Teos Kieli, hyvinvointi ja haavoittuvuus luo kattavan katsauksen kielen merkityksestä ja sen moninaisista vaikutuksista niin yksilöiden, yhteisöjen kuin laajemmin yhteiskunnankin kannalta.  Jenny Paanasen, Meri Lindemanin, Camilla Lindholmin ja Milla Luodonpää-Mannin toimittama artikkelikokoelma käsittelee kieltä haavoittuvuuden ja osallisuuden näkökulmasta, mutta sen perimmäisenä tavoitteena ei ole kielellisesti haavoittuvien ryhmien ymmärtäminen tai sen pohtiminen, miten voisimme näitä ryhmiä parhaalla mahdollisella tavalla tukea. Sen sijaan teoksessa rakennetaan kuvaa siitä, miten yksilöinä ja yhteisöinä voisimme toimia siten, että kielellisen haavoittuvuuden tilanteita tai osallisuuden esteitä ei edes syntyisi.

Teos on tärkeä. Tarvitsemme ymmärrystä kielestä ja sen vaikutuksesta yksilöön ja yhteisöihin, jotta ymmärtäisimme paremmin itseämme, toisiamme ja ympäristöä, jossa toimimme. Lisäksi kirja pyrkii korostamaan kielen ja kieliasiantuntijuuden tärkeyttä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa kieltentutkimuksen, -opetuksen ja -opiskelun tilanne on selvästi heikentynyt.

Teoksen artikkelit havainnollistavat niin teoreettisesti kuin konkreettisestikin sitä, miten kielelliset valinnat rakentavat tai rapauttavat osallisuutta ja toimijuutta, sekä mistä tekijöistä kielellinen haavoittuvuus muodostuu. Lukija pysähtyykin useiden artikkeleiden kohdalla pohtimaan, onko haavoittuvuudessa tai osallisuuden esteissä kyse yksilöstä vai enemmänkin ympäristöstä.

Lopulta lukijalle hahmottuu kuva, jossa haavoittuvuudessa ja osallisuudessa on osaltaan kyse siitä, miten yhteiskuntamme, ja me sen toimijoina, on rakentunut toiminaan moninaisissa tilanteissa ja moninaisten ihmisten kanssa – varsin huonosti, mutta toivoa paremmasta on. Kaiken keskiössä on kielitietoisuus, ymmärrys kieli-ilmiön moninaisuudesta sekä asenteet kielen käyttäjiä kohtaan. Kirja käsittelee esimerkiksi sitä, millaisia asenteita kehitysvammaiset, viittomakieliä käyttävät, turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat sekä kielenoppijat usein kohtaavat. Näiden ryhmien haavoittuvuus näkyy selvästi tilanteissa, joissa kielellinen epätasa-arvo ja kielitietoisuuden puute sekä asenteet kielen käyttäjiä kohtaan rajoittavat osallisuuden mahdollisuuksia.

Kielitietoisuus on viime aikoina noussut jopa trendaavaksi käsitteeksi, mutta käsitteen merkityksen yhtenäinen ymmärrys vaikuttaa ajoittain vaihtelevan. Teoksessa kielitietoisuus tarkoittaa tietoisuutta kielen merkityksestä ja vaikutuksista ihmisten välisessä viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Se sisältää ymmärryksen siitä, miten kieli toimii sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä, sekä sen, miten eri kielet ja kielimuodot vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan.

Teoksessa kielitietoisuus kattaa myös herkkyyden kielen käyttöön, valtaan, identiteettiin ja yhdenvertaisuuteen liittyville tekijöille. Lukijaa rohkaistaan pohtimaan omaa kielitietoisuuttaan sekä sitä, miten omat ja muiden kielelliset valinnat vaikuttavat vuorovaikutukseen ja osallisuuteen eri tilanteissa. Teoksen viesti on, että kielitietoisuus, positiiviset käsitykset monikielisyydestä ja eri kielten tasavertainen arvostus edistävät yhdenvertaisuutta ja vähentävät kielellistä haavoittuvuutta.

Teoksen perusteella kielikäsitykset, joissa tietyt kielet ja kielen muodot saavat enemmän arvostusta kuin toiset, luovat ja ylläpitävät osallisuuden esteitä ja valta-asetelmia. Erityisesti lääketieteellisessä ja viranomaisten viestinnässä on tärkeää huomioida yksilöiden sekä eri ryhmien kieleen liittyvät tarpeet ja kokemukset, sillä kielellä on tässä kontekstissa merkittävä valta-asema.

Kirjan artikkeleissa käsitellään myös kieleen perustuvaa portinvartijuutta. Kieli voi mahdollistaa tai toisaalla rajoittaa pääsyä tietoon, palveluihin, työelämään tai ylipäätään tasa-arvoiseen asemaan ja yhteisöön. Monet kirjan artikkelit tuovat esiin, miten kielenkäyttö, olipa se puhuttua, viitottua, kirjoitettua tai kuvia, jo itsessään voi aiheuttaa vahinkoa ja syrjäyttää. Toisaalta tietoisella ja harkitulla kielen käytöllä voidaan edelleen edistää osallisuutta. Tähän teos tarjoaa myös ratkaisuja.

