Koira istahtaa risteykseen ja haukottelee. Taluttaja ihmettelee, miksi koira yhtäkkiä on väsynyt ja yrittää maanitella koiraa eteenpäin, mutta turhaan. Hihnan ja taluttajan pinnan kiristyessä koira hämmentyy.

Koira ilmaisi olevansa epävarma koska haistoi tai kuuli jotain epäilyttävää edessäpäin, mutta ihminen tulkitsi koiran eleet väärin. Koiran elekieli, johon sisältyy esimerkiksi niin kutsutut rauhoittavat signaalit, kuten haukottelu ja istuminen, on hyvin moninaista ja usein ihmisen näkökulmasta myös epäloogista – eli erilaista kuin omamme.

Ihmiset helposti kuvittelevat ymmärtävänsä koiria ihan vain siksi, että koira on monelle niin tuttu eläin. Koirien käyttäytymiseen liittyy paljon sitkeitä myyttejä, kuten että häntää heiluttava koira olisi aina iloinen. Tosiasiassa koira kuitenkin ilmaisee hännällään monenlaisia tunnetiloja. Koska ihmisillä ei ole häntää, emme ole oikein edes tottuneet tarkkailemaan häntiä, vaan ennemminkin kasvojen ilmeitä. 

Ihminen ei osaakaan mitenkään luonnostaan tulkita koiran eleitä, vaan se on erikseen opeteltava. Itse asiassa jopa koirien täytyy opetella lajikumppaniensa elekielten eri vivahteet.

Koirien eleiden ymmärtäminen on tietenkin tärkeää koiranomistajille, jotta he osaisivat paremmin kommunikoida koiriensa kanssa ja tarjota niille mahdollisimman hyvää, lajityypillistä elämää. Koska koiria kohtaa yhteiskunnassamme jatkuvasti erilaisissa paikoissa, on niiden käyttäytymisen tuntemuksesta kuitenkin hyötyä ihan kaikille.

Toisin kuin koirat, ihmiset voivat onnekseen opetella ymmärtämään koiria paremmin esimerkiksi lukemalla aiheesta kirjoitettuja tietokirjoja.

Eläinten käyttäytymistieteen tohtori Helena Telkänrannan tuore tietokirja Millaista on olla koira avaa koiran kokemusmaailmaa tutkitun tiedon kautta. Kirja jatkaa Telkänrannan vuonna 2015 ilmestyneen, moneen kertaan palkitun Millaista on olla eläin -teoksen tassunjäljissä.

Kirja on osa sarjaa, jonka muut ilmestyneet osat ovat Millaista on olla kissa ja Millaista on olla lemmikki. Jälkimmäinen käsittelee muun muassa lintuja, jyrsijöitä ja muita pieniä lemmikkejä, joista on kaikkein vähiten saatavilla suomenkielistä kirjallisuutta.

Koirista on kirjoitettu paljon tietokirjoja, todennäköisesti enemmän kuin mistään muusta eläinlajista. Mihin tämä kirja sitten sijoittuu lukuisten koirakirjojen joukossa?

Telkänranta itse linjaa esipuheessaan kirjan täydentävän olemassa olevaa suomenkielistä koirakirjallisuutta. Telkänrannan kirja on erityisesti tuoretta tutkimustietoa esiintuova tietopaketti, ja siinä käsitellään muun muassa koiran kehitystä pennusta aikuiseksi, oppimista ja suhdetta ihmiseen.

Koska kirja on muodoltaan niin tiivis, Telkänrannan on täytynyt tehdä selkeitä rajauksia. Esimerkiksi koiran domestikaatiota eli lajin kehittymistä villimuodosta kesyksi sivutaan vain lyhyesti, eikä koiran kouluttamiseen teknisessä mielessä opasteta.

Telkänranta keskittyy ennen kaikkea suden (ja koiran) ekologiaan ja käyttäytymiseen nimenomaan siitä näkökulmasta, miten lajin perusekologia vaikuttaa koiran oppimiseen ja käyttäytymiseen nyky-yhteiskunnassamme.

Koirat ovat eläneet pitkään ihmiset kanssa, ja niitä on jalostettu. Koirasta on tullut monessa mielessä hyvin erilainen eläin kuin kantamuodostaan sudesta, mutta lajin perusekologia eli se, millainen eläin koira pohjimmiltaan on, vaikuttaa edelleen vahvasti kaikkeen.

Lajiominaisuuksien vaikutus korostuu erityisesti silloin, kun koiralta odotetaan jotain sellaista, mihin sen perusekologia taipuu huonosti. Koira on laumaeläin, minkä takia sen voi esimerkiksi olla vaikea tottua olemaan yksin ihmisen pitkien työpäivien ajan. Telkänranta avaa koiran käyttäytymispiirteitä hyvin havainnollisesti konkreettisten esimerkkien kautta.

Domestikaatioon kuuluu yhtenä vahvana osana aikuisten eläinten pentumaiset piirteet. Ihmisestä aikuisenakin pentumaisesti leikkivät koirat ovat olleet viehättäviä, joten koiran kehitys ja myöhemmin tietoinen jalostus ovat suosineet sellaisia yksilöitä. Aikuinen koira vastaa aivojen toiminnaltaan noin nelikuukautista sutta.

