Jim Datorin teos Beyond Identities: Human Becomings in Weirding Worlds on julkaistu Trenton yliopiston professorin Roberto Polin päätoimittamassa Springer Naturen ennakointisarjassa. Dator kertoo kirjassaan tarinoita ihmisistä – paljon myös itsestään – jotka omaksuvat sellaiset identiteetit, joita pitävät itselle sopivampina kuin identiteettejä, joita muut heille osoittavat (nainen, mies, queer, hetero, musta, valkoinen, latinalaisamerikkalainen, trans- tai postsukupuolinen). Teos on jaettu neljääntoista lukuun ja se sisältää kattavasti aiheiden mukaisia kirjallisuusviitteitä sekä myös runoja.

Dator on koko tulevaisuudentutkimuksen alan edelläkävijöitä ja merkittäviä auktoriteetteja. Hän on asunut ja opettanut 50 vuotta Havaijilla. Siellä hän on kehittänyt Havaijin yliopiston poliittisen tutkimuksen laitoksella tulevaisuudentutkimuksen tutkimusryhmää, jonka ajattelu ja tuotokset muodostavat niin sanotun Manoan koulukunnan.

Dator on kulttuurinen nomadi, joka on vieraillut ja oleskellut 75 eri maassa. Hän on käynyt Suomessa puhumassa sekä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran että Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen konferensseissa ja hänet kutsuttiin vuonna 2017 Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtoriksi. Dator on tunnettu muun muassa hänen esittämästään niin kutsutusta Datorin toisesta laista: ”jokainen hyödyllinen idea tulevaisuudentutkimuksessa on ensin näyttänyt naurettavalta” (tämä ei kuitenkaan suinkaan tarkoita, että kaikki naurettavat ideat olisivat hyödyllisiä). Lisäksi hän on hahmottanut tulevaisuuksien typologian neljään arkkityyppiin: kasvu, kaaos, kestävä hallinta, ja transformaatio. Kaikki skenaariot ja tulevaisuuskuvat, joita on tehty ja tehdään, istuvat hänen mukaansa enemmän tai vähemmän johonkin näistä luokista.

Dator on asunut ja työskennellyt monissa kulttuureissa, muun muassa useita vuosia Japanissa opettaen poliittista tutkimusta Rikkyon yliopistossa Tokiossa – tuntien itsensä ulkopuoliseksi ja oudoksi. Kirjassaan Dator nostaa esiin käsitteen ’oudot maailmat’ (weirding worlds). Datorille outous on normaalia. Oudot maailmat (jotka siis eivät ole outoja) ja muuntuvat identiteetit ovat kirjan ydinajatus. Samalla identiteettien painopiste siirtyy olemisesta tulemiseen (from being to becoming).

Datorin mukaan identiteetti luodaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, sekä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kanssa. Emme voi sulkea myöskään pois mahdollisuutta tai toivottavuutta ihmisten muuntumisesta posthumans tai transhumans -lajiksi. 

Dator nostaa esiin identiteetistä kirjoittaneen psykiatrin William Glasserin ja hänen teoksensa Identity Society (1972) sekä kehityspsykologin Erik Eriksonin, joka lanseerasi identiteettikriisi-käsitteen. Datorin ydinviestinä on, että jokaisella ihmisellä on monia identiteettejä rooliensa mukaan ja jokaisen tulisi saada määrittää sisältäpäin oman identiteettinsä. Kuitenkin oikeudenmukaisten tulevaisuuksien aikaansaamiseksi meidän tulisi ylittää identiteetit ja kiinnittää huomio olemisesta tulemiseen. Lisäksi tulevat sukupolvet ovat aina vasta tulossa (becoming).

Dator mainitsee toisen tulevaisuudentutkijan esimerkkinä henkilöstä, joka hämmästyttävällä tavalla on ’tulemisissa’ kotonaan useissa eri kulttuureissa, kielissä ja identiteeteissä – Sohail Inayatullahin. Autenttisuus on Inayatullahin mukaan tärkeintä. Henkilö voi olla montaa. Ihminen voi matkustamisen, avioliiton ja muiden elämännäyttämön episodien kautta oppia muista kulttuureista ja sisällyttää ne omaansa, luoden monisäikeisen itsensä (pluralistic self). 

Dator, joka vietti nuoruutensa jatkuvasti ja juurettomasti liikkeellä, joutui keksimään itsensä yhä uudelleen uusissa paikoissa. Etelä-Yhdysvaltojen, Kanadan ja Japanin vuosien jälkeen hän asettui Havaijille, joka on paratiisi ei vain ilmaston suhteen vaan myös kulttuurisen moninaisuuden ja outojen ideoiden ja käyttäytymisen suvaitsemisen ansiosta. Hän osallistui aktiivisesti Havaijin tulevaisuuksien luotaamiseen ja oikeuslaitosistuimien tulevaisuusajattelun kehittämiseen.

