Monille lienee tuttu tunne, kun tieto- tai tiedekirja imaisee mukaansa heti ensisivuilla eikä sen lukemista yksinkertaisesti voi jättää kesken. Tieto teoksen aiheesta lisääntyy kuin huomaamatta tällaisen helmen parissa vietettyjen tuntien aikana.

Onnistuneet mukaansatempaavat tieto- ja tiedekirjat eivät synny itsestään, vaan usein niiden kirjoittajilla on kokemusta luovaa tietokirjoittamista tukevista harjoituksista. Luovan kirjoittamisen tutkija ja opettaja Emilia Karjula, kulttuurien tutkimuksen yliopisto-opettaja Jaana Kouri ja uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki ovat kirjoittaneet teoksen Luovaa kirjoittamista tutkijoille, jossa he tarjoavat mahdollisuuden päästä tutustumaan erilaisiin luovan kirjoittamisen harjoituksiin.

Teos on suunniteltu yliopistolliseksi kurssikirjaksi humanistisille tieteenaloille. Kirjan lukuisat kirjoitusharjoitukset ovat kuitenkin kokeilemisen arvoisia tieteenalasta riippumatta erityisesti ihmistieteiden aloilla.

Kirjan kohderyhmään kuuluvat tietokirjojen, opinnäytteiden, tieteellisten artikkeleiden ja muiden tieteellisten tekstien kirjoittajat. Lisäksi kirja tarjoaa näkökulmia ja työkaluja esimerkiksi opinnäytetöiden ohjaajille.

Tavalla tai toisella luovan tietokirjoittamisen parissa työskenteleville kirjasta on apua ja iloa pidemmäksi aikaa. Noin yksi neljäosaa kokonaisuudesta on varattu erilaisille luovan kirjoittamisen harjoituksille. Niiden lisäksi luovaa tietokirjoittamista konkretisoidaan lukuisten esimerkkikatkelmien avulla. Katkelmat valaisevat vaikkapa juuri sitä, miten tietoteokseen luodaan koukuttavuutta alusta lähtien.

Kirjassa luovuutta lähestytään kahdesta suunnasta. Teos auttaa ja opastaa löytämään luovan kirjoittamisen keinoja siihen, miten tutkitusta tiedosta onnistuttaisiin kirjoittamaan entistä kiinnostavammin. Toisena tärkeänä luovuuden ulottuvuutena teoksessa tarkastellaan tiedon tuottamiseen liittyvää luovaa prosessia. Luovuus on oleellinen osa kaikkea tutkimista eikä uutta tietoa synny ilman sitä.

Opasmaisella teoksella on annettavaa kirjoittamisen eri vaiheessa oleville kirjoittajille. Tieteelliseen kirjoittamiseen vasta tutustumassa oleville opiskelijoille kirja tarjoaa monipuolisia kirjoitusharjoituksia mutta myös tarpeellista vertaistukea keskeneräisten töiden keskelle. On armollista tietää, miten kokeneidenkin kirjoittajien kirjoitustyöt voivat lojua pitkään levällään työpöydällä, ennen kuin ajatukset jäsentyvät ja kirkastuvat.

Teoksen kirjoittajat avaavat kirjoitustyön prosessiluonnetta – luova prosessi ei useinkaan lähde liikkeelle, ennen kuin kirjoittaminen alkaa. Teoksen tärkein anti opiskelijoille on siinä, miten se kutsuu kirjoittamaan ja rohkaisee kirjoittamaan monipuolisesti erilaisia tekstejä.

Tieteellisen kirjoittamisen parissa pidempään työskennelleitä kirja houkuttelee haastamaan omia, mahdollisesti piintyneitäkin tieteellisen kirjoittamisen tapoja. Erityisesti tieteellisen kirjoittamisen käytänteet hyvin hallitsevilla tutkijoilla on mahdollisuus kirjan avulla haastaa vakiintuneita tieteellisen kirjoittamisen tapoja ja lähteä luoville poluille.

Kenties juuri leikillisyys voisi estää leipääntymistä. Luovan kirjoittamisen harjoitukset voivat auttaa löytämään omaan työhön jotain sellaista, mikä on vuosien saatossa jäänyt julkaisupaineen ja loputtomien rahoitushakujen jalkoihin.

Jokainen kirjan kolmesta kirjoittajasta on työskennellyt luovan kirjoittamisen opettamisen parissa. Tältä kokemuspohjalta tekijät tunnistavat ne keskeiset ongelmat, joiden kanssa kirjoittajat painivat. Kokemus on auttanut valitsemaan teokseen sellaisia harjoituksia, jotka toimivat kirjoittamiseen liittyvien haasteiden selättämisessä. Kirjassa esiteltyjen reilun kolmenkymmenen harjoituksen joukossa on lukuisia, joita on alasta riippumatta mahdollista soveltaa yliopisto-opetuksessa.

Teoksen kirjoittajia yhdistää myös työskentely etnografisen tutkimuksen parissa. Etnografista tutkimusta tekeville tai sellaisen tekemistä suunnitteleville teos tarjoaakin oman erityisen lisänsä, sillä kirjan kahdessa luvussa pureudutaan kirjoittamisen merkitykseen etnografisessa tutkimusprosessissa. Muille lukijoille sen kuvaaminen voi puolestaan aiheuttaa tunteen sivuraiteille ajautumisesta.

Kirjan kirjoittajat kertovat kohtaamistaan yliopisto-opiskelijoista, joilla ei opiskelukiireiden vuoksi löydy aikaa kaunokirjallisuuden lukemiselle. Kaunokirjallisuuden lukemisen väheneminen heijastuu väistämättä siihen, miten elävästi ja luovasti kieltä käytetään erilaisissa opinnäytetöissä. Tahtia kiihdyttämällä ja suorituspaineita kasaamalla menetetään väistämättä jotain arvokasta.

Yliopistomaailman kiihtynyt tahti on itsestään selvästi läsnä yliopistotutkijoiden arjessa. Pysyväksi olotilaksi muuttuessaan tehokkuus, kiire ja kilpailu ovat myrkkyä tutkijoiden luovuudelle ja uusien tieteellisten oivallusten syntymiselle. Näin yliopistoihin pesiytynyt toimintakulttuuri vie tutkijoita yhä kauemmaksi tieteen tekemisen ytimestä.

Vaikka kirjassa ei käsitellä nykymuotoisen yliopiston kiirettä, kilpailua ja riittämättömyyden tunteita lietsovaa toimintakulttuuria, sitä on vaikea ohittaa teoksen taustana. Ensisijaisesti teos on toki luovan kirjoittamisen opas opiskelijoille ja tutkijoille, mutta samalla luin sitä myös puheenvuorona luovuuden, leikin ja yhdessä tekemisen puolesta.

Tehokkaan ja kuuliaisen suorittamisen vaihtaminen luovuuden ja leikin viljelemiseen omissa tekemisissään voisi parhaassa tapauksessa auttaa yliopistolaisia valtaamaan tieteen tekemisen takaisin itselleen.

•

Lue myös:

Me olemme ne, joita olemme odottaneet – yliopistolaisten tulisi nousta vastarintaan ja lakata käpertymästä itseensä

Miten ja miksi luemme?

Tieteellisen oivaltamisen jäljillä – luovasta mielestä ja intuitiosta