Vaikkei kirjassa varsinaisesti neuvota, miten koiraa koulutetaan, koiran oppimisesta ja opettamisesta puhutaan kuitenkin paljon. Telkänranta kumoaa etenkin koiran kouluttamiseen liittyviä vanhentuneita käsityksiä ja myyttejä välillä varsin paksuakin rautalankaa käyttäen.

Valtaosa koiran kouluttamiseen liittyvistä asioista perustuu ehdollistumiseen. Siinä asiasta A eli vaikkapa siitä, että koira istuu käskysanan kuultuaan, seuraa asia B, kuten palkkio. Nämä asiat eivät liity johtajuuteen tai laumadynamiikkaan juuri lainkaan. Sudet eivät nimittäin kouluta tosiaan istumaan, hakemaan palloa tai mihinkään muuhunkaan. Susien elämässä ei ole oikein mitään koiran kouluttamiseen verrattavaa tilannetta.

Telkänranta havainnollistaa tätä ajatusleikillä, jossa robotti ohjelmoitaisiin palkitsemaan koira halutuista suorituksista. Koira oppisi siinä missä ihmisenkin kouluttamana, että tietty käyttäytyminen johtaa palkkioon, mutta kukaan tuskin olettaisi koiran pitävän robottia alfasutena.

Ihmisen ei siis tarvitse eikä kannata ”osoittaa johtajuuttaan” koiralle pelottelemalla ja alistamalla koiraa. Jos ihminen sen sijaan toimii kuten oikea alfasusi luomalla laumaan turvallisen ilmapiirin ja tekemällä hyviä aloitteita, on koiran helpompi oppia.

Turvallinen kiintymyssuhde ihmiseen vapauttaa koiran aivoissa mielihyvähormoniksi kutsuttua oksitosiinia, mikä taas tehostaa koiran kykyä lukea ihmisen eleitä ja ilmeitä.

Kirjan keskiössä on tuore tutkimustieto, jota esitellessä Telkänrannan oma asiantuntemus ja perehtyneisyys aiheeseen tulee selvästi esille. Luin myös sarjan kissoja käsittelevän osan ja sain koirakirjasta paljon enemmän uusia oivalluksia, ehkäpä siksi, että tiedän koirista ennestään huomattavasti vähemmän kuin kissoista.

Molemmissa kirjoissa on keskiaukeamalla kuvaliite, joka on erillisenä todennäköisesti painoteknisistä syistä. Pidin kissakirjan kuvaosuutta hieman irrallisena, eikä se mielestäni oikein palvellut tarkoitustaan. Koirakuvat sen sijaan tuntuivat kissakuvia havainnollisemmilta, mikä saattaa johtua vähäisemmästä koiratietämyksestäni.

Joka tapauksessa kuvaliitteen parasta antia ovat ehdottomasti Maija Karalan koirien ilmeitä kuvaavat piirrokset. Marraskuussa 2023 ilmestyvässä hevostietokirjassa Hevosen mieli Telkänranta ja Karala esittelevät hevosen käyttäytymistä sarjakuvamuodossa, mikä näyttää ennakkoon julkaistujen osuuksien perusteella erittäin toimivalta ja havainnolliselta ratkaisulta. Olisin mielelläni katsellut Karalan kuvitusta koira- ja kissakirjoissakin enemmän.

En malta olla vertaamatta kirjaa toiseen tuoreehkoon koiratietokirjaan, Tiina Raevaaran Minä, koira ja ihmiskunta (2022). On aivan mahtavaa, miten eri tavoin toimivan tietokirjan voi kirjoittaa ja miten monimuotoisia tietokirjoja suomeksikin julkaistaan.

Sekä Raevaara että Telkänranta käsittelevät osin samaa aihetta, koiraa eläimenä sekä koiran ja ihmisen suhdetta, mutta aivan eri lähtökohdista. Siinä missä Raevaaran ote on omakohtainen ja tyyli tietokirjalle ehkä jopa epätyypillisen kaunokirjallinen, on Telkänrannan teos puolestaan perinteisempi tietokirja. 

”Vertaaminen” tosin on tässä yhteydessä omenoiden vertaamista appelsiineihin: molemmat ovat vallan mainioita hedelmiä ja on täysin makuasia, kumpi sattuu osumaan paremmin omaan makuhermoon. Samoin kuin monipuolisimman annoksen vitamiineja ja muita hyviä ravintoaineita saa syömällä erilaisia hedelmiä, saa kattavimman tietoannoksen lukemalla erilaisia tietokirjoja.

•

Lue myös:

Eläin elää, ihminen ihmettelee – Tiina Raevaara pohtii omakohtaisessa teoksessaan suhdettamme toisiin lajeihin

Nisäkkäiden monimuotoisuus oli menestystarina, mutta nyt jäljellä on vain muutama hallitseva laji

Tirkistelyretkellä eliöiden suhteisiin – Minttu Heimovirta osaa asiansa tieteen kertomisessa kaikille