Erilaisista ryhmistä Datoria kiehtoo erityisesti pakolaisten identiteetti, joka rakentuu tyypillisesti disruptioille. Se poikkeaa niiden maahanmuuttajien identiteetistä, joka perustuu vapaaehtoisuudelle. Hän käsittelee pitkästi myös ympäristöpakolaisuutta ja pohtii kansallisvaltioajattelun tilalle uusia analyysiyksiköitä: perhe, paikallisyhteisö, bioseutu, maapallo, aurinkojärjestelmämme sisäosa, Linnunrata tai galaksien välinen kosmos. Tai sitten mikromaailman yksiköt: DNA, solut, mikrobit, sienet ja virukset, joilla on valtaa meidän kaikkien sisällä, puhumattakaan molekyyleistä, atomeista ja kvarkeista. 

Dator muistuttaa, että ihmiset ovat aina olleet kyborgeja – organismeja, jotka muuntavat itseään fyysisesti, kemiallisesti ja geneettisesti omiin tarkoituksiinsa. Se ei ole mitään uutta, luonnotonta, epänormaalia tai outoa. Mikään ihmiskehon osa, sisältä tai ulkoa, ei ole välttynyt vapaaehtoiselta muuttamiselta tai tahattomalta silpomiselta, ja kykymme muotoilla itseään mieltymystemme mukaan lisääntyy, hyvässä ja huonossa. 

Samaan aikaan ihmiset ovat muuttaneet perusteellisesti maapallon ympäristöä, johon me kehityimme (holoseenikausi). Elämme nyt uutta aikakautta – epävarmaa, ihmisten ohjaamaa antroposeenin aikakautta. Se, mikä oli mukautumista 15 000 tai vielä 100 vuotta sitten voi olla nyt silkkaa itsemurhaa. Datorin kuvaama ’human becoming’ voidaan siis nähdä niin yksilöiden identiteetin jatkuvana tulemisena kuin ihmisten kehittymisenä yli totuttujen ihmisyyden rajojen.

Dator muistuttaa, että tulevaisuudentutkimuksessa ei tutkita niinkään tulevaisuuksia vaan tulevaisuuskuvia – tulevaisuuksiin kohdistuvia toiveita, pelkoja ja uskomuksia. Tulevaisuudentutkija Fred Polak osoitti, kuinka tulevaisuuskuville annettu painoarvo vaikuttaa kunkin kulttuurin kohtaloon. Polakin mielestä kulttuurit tarvitsevat nimenomaan positiivisia tulevaisuuskuvia menestyäkseen. Sama pätee yksilöihin. Dator peräänkuuluttaa lasten kuulemista ja mukaan ottamista tulevaisuuskeskusteluihin. Avointen, positiivisten tulevaisuuskuvien esteenä Dator näkee kaksi ilmiötä – kaupallisen mainonnan ja tieteiskuvitelmat, jotka molemmat hänen mielestään kolonialisoivat tulevaisuuskuviamme.

Teos on etenkin tulevaisuudentutkijoille kutkuttava lukukokemus. Se pohtii identiteettejä oudoissa maailmoissa ja tarjoaa kiintoisasti polveilevaa historiatietoa, joka avaa henkilötarinoita, tapahtumia ja käsitteiden kehityskulkuja. Kirjoitus ei istu puhtaasti mihinkään perinteiseen genreen – kuten esimerkiksi tieteelliseen kirjoittamiseen, omaelämäkertaan, runouteen, vaan on näiden ajatusvirrallinen hybridi, metaforana erilaisten sushipalojen makukokemus.

Dator kuvaa identiteettien rakentumista vahvasti demografisten piirteiden ja yksilön ulkopuolelta annettujen merkitysten kautta. Lukija jääkin toivomaan lisää pohdintaa siitä, miten yksilöstä itsestään nousevat piirteet – temperamentti, persoonallisuus, tunteet – vaikuttavat käsitykseen itsestä. 

Teos käsittelee laajasti ihmisyyttä ja sen sijoittumista ympäristöömme. Demografisiin piirteisiin pohjautuvien identiteettien tavoiteltu joustavuus tosin voidaan nähdä paljolti liberalistisen identiteetti-ihanteen mukaisena. Riippumattomuus paikasta ja kulttuurista, yli-identiteettiys, on hyvin harvojen etuoikeus.

•

Lue myös:

Sivistysideaali vaatii uudelleentarkastelua

Tutkimuksen arviointi muutoksessa

Maailma palaa, miksi kukaan ei tee mitään?