Taide- ja kulttuurihistorioitsija Saara Vaherjoki-Honkala tuo elämäkertateoksessaan esiin unohduksiin jääneen taiteilijakohtalon. Samalla se valottaa Suomen ja Latvian välisiä yhteyksiä 1900-luvun alusta 1940-luvun alkuun.

Helsingissä virkamiesperheeseen syntynyt Elli Forssell (1873–1943) kasvoi suomenmielisissä piireissä. Hänen koulutovereihinsa kuului hänen serkkunsa Maria Winter (1871–1951), joka tuli myöhemmin tunnetuksi kirjailijana nimellä Maila Talvio.

Koulun jälkeen vuorossa olivat soololaulun opinnot Helsingin musiikkiopistossa. Niitä seurasivat opinto- ja konserttimatkat Italiaan ja Ranskaan sekä konsertointia Suomessa.

Vuonna 1902 Forssell tapasi konserttimatkalla Riikassa kuvataiteilija Janis Rozentālen (1866–1916). Pari kihlautui muutaman päivän kuluessa tapaamisestaan ja meni naimisiin seuraavana vuonna.

Nopean tahdin taustalla oli ainakin epäilys morsiamen raskaudesta sekä Suomen ja Latvian välinen etäisyys. Pariskunta asettui asumaan Riikaan, ja heidän ensimmäinen lapsensa syntyi kuuden kuukauden kuluttua häistä.

Teos kuvaa mielenkiintoisesti Forssell-Rozentālen elämää uudessa maassa ja yhteydenpitoa Suomeen. Kotimaan asioita kertoivat kirjeet ja postissa tulleet suomalaiset sanomalehdet. Laiva- ja myöhemmin lentoyhteydet mahdollistivat matkat Helsinkiin.

Janis Rozentāle oli Latviassa merkittävä taiteilija, ja hänen puolisonsa asettui aluksi luontevasti hänen tukijakseen. Elli Forssell-Rozentāle halusi olla merkittävän miehen puoliso, rakkaudesta taiteeseen.

Forssell-Rozentālen oman laulajan uran eteneminen hidastui, kun äitiys ja puolison tukeminen veivät kaiken hänen aikansa. Koti oli avoinna kulttuuripiireille emännän jaksamisenkin kustannuksella. Teos näyttää kuinka työllistetty niin puolisonsa mallina, lastensa äitinä kuin kodin organisoijanakin hän oli.

Ajan myötä Forssell-Rozentāle ei enää kokenut sopivansa rooliinsa. Aviomiehen käytöskin muuttui ajan myötä perhettä koettelevaksi, ja hänellä epäilemättä oli mielenterveysongelmia. Hän ei silti suostunut eroon, vaan vaati lapsia itselleen.

Tilanne muuttui vuonna 1914, kun perhe muutti Suomeen ensimmäisen maailmansodan takia. Latvia oli liian lähellä eteneviä saksalaisia joukkoja.

Kodiksi tuli huvila Kulosaaressa, silloisessa Helsingin maalaiskunnassa. Perheen taloutta paikattiin pitämällä huvilassa täysihoitolaa. Forssell-Rozentāle tuntuu sujahtaneen luontevasti tähän rooliin. Ainoa ongelma oli aviomiehen suhde täysihoitolassa asuneeseen kirjailijaan Aino Kallakseen (1878–1956).

Muutamaa vuotta myöhemmin, tapaninpäivänä 1916 Janis Rozentāle kuoli sydänkohtaukseen. Leskestä tuli miehensä taiteellisen perinnön vaalija, joka halusi kasvattaa lapsensa Latviassa, vaikka miehensä eläessä hän oli kaivannut Suomeen. Muutto Latviaan tapahtui virallisesti vuonna 1920.

Forssell-Rozentāle perusti Riikaan miehensä nimeä kantavan taidesalongin. Kun sen toiminta päättyi taloudellisten vaikeuksien vuoksi, hän jatkoi työtä Taideteollisuusgalleriassa. Perheen elättämiseksi kotona pidettiin vuokralaisia.

Forssell-Rozentālesta tuli sekä miehensä latvialaisen taiteen vaalija että suomalais-latvialaisten yhteyksien ylläpitäjä. Kun Suomesta saapui Riikaan niin ministerejä kuin muusikoitakin, heidät kutsuttiin Forssell-Rozentālen kotiin.

Elli Forssell-Rozentāle kuoli vuonna 1943, ja hänet haudattiin Riikaan metsäkalmistoon. Perheen ensimmäisessä Riian kodissa on nykyään Janis Rozentālen ja talossa alivuokralaisena asuneen kirjailijan Rudolfs Blaumanisin (1863–1908) museo.
 

Image

Vaherjoki-Honkalan teosta lukee mielenkiinnolla. Se on epäilemättä sellainen elämäkerta, joka toimii hyvin äänikirjanakin.