Onnistuneella vuorovaikutuksella, kielenkäytöllä ja viestinnällä, joka huomioi kohderyhmän tarpeet, voidaan osallisuuden kokemusta parantaa. Kirjoitetun tekstin ylivertaisuus voi luoda eriarvoisuutta, mutta harkittu kirjoitetun kielen ja kuvien käyttö viranomaisviestinnässä vaikuttaa saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Ymmärtämällä kielen ja kuvien merkityksen välitystä ja huomioimalla ne viestinnässä voidaan luoda selkeää ja saavutettavaa viestintää, joka tukee kaikkien osallisuutta ja vähentää kielellistä haavoittuvuutta. Lopulta jopa käsitykset siitä, mikä on ymmärrettävää ja uskottavaa kieltä, vaikuttavat siihen, miten eri yksilöt ja ryhmät voivat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Yksi teoksen keskeisistä havainnoista on, että yhteiskuntamme edelleen korostaa yksikielisyyttä ja kieliä lokeroivaa kielikäsitystä, vaikka Suomessa on aina käytetty useita eri kieliä. Onkin vaikea ymmärtää miksi yksikielisyyttä korostavat käytänteet ja asenteet istuvat yhteiskunnassamme yhä vahvoina. Puitteet kielen moninaisuuden ymmärtämiseen, arvostamiseen ja hyödyntämiseen ovat olleet yhteiskunnassamme vuosisatoja, mutta tämän potentiaalin hyödyntäminen on jäänyt valitettavan vähäiseksi, kuten kirjoittavat toteavat.

Mahdollisuus oman kielen käyttöön edellyttäisi yhteiskunnassa kielitietoista kasvatusta ja opetusta sekä eri kielten opiskelun merkityksen, hyödyn ja tärkeyden korostamista. Lisäksi tarvitsisimme monikielisyyden ja kielitaidon arvostamista työelämässä. Edelleen korkeakouluopiskelussa ja työelämässä korostetaan suomen kielen hallintaa, mutta se rajaa automaattisesti pois ne ihmiset, jotka voisivat tarjota asiantuntemustaan ja palveluaan eri kielten käyttäjäryhmille. Tässä tarvittaisiin niin ikään monikielisyyttä korostavaa ja hyödyntävää työelämäosaamista ja työkulttuuria yleisesti.

Kieli on keskeinen osa yksilön hyvinvointia, identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, joita myönteiset käsitykset kielestä ja kielitaidosta myös vahvistavat, vähentäen samalla haavoittuvuutta. Kielikäsitykset ja kielitietoisuus kuitenkin vaikuttavat kielikoulutuksen menetelmiin ja resursseihin sekä kielen käyttäjän ja oppijan kokemukseen omasta kielestä ja kielitaidosta. Kielen oppimisessa ei ole kyse pelkästä objektiivisesta taitotasosta, vaan se sisältää myös subjektiivisen hallinnan tunteen. Kielellinen voimaantuminen syntyy arjessa osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksista vuorovaikutuksessa yhteisön kanssa ja on avainasemassa toimivan kielitaidon saavuttamisessa. Uudet lähestymistavat kielten opiskeluun voisivatkin olla ratkaisevia, sillä kieli opitaan parhaiten käytännön tilanteissa, ei pelkästään luokkahuoneessa. Osallisuuden tukeminen kieliopetuksen keinoin vaatii monikielisten yhteisöjen kielitaitotarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista, yhdenvertaisuutta edistävää kielitietoisuutta sekä kieleen ja kieliyhteisöön sosiaalistumista osana kielikoulutusta.

Kielelliset mahdollisuudet ja osallisuus määräytyvät monimutkaisessa vuorovaikutuksessa virallisten sääntöjen ja henkilökohtaisten valintojen välillä. Näin teoksen artikkelit tarkastelevat myös suomalaista kielipolitiikkaa, jonka muotoutumiseen vaikuttavat kirjoittajien mukaan kieliin ja kielen käyttäjiin liittyvät julkiset säädökset ja opetussuunnitelmat, mutta myös yksittäiset tavallisen arjen ratkaisut, käsitykset sekä arvottaminen. Tämä tekee kielipolitiikasta lopulta hyvin moniulotteisen ja dynaamisen ajoittain jopa vaikeasti tartuttavan ja hahmotettavan ilmiön. Osallisuuden rakentaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, joka on sekä yhteisön että yksilöiden vastuulla.

Kieli on meille ehkä liiankin arkipäiväinen asia, emmekä osaltaan siksi huomaa sen valtavaa merkitystä ja vaikutusta viime kädessä kaikkeen ihmisten ja yhteisöjen toimintaan. Ymmärrys kielen merkityksestä, kielen tutkimuksen tärkeydestä sekä kielitiedon ja -taidon tarpeellisuudesta ovat monin tavoin heikentyneet. Tämä näkyy muun muassa kielentutkimuksen rahoituksen, kieltenopiskelun vetovoiman ja kieltenopetuksen vähentymisenä.

Viime vuodet ovat olleet hyvin poikkeukselliset. Pandemia, sodat ja pakolaisuus korostavat kielten ja kulttuurien moninaisuuden ja merkityksen hahmottamisen ja ymmärtämisen tärkeyttä myös erilaisissa kriisitilanteissa. 

Kirjoittajat haastavatkin kielentutkijat nostamaan omanarvontunnettaan ja korostamaan kielen ja kieliasiantuntijuuden merkitystä, tarvetta ja moninaisia vaikutuksia yhteiskunnassamme. Kukapa muukaan kielen arvostuksen nostaisi, kuin me kieliasiantuntijat itse.

•

Lue myös:

Kansalliskielinen korkeakoulutus – uhanalaista kulttuuriperintöä?

Kansainvälisinkin tiede vaikuttaa paikallisesti ja monikielisesti

Tiede kuplissa 4/2023: Tieteen kieli