Aikanaan oppineisuus on merkinnyt nimenomaan antiikin roomalaisen ja kreikkalaisen kulttuurin tuntemusta. Antiikin aikaa on pidetty erityisenä, ainutlaatuisena ja myös monin tavoin ihanteellisena.

Kreikkalais-roomalaiseen antiikkiin liittyvää opiskelua ja tutkimusta pidetään joskus valkoisen yläluokkaisen miehen elitistisenä harrastuksena, mutta Antiikki ja me -kirjan kirjoittajat vakuuttavat, ettei tämä pidä paikkaansa ainakaan tämän päivän Suomessa.

Kirjoittajat toteavat, että antiikin kreikkalaiseen ja roomalaiseen kulttuuriin vedoten on puolustettu kolonialismia, imperialismia ja rasismia – mutta myös demokratiaa, orjuuden vastaista liikettä, naisten emansipaatiota ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Kirja sisältää johdannon lisäksi 20 artikkelia 20 kirjoittajalta. He tarkastelevat artikkeleissaan, miksi, miten ja millaiselta arvopohjalta antiikkia tutkitaan nykypäivän Suomessa. Miksi antiikin tutkimus on tärkeää, ja mitä uutta antiikista voi vielä sanoa ja saada esille?

Kristinuskon mukana latina levisi laajalle. Se oli ja on edelleen uskonnon kieli joillain sellaisillakin alueilla, jotka eivät koskaan kuuluneet Rooman valtakuntaan. Keskiajalla ja vielä uudella ajalla latina oli myös siviilihallinnon, oikeuslaitoksen, diplomatian ja sekulaarin oppineisuuden kieli.

Suomessakin latina oli tieteen kieli vielä 1800-luvulla, ja se näkyy edelleen esimerkiksi lääketieteessä ja oikeustieteessä. Suomalaisissa yliopistoissa eräiltä historian ja kielten aloilta maisteriksi valmistuvien on pitänyt osoittaa latinan taitonsa kielikokeessa vielä 1970-luvun loppupuolella. Kreikka taas on ollut tärkeä kieli erityisesti teologeille ja filosofeille.

Minna Seppänen tarkastelee artikkelissaan kreikan kielen osaamista ja opettamista, Seppo Heikkisen artikkeli puolestaan keskittyy latinaan. Marja Vierroksen artikkelin otsikko on ”Sukellus papyrustekstien maailmaan”. Muinaiskreikassa on alueellisia ja ajallisia muutoksia, joista kertovat myös kreikaksi kirjoitetut papyrustekstit. Latina puolestaan on yhdenmukaisempi, koska se on alkujaan murre.

Mika Perälä nostaa artikkelissaan ”Suhteellisuuden tulkintoja antiikin filosofiassa” esille filosofi Protagoraan, jonka tekstejä ei ole säilynyt nykypäiviin. Eräistä hänen teeseistään käytiin runsaasti keskustelua antiikin aikana, ja ne ovat vaikuttaneet myös nykyajan filosofisiin käsityksiin.

Antiikinaikainen lääketieteellinen hoito ei todennäköisesti auttaisi nykypotilasta kovin paljon, toteaa Marke Ahonen artikkelissaan ”Antiikin lääketieteen loisto ja kurjuus”. Kuitenkin antiikin aikaan tunnettiin jo paljon vaivoja ja sairauksia, vaikkei niiden syitä usein tiedetty, ja nykyajan lääketieteen sanastosta edelleen suuri osa juontuu antiikin ajoista.

Artikkelissaan ”Uusi testamentti ja antiikin filosofinen aatemaailma” Niko Huttunen muistuttaa Uuden testamentin ja nousevan kristinuskon merkityksestä antiikin maailmassa.

Kaius Tuori puolestaan kertoo, että yksityisoikeus, joka on nykyisin voimassa esimerkiksi Saksassa ja Italiassa, perustuu pääpiirteissään roomalaiseen oikeuteen. Artikkelissaan ”Roomalainen oikeus Euroopan historiassa ja oikeustieteessä” Tuori kuvaa roomalaisen oikeuden jälkiä suomalaisessa oikeustieteessä.

Antiikin kirjallisuuden tai oikeastaan tiettyjen klassikoiksi määriteltyjen teosten tunteminen on myös kuulunut sivistykseen. Artikkelissaan ”Kreikkalaisen tragedian ’olemus’” Tua Korhonen tarkastelee Oidipuksen tarinaa. Hän toteaa kreikkalaisten tragedioiden sisältävän paljon sellaisia aineksia, jotka nykyihminen kokee vieraannuttavana, mutta samalla niistä kuitenkin löytyy myös paljon sellaista, mikä koskettaa tämän päivän ihmistä.

Seksuaalinen väkivalta kuuluu kreikkalaisen mytologian yleisimpiin teemoihin, kertoo Elina Pyy artikkelissaan ”Sukupuoli ja väkivalta antiikin mytologiassa”. Pyy toteaa mytologian vahvuuden piilevän sen tunnistettavuudessa ja joustavuudessa. Myytit tarjoavat välineitä eettisten ongelmien pohtimiseen.

Kulttuurinen lukutaito on tarpeen myös vanhan runouden lukemisessa. Sari Kivistö toteaa artikkelissaan ”Antiikin runous katoavana nautintona”, että antiikin runouteen liittyy mielihyvää, johon kuuluu sekä sisällön että muodon viehätys. Siitä nauttiminen edellyttää kielen nyanssien, runomittojen ja mytologisten viittausten tuntemista.