Elli Forssell-Rozentālen oma ääni kuuluu teoksessa paljon kirjeiden muodossa. Kirjelainausten määrä on suuri, mutta ne toimivat hyvin. Forssell-Rozentāle kirjoitti elävästi ja otteet on valittu niin, että ne toimivat ilman liikaa selittämistäkin.

Teoksen lopussa Vaherjoki-Honkala kertoo teoksen lähtökohdista ja kiinnostuksestaan Forssell-Rozentāleen. Hän oli pohtinut, tulisiko teoksesta elämäkerta vai romaani. Elämäkerran puolelle vaa’an kallisti se, että kyseessä oli lähes tuntematon henkilö.

Pohdinta on sikälikin tärkeää, että elämäkerta helposti muistuttaa romaania: siihen alkaa romaanin tavalla muodostua tarina, joka saattaa yksinkertaistaa todellisuutta.

Vaherjoki-Honkala ei ole täysin hylännyt kiinnostustaan fiktion kirjoittamiseen. Teoksessa on jokaisen luvun lopussa muutaman sivun mittainen jakso tekijän kirjoittamaa kuvitteellista päiväkirjaa.

Nykyään kertovalle tietokirjallisuudelle on yleinen piirre, että tuodaan mukaan fiktiivistä, asiaproosasta erotettua kerrontaa. Tässä tapauksessa ratkaisu toimii, sillä Vaherjoki-Honkala kirjoittaa tarpeeksi hyvin.

Fiktiiviset kohdat on myös eroteltu selvästi varsinaisesta asiaproosasta otsikolla ”Kuvitteellinen päiväkirja”. Tämä ratkaisu saa ehkä äänikirjaakin kuunnellessa huomaamaan, että kyse on tekijän mielikuvituksen rikastuttamasta kerronnasta eikä aidoista sitaateista.

Kuvitteellisuus antaa mahdollisuuden pohtia esimerkiksi niitä tunteita, joita kohdehenkilöllä on ollut elämänvaiheissaan. Toisaalta joidenkin asioiden käsittelyn kohdalla pohdinta olisi kannattanut ottaa ihan asiaproosaankin mukaan.

Yllättävän huomaamatta teoksessa kuljetaan halki niin Suomen vuoden 1918 kuin toisen maailmansodan ajankin. Kodin piirissä sodat eivät tietysti niin suoraan vaikuttaneet, eivätkä ne välttämättä heijastu yksityisluonteisissa lähdeaineistoissa, kuten kirjeissä. Niissä luontevasti käsitellään ennen muuta oman elämän henkilökohtaisia asioita.

Yhteiskunnallisia ja poliittisia asioita teoksessa käsitellään vähän. Elli Forssell-Rozentālen ajattelussa ne eivät ehkä olleet merkittävällä sijalla, eivätkä ne ole jättäneet jälkiä ainakaan yksityisiin aineistoihin.

Silti varsinkin Latvian dramaattinen tilanne toisen maailmansodan aikana tuntuisi pakostakin vaikuttaneen myös päähenkilöön – vaikka hän ei siitä esimerkiksi kirjeisiin olisi uskaltanut jättää jälkiä. Sitä olisi ollut tarpeen pohtia.

Kuvitteellisessa päiväkirjassa Vaherjoki-Honkala käsittelee sota-aikaa, mutta piiloon jää, kuinka paljon se pohjautuu lähteisiin. Kun kuvitteellisessa päiväkirjassa esimerkiksi kauhistellaan juutalaisvainoja, epäselväksi jää, onko taustalla päähenkilön suhtautuminen niihin vai toive siitä, miten hän olisi niihin suhtautunut. Asiaa olisi auttanut kysymyksen pohtiminen myös varsinaisessa lähdepohjaisessa tekstissä.

Millaisten haaveiden haaksirikkoon teoksen nimi viittaa? Sitä ei sanota suoraan. Haaveet taiteilijanurasta ainakin katkesivat perhe-elämään. Toisaalta haaveet tyydyttävästä taiteilijaparin elämästä katkesivat miehen epävakaaseen käytökseen.

Miehen varhainen kuolema oli tietenkin tragedia, mutta varmaa ei ole, murskasiko se enää haaveita. Forssell-Rozentālesta tuli miesvainajansa taiteellisen perinnön vaalija – ehkä vahvemmin kuin mitä olisi tapahtunut, jos vaikea avioliitto olisi jatkunut.

•

Lue myös:

Anni Swan muovasi uudenlaisen ihanteen, jossa tytöt olivat rohkeita ja päättäväisiä – Elämäkerta kuvaa kirjailijan omaa ristivetoa aikansa paineissa

Helmi Krohn koki ulkopuolisuutta kulttuurisuvussa mutta löysi kotinsa spiritualismista

Upea Alli – Presidentin puolisoksi päätyneen Alli Paasikiven elämäkerta