Dosentti Minna Silverin teos Tutankhamonin salaisuudet on julkaistu juuri ennen faarao Tutankhamonin haudan löytymisen 100-vuotisjuhlaa, joka oli 4.11.2022. Egyptissä Kuninkaiden laaksossa sijaitseva hauta aukaistiin 26.11.1922, ja siitä alkoi saaga, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä.

Tutankhamon ja hänen hautansa ovat lähes jatkuvasti lehtien palstoilla – milloin murhahypoteesien, milloin DNA-tutkimusten ja milloin Nefertitin löytymättömän hautakammion tiimoilla. Silverin kirja koskettelee kaikkia kysymyksiä tutkijan analyyttisen katseen kautta, lyttää hurjimmat väitteet ja antaa uusimmat tiedot eri hypoteeseista ja löydöksistä.

Silverin teos on ensimmäinen suomalaisen suomeksi kirjoittama kirja Tutankhamonista, hänen haudastaan ja sen löytymisestä. Siksi sillä on jo valmiiksi paikka suomalaisen arkeologian historiassa. Se on tarkoitettu suurelle yleisölle, kuten sen nimikin vihjaisee. Kirjassa on kuitenkin hyvät lähdeviitteet ja lähdeluettelo, joten siitä on iloa vakavammillekin tutkijoille.

Kirja on kirjoitettu hyvin helppolukuiseksi. Se alkaa Egyptin ja Niilin esittelyllä ja siirtyy kronologisten ja maantieteellisten taustatietojen jälkeen kertomaan haudan löytämisestä sekä siihen johtaneesta vuosien etsinnästä.

Toinen luku on omistettu arkeologin työlle haudan avaamisen jälkeen: Silver selvittää mitä britti Howard Carter (1874–1939) ja muut arkeologit tekivät haudan avaamista seuraavina vuosina haudan ja sen irtaimiston dokumentoimiseksi.

Sitten Silver siirtyy kuvailemaan Tutankhamonin arkun avaamista sekä muumiota suojaavien liinojen ja siteiden ja niiden välissä olevien amulettien ja muiden esineiden poistamista. Tässä kolmannessa luvussa käsitellään Tutankhamonin kuolinsyytä ja siitä esitettyjä arvioita sekä pohditaan, miten poikakuningas valmistautui faaraoksi tulemiseen ja kruunajaisiinsa haudan antimien kautta.

Luvussa neljä käsitellään Tutankhamonin vieläkin epäselviä perhetaustoja. DNA-tutkimuksen avulla on selvinnyt, että faarao Ekhnaton oli Tutankhamonin isä, mutta hänen äitinsä on nimetön naismuumio Kuninkaiden laakson haudasta KV35. Lisäksi Tutankhamonin hallituskauden ympärillä on joukko hämäriä hallitsijahahmoja ja sukulaisia, jotka osin tunnetaan kirjallisista lähteistä, mutta joiden todellinen henkilöllisyys on vielä auki.

Tässä luvussa tulee myös ilmi, että Ekhatonin kaudella tärkeän Aton-jumaluuden asema oli jo vahvistunut hänen edeltäjänsä Amenhotep III:n kaudella.

Viidennessä luvussa käsitellään Tutankhamonin isän yksijumalaista uskontoa, jota pidettiin ”kerettiläisenä”. Samoin kuvataan hänen uutta pääkaupunkiaan Akhetatonia, nykyistä Tell el-Amarnaa. Tämä on ehkäpä yksi kirjan mielenkiintoisimmista luvuista, jossa kuvataan elämää vähemmän tunnetussa Tell el-Amarnassa ja tiestä sinne.

Kuudennessa luvussa käsitellään Tutankhamonin hallituskautta, jonka aikana siirryttiin Atonin palvonnasta takaisin monijumalaisuuteen ja Amonin yliherruuteen. Kuten viideskin luku, tämä on todella mielenkiintoinen ja antoisa. Se kertoo osaltaan Tutankhamonin hallituskauden merkityksestä Egyptin historiassa ja alleviivaa teemoja, joita ei Tutankhamonista puhuttaessa yleensä oteta esiin.

Tutankhamonin hallituskausi oli merkittävä egyptiläisen kulttuurin jatkuvuuden kannalta. Hän muutti muutaman Tell el-Amarnassa vietetyn vuoden jälkeen Memphisiin ja Thebaan sekä restauroi rapistumaan päässeet temppelit ja rakennutti laajasti uutta.

Seitsemäs luku kattaa sekä Tutankhamonin kuoleman, sitä seuranneet tapahtumat, epäselvät faaraouskuviot että Tutankhamonin jälkivaikutukset populaarikulttuuria unohtamatta. Jälkivaikutukset olisi kenties voinut erottaa omaksi luvukseen, sillä sen verran laajaa on löydön vaikutus ja jälkivaikutuksen tutkimus.

Silverin kirja on ainutlaatuinen siinä, että sen sivuilla esitellään pohjoismaisia ja suomalaisia Egyptin matkaajia ja tutkijoita. Tätä näkökulmaa ei löydy mistään muusta Tutankhamon-kirjasta, ja esittelyssä ovat viimeisimmätkin tutkimusprojektit. Lisäksi kirjan sivuilta paikkansa löytää yhteys Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen (1945), vaikka tätä osa-aluetta olisi voinut painottaa enemmänkin.