Arto Kivimäki on lukenut eri aikojen käännöksiä antiikin teksteistä. Artikkelissaan ”Antiikin kirjallisuuden kääntämisestä” hän toteaa käännösten olevan aina oman aikakautensa tuotteita. Siten erilaiset ja erityyppiset käännökset pitäisi nähdä rikkautena eikä vastakkainasettelujen aiheena. Kivimäki avaa suomentamiseen liittyviä ongelmia ja vaihtoehtoja myös oman suomennostyönsä kautta.

Antiikin tutkimus ei kosketa pelkästään menneisyyttä, vaan se voi olla vahvasti kiinni myös nykyajassa. Esimerkiksi eräillä äärioikeistolaisilla keskustelupalstoilla kreikkalais-roomalainen antiikki liitetään valkoiseen identiteettiin ja muukalaisvihamielisyyteen.

Antti Lampinen toteaa artikkelissaan ”Vihapuhe, syrjintä ja antiikintutkimus” vanhan antiikintutkimuksen olleen varsin konservatiivista. Hän toivoo, että nykytutkimuksessa nostetaan enemmän esille antiikin maailman monimuotoisuutta, josta hän antaa artikkelissaan esimerkkejä.

Malin Grahn-Wilder toteaa artikkelissaan ”Antiikin viisaat naiset”, että vaikka antiikin filosofia on esitetty hyvin miehisenä, filosofisissa keskusteluissa on asiakirjojen mukaan ollut mukana myös monia arvostettuja naisia. Kysymys onkin siitä, keiden puheenvuoroja on myöhemmin pidetty kiinnostavina ja tärkeinä.

Antiikin ajan tutkimus on vanhastaan keskittynyt miehiin muutenkin kuin filosofiassa. Historiantutkimuksessa on pitkää painotettu suurmiesten historiaa. Jaakkojuhani Peltonen toteaa artikkelissa ”Antiikin suurmieshistoria nyt”, että suurmieshistorioita on voitu käyttää monenlaisiin propagandatarkoituksiin. Kertomukset suurmiehistä ovat hyödyllistä aineistoa esimerkiksi tutkittaessa yhteisön arvoja.

Marja-Leena Hänninen nostaa esille naisten toimijuutta artikkelissaan ”Naiset roomalaisessa uskonnossa”. Monijumalaisessa Roomassa naisilla ei ollut poliittisia oikeuksia, mutta uskonnon alueella heillä oli monenlaisia julkisia tehtäviä.

Samuli Simelus muistuttaa artikkelissaan ”Antiikin materiaalisesta kulttuurista” että säilyneet kirjoitukset välittävät pääosin yläluokan näkökulmaa, kun taas esineet avaavat perspektiiviä myös eliitin ulkopuolelle. Materiaalisesta kulttuurista saadaan kuitenkin tietoa myös kirjallisista lähteistä ja tutkimuksessa ne ovatkin korostuneet.

Antiikin roomalaisen yläluokan huviloihin kuului tavallisesti myös puutarha, kertoo Ria Berg artikkelissaan ”Roomalaisia luontosuhteita”. Luonnossa oleskelua pidettiin terveyttä edistävänä, virkistävänä ja elvyttävänä. Luonnosta kirjoitettiin antiikin aikaan sekä luonnonhistoriaa ja herrasmiesviljelijän oppaita että ylistystä luonnon kauneudelle.

Ville Hakanen keskittyy Medusan päähän artikkelissaan ”Katse antiikin taiteeseen – katse ihmiskuvaan”. Hakanen toteaa, että vaikka antiikin taideteokset usein liitetään tiettyihin taiteilijoihin, teoksilla on tavallisesti ollut esikuvia, eikä alkuperäisten teosten tekijöitä useimmiten tiedetä.

Antiikki ja me osoittaa, että antiikintutkimuksessa on edelleen paljon kiinnostavaa. Ainakin minut kirja vakuutti ”kuolleiden kielten” oppimisen ja opettamisen tarpeellisuudesta.

Kuten kirjan kirjoittajat toteavat: tekstejä, joiden varaan on perustettu uskontoja ja tieteellisiä järjestelmiä, pitäisi jonkun osata lukea alkukielellä. Läheskään kaikkea kiinnostavaa ei ole vielä käännetty, ja osa olemassa olevista käännöksistä on varsin vanhoja.

Kirja esittelee erilaisia tutkimusnäkökulmia monenlaisiin aineistoihin. Antiikin ajasta on olemassa niin paljon materiaalia, ettei yksittäinen tutkija enää pysty hallitsemaan kaikkea, vaan tarvitaan tutkimusyhteistyötä. Kirjoittajat kuitenkin edellyttävät nykyaikaiselta antiikintutkimukselta palvovan ihailun sijaan ennakkoluulottomuutta sekä erilaisia ja vastakkaisiakin näkökulmia ja tulkintoja.

Kirjan lopussa on kokoava epilogiosio, joka sisältää Maijastina Kahloksen ja Ville Vuolannon kirjoittamat artikkelit. Ne summaavat hyvin kirjan muiden artikkelien antia. Antiikki ja me avartaa virkistävästi ehkä hiukan vanhahtavaa näkökulmaa antiikkiin ja sen tutkimukseen.

•

Lue myös:

Antiikin Roomassa ei tiedetty tarkkaan, paljonko kello oli, mutta se ei poistanut huolta ajan kulumisesta

Maailma palaa, miksi kukaan ei tee mitään?

Terveydenhuolto Rooman armeijassa