Emme elä enää kapitalismissa, vaan ”teknofeodalismissa”, väittää Ateenan yliopiston taloustieteen professori ja Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis. Kapitalismi perustui markkinoihin ja yritysten voitontavoitteluun. Nykymuotoisessa alustataloudessa näin ei Varoufakisin mukaan enää ole.

Technofeudalism-teoksen analyysi kulkee seuraavasti: Digijätit Amazonista Googleen ja Alibabaan pyrkivät sulkemaan tuotteet ja niitä kauppaavat yritykset pois markkinoilta ja siirtämään ne digijättien omille alustoille. Suuret digiyritykset ovat nykymuotoisia lääninherroja, jotka omistavat maan eli internet-alustat ja niistä kerätyn datan, jota ne hyödyntävät. Pienemmät yritykset ovat vasalleja, joiden on pakko maksaa näkyvyydestä alustoilla saadakseen tuotteensa myytyä. 

Digijätit eivät siis kehitä itse tuotteita ja myy niitä niin kuin vanhat kunnon kapitalistit tekivät, vaan tarjoavat näkyvyyttä ja ottavat myynnistä osuuden. Ne eivät myöskään työllistä juurikaan ihmisiä, vaan niiden vauraus perustuu pääosin palkattomaan työhön, esimerkiksi siihen dataan, jota annamme klikkauksillamme ja päivityksillämme sosiaalisen median alustoille. Digijätit ”vuokraavat maata” ja kiskovat vaurautensa tavallisten ihmisten eli Varoufakisin termein ”pilviorjien” (englanniksi cloud fiefs) selkänahasta.

Mutta elämmekö todella jo tällaisessa feodalismia vastaavassa järjestelmässä? Ja kuinka tähän on Varoufakisin mukaan tultu?

Kirja on rakennettu vastaukseksi Varoufakisin isän vuosia sitten esittämään kysymykseen: kun tietokoneet on yhdistetty toisiinsa, tekeekö se kapitalismista voittamattoman vai heikon? 

Tuolloin Varoufakis ei osannut vastata. Nyt hän on asiasta varma: internet – tai tarkemmin ottaen sen yksityistäminen – mahdollisti kapitalismin kuoleman ja teknofeodalismin synnyn.

Ei internet tosin yksin kapitalismia tappanut. Teknofeodalismin varsinainen moottori oli Varoufakisin mukaan nollakorkojen aika. Se alkoi, kun keskuspankit pyrkivät elvyttämään taloutta laskemalla ohjauskorkojaan globaalin finanssikriisin kourissa vuonna 2008. Valtiot toteuttivat samaan aikaan leikkauspolitiikkaa, minkä seurauksena kuluttajien ostovoima laski.

Liikkeellä ollut raha ei kanavoitunut reaalitalouden investoinneiksi, sillä miksipä yritykset olisivat investoineet uusiin tuotantolaitoksiin, jos ihmisillä ei ollut varaa ostaa tuotteita. Niinpä löysä raha kanavoitui digijättien osakkeisiin. Jeff Bezosin ja Elon Muskin kaltaisten digimogulien yritykset paisuivat ja he pääsivät dominoivaan markkina-asemaan, nykymuotoisiksi feodaaliherroiksi.

Nollakorkojen aika päättyi vuonna 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, inflaatio kiihtyi ja keskuspankit ryhtyivät tiukentamaan rahahanojaan. Varoufakis on kuitenkin sitä mieltä, että talouden toimintatapa ehti ennen sitä muuttua niin perusteellisesti, ettei paluuta enää ole. Alustayhtiöt ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne dominoivat koko talousjärjestelmäämme.

Varoufakisin teknofeodalismi-teesi on kiinnostava, ja kirja onkin ollut kansainvälinen menestysteos. Financial Times valitsi sen ilmestymisvuonnaan vuoden kirjaksi. Varoufakisin teesissä on kuitenkin joitain aukkoja.

Ensinnä kaikki taloudellinen toiminta ei tapahdu internet-alustoilla. Maailmanpankin mukaan noin kolmasosa ihmiskunnasta ei käytä verkkoa lainkaan. Matalan tulotason maissa kolme neljäsosaa ihmisistä elää ilman nettiyhteyttä. Suuri osa yrityksistä toimii edelleen pääasiallisesti hyvinkin perinteisen kapitalismin piirissä.

Varoufakis ei tosin ajattelekaan, ettemme näkisi enää lainkaan perinteistä kapitalismia ympärillämme. Näkiväthän ihmiset feodalismin rakenteitakin ympärillään silloin, kun osa Euroopasta eli jo kapitalistisessa teollisuusyhteiskunnassa. Varoufakisin mielestä meidän ei pitäisi välttää teknofedalismin käsitettä vain siksi, että se ei kata kaikkea. 