Kirjassa myös valotetaan Egyptin suhteita lähialueisiin minolaista Kreetaa ja mykeneläistä Manner-Kreikkaa myöten. Erityisesti painotetaan Lähi-idän suhteita. Lisäksi kosketellaan egyptologian kolonialistista ja ”valkoista” historiaa sekä faaraoiden mahdollisia afrikkalaisia perhetaustoja.

Kirja on sujuvasti ja hyvin kirjoitettu, mutta erityisesti alalukujen lopussa olevat lyhyet lisäkappaleet tuntuvat välillä katkovan kerronnan sujuvuutta. Lisäkappaleissa selvitetään arkeologian olemusta, eettisiä kysymyksiä, viimeisimpiä tutkimusprojekteja, kirjoittajan omia kokemuksia Egyptistä ja tutkimustulosten esittelytapahtumia.

Lisäksi tekstiä katkovat runsaat tietolaatikot, joissa annetaan monipuolisesti lisätietoa eri aiheista. Muutaman tietolaatikon olemassaoloa olisi voinut harkita. Esimerkiksi seurapiiriskandaalin ja siihen liittyvän dramatiikan olisi hyvin voinut jättää pois. Muutama sanavalinta myös herätti ihmetystä: olen tottunut puhumaan balsamoinnista palsamoinnin sijaan ja egyptiläisten lannevaatetta en kutsuisi kiltiksi.

Ymmärrän Silverin halun aloittaa kirja haudan löytymisestä ja edetä sitä kautta muinaisuuteen arkeologisen prosessin tapaan. Olisin ehkä itse silti edennyt kronologisesti: aloittanut muinaisesta Egyptistä ja kertonut Ekhnatonin ja Tutankhamonin ja heidän edeltäjiensä tarinat pääpiirteissään, ennen kuin olisin siirtynyt Tutankhamonin ja haudan löytymisen monivaiheiseen historiaan. Sitten olisin käsitellyt haudan sisällön, kaikki aineistolle tehdyt tutkimukset ja analyysit sekä haudan löytymisen jälkivaikutuksen tähän päivään ja viimeisimpään Tutankhamon kirjojen tulvaan asti.

Krnonologinen etenemistapa olisi ehkä auttanut välttämään eräiden yksityiskohtien toistumisen useammassa kohdassa kirjaa. Myös Egyptin kartan ja tärkeimpien faaraoiden luettelon laittaminen heti kirjan alkuun olisi voinut selventää eri henkilöiden ajallisia suhteita.

Kirjassa ei myöskään käsitellä laajemmin aiempia Tutankhamon-kirjoja. Esimerkiksi itseeni vaikuttanut Christiane Desroches-Noblecourtin suomeksi julkaistu Faaraon elämä ja kuolema: Tutankhamon -kirja (1963) löytyy kyllä lähdeluettelosta, mutta sen merkitystä ei ole pohdittu. Ainakin itsestäni se teki teininä Tut-fanin ja herätti kiinnostukseni Tutankhamonin perhesuhteisiin, jollei sitten haluani lähteä opiskelemaan juuri arkeologiaa.

Vaikka olen arvostellut kirjan rakennetta ja pieniä yksityiskohtia, on selvää, että Minna Silverin työ on perusteellinen ja mahdollisimman pitkälle alkuperäislähteisiin perustuva. Sen tekemiseen on pantu aikaa ja vaivaa, ja monipuolinen ja osittain värillinen kuvituskin tekevät kirjasta hankkimisen arvoisen. Sisältö on luotettavaa ja eri hypoteeseihin suhtaudutaan kriittisesti.

Silver tekee lukijalle palveluksen esitellessään Tutankhamonia, hänen aikaansa ja haudan löytymistä ja sen jälkimaininkeja kattavasti. Monissa kirjoissa, kuten Nicholas Reevesin The Complete Tutankhamun -teoksessa (1990), keskitytään enemmänkin haudan sisällön kuvaamiseen, kun taas Silverin kirjassa kuvataan kulttuurista taustaa ja pohditaan Tutankhamonin tietä faaraoksi ja hänen aikaansaannoksiaan hallitsijana. Hautalöytöjen avulla avataan ajan elämää ja sen erityispiirteitä, ei vain kuvata upeita esineitä.

Kirja on selvästi kansainvälistä tasoa, ja se onkin lähitulevaisuudessa ilmestymässä myös englanniksi. Sen suomenkielinen äänikirjaversiokin on jo saatavilla, mikä alleviivaa sen sopivuutta suurelle yleisölle. Teos antaa mahdollisuuden uppoutua muinaiseen Egyptiin mutta samalla oppia arkeologin työstä ja uusimmista menetelmistä menneisyyden eri puolien tutkimiseksi ja tulkitsemiseksi.

•

Lue myös:

Myöhäiskeskiajan pyhimysuskoa – Aineistot "tutkijan aarreaitta"

Professori, joka jäi katveeseen – Teos arkeologi Ella Kivikoskesta on kulttuuriteko

Runsas lukupaketti paaviuden historiasta