Mutta missä kohdin elämme riittävässä määrin teknofeodalismissa, jotta järjestelmää ei tulisi enää kutsua vaikkapa ”teknokapitalismiksi”, ”datakapitalismiksi” tai ”alustataloudeksi”? Siihen Varoufakis ei anna mitään yksiselitteistä vastausta.

Varoufakis astuu nähdäkseni harhaan myös siinä, että hän pitää feodalismia ainoastaan talousjärjestelmänä. Kapitalismia edeltänyt feodalismi oli kuitenkin kokonaisvaltainen yhteiskuntajärjestys, joka liittyi kiinteästi säätyjakoon. Kyse ei ollut keskuspankkiirien korkopäätöksistä seuranneesta talouden valtasuhteiden muutoksesta, vaan lakiin kirjatusta hallinnollisesta ja sosiaalisesta järjestelmästä, jossa lääninherroilla oli laillisia etuoikeuksia ja usein myös tuomiovaltaa.

Toki jotain tämän suuntaista voisi esittää myös nyky-yhteiskunnasta. Alustayritysten lainmukaisia veronvälttelyn keinoja voisi verrata aatelisten etuoikeuksiin feodaaliajalla. Sosiaalisen liikkuvuuden vähäisyyttä voisi myös peilata feodalistiseen sääty-yhteiskuntaan. Mitään tällaista Varoufakis ei kuitenkaan tee.

Kolmanneksi Varoufakis puhuu siitä, kuinka olemme kaikki ”pilviorjia”, jotka hän rinnastaa maaorjiin. Maaorjat olivat kuitenkin oikeasti sidottuja viljelemäänsä maahan. On totta, että teemme alustoille ilmaista työtä jokaisella klikkauksellamme ja tykkäyksellämme. Esimerkiksi X:stä ja Facebookista voi kuitenkin poistua, kuten monet ovat viime aikoina tehneet.

Joistain puutteistaan tai liioitteluistaan huolimatta Varoufakisin analyysi osuu ainakin osin oikeaan. Jos tarkastelemme palveluvetoisia, informaatioteknologian kyllästämiä talouksia, teknofeodalismiin viittaavia piirteitä ei voi olla havaitsematta.

Suomessa on puhuttu viime aikoina esimerkiksi siitä, kuinka kirjojen myyntitulot valuvat enenevässä määrin äänikirja-alustoille. Muusikoilta suoratoistopalvelut ovat jo vieneet leijonanosan levymyynnistä. Rovaniemen keskusta on täynnä lyhytvuokraukseen tarkoitettuja asuntoja. Helsingin kantakaupungissa on käytännössä mahdotonta pyörittää ravintolaa tarjoamatta kotiinkuljetusta ruuankuljetussovelluksen kautta. Ravintolat maksavat näille sovelluksille koko ajan suurempaa komissiota, mutta itse ruokalähetit tienaavat kehnosti, eivätkä saa normaaleja työntekijän etuja. Hyödyt valuvat alustojen omistajille. Viime vuoden suurituloisin suomalainen oli ruuantilausalustan perustaja.

Näin teknofeodalismi lisää eriarvoisuutta ja tekee meistä kaikista alustayritysten orjia, kirjoittaa Varoufakis. Mutta mitä hän sitten tarjoaa ratkaisuksi? Pitäisikö katkaista piuhat ja sammuttaa internet?

Sitä Varoufakis ei näe ratkaisuna. Hän esittää melko pitkälle meneviä ehdotuksia digiyhtiöiden demokratisoinnista ja sääntelystä sekä rahajärjestelmän muutoksista. Keskeisin huomio, jonka Varoufakis esittää teknofeodalismin suitsimiseksi on kuitenkin se, että edes Karl Marxin ajatus työläisten liittymisestä yhteen ei enää riitä.

Teknofeodalismi ei kurjista ainoastaan duunareiden asemaa. Se on tehnyt koko keskiluokasta ja myös monista kapitalisteista teknofeodalistien pilviorjia. Ravintolan omistaja, työntekijä, ruokalähetti ja lähetin kuljettaman ruoan syövä kirjailija ovat kaikki teknofeodalistien armoilla. Jotta järjestelmä voisi muuttua, heidän tulisi kohdata muuallakin kuin ulko-ovella.

”Kaikki maailman pilviorjat, pilvityöläiset ja pilvivasallit liittykää yhteen! Meillä ei ole muuta menetettävää kuin mielemme kahleet!”, Varoufakis päättää teoksensa.

•

Lue myös:

Digilaitteet lisäävät lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, väittää sosiaalipsykologi menestysteoksessaan

Digiyhtiöt pyrkivät hallitsemaan itsestään kerrottua tarinaa

Kapitalismi uusiksi – Yhdysvaltalaisprofessorin teos kuvaa, kuinka kapitalismi ahmii omat toimintaedellytyksensä