Kun naiset hyppäävät yhteiskunnan johtopaikoille, filosofi Luce Irigarayn mukaan he muuttuvat ja heidän täytyy muuttua miehiksi tavoiltaan, tunteiltaan, ajattelultaan ja koko olemukseltaan. Syynä on se, että miesten miehiset arvot ja normit hallitsevat maailmaa. Miehet ovat myös määritelleet naisen kaikilla kulttuurin tasoilla. Nainen nähdään miehen negaationa. Englanniksi sana ”man” tarkoittaa sekä miestä että ihmistä, mutta sana ”woman” vain naista – jos nainen haluaa tulla ihmiseksi, hänen on hylättävä naiseutensa ja tultava mieheksi. 

Irigaray kutsui omaa kantaansa sukupuolieron politiikaksi. Naisten on ensin löydettävä ja määriteltävä oma naiseutensa ennen kuin voivat kolhuitta alkaa nousta yhteiskunnan tikapuita ylöspäin. 

Virpi Lehtisen kirja Sankaritar Luce Irigarayn filosofiassa esittelee Irigarayn ajattelua yleistajuisella tavalla. Samalla tekijä, positiivisesti akateemisesta perinteestä poiketen, avaa omaa henkilökohtaista elämäänsä ja historiaansa ja nivoo elämänkaareensa Irigaraytä ja muita merkittäviä ja kirjoittajaan vaikuttaneita feministejä. He ovat vaikuttaneet kirjoittajaan jo ala-asteikäisestä lähtien, jolloin vasta lukutaitoa opetteleva Lehtinen törmäsi kirjastossa Simone de Beauvoirin klassikkoon Toinen sukupuoli ja ymmärsi kannen tekstistä yhden mutta olennaisen asian: kyse on naisesta. 

De Beauvoir onkin mukana kirjassa ja samoin Maurice Merleau-Ponty ja näitä kaikkia kolmea tutkinut Sara Heinämaa, jonka mukaan Merleau-Pontyn kehittämä ruumiinfenomenologia on sekä Irigarayn että de Beauvoirin taustalla. Päämääränä ja suurimpana haasteena on purkaa miesten tai eritoten miesfilosofien tekemät jyrkät hierarkkiset dikotomiat ja niihin liittyvä olemusajattelu niin miesten ja naisten kuin mielen ja ruumiin väliltä.

Aristoteleelle oliot jakautuvat muotoon, mikä tarkoittaa yleiskäsitettä ja muodottomaan materiaan, joka muodostaa olion piiloon jäävän aineellisen perustan. Muoto tietysti on maskuliininen ja materia feminiininen. 

Platon taas jakaa maailman yksilöihin ja niissä asustaviin yleisiin olemuksiin, käsitteisiin. Esimerkiksi naisia on lukemattomia, mutta on vain yksi naisen olemus, yleiskäsite. Nykyäänkin puhutaan esimerkiksi mediassa naisesta ja miehestä ja siitä mitä nainen ja mies ovat yksikkömuodossa, ikään kuin olisi olemassa vain yksi nainen ja mies. 

Platon myös erottaa toisistaan ikuisen hengen valtakunnan ja siinä asustavat ikuiset ja muuttumattomat olemukset, yleiskäsitteet aineellisesta alati virtaavasta ja näin katoavaisten yksilöiden maailmasta. Irigarayn mukaan sukupuolisuus kiteytyy kuuluisassa luolavertauksessa. Siinä ihmiset ovat vangittuja luolaan katsomaan seinälle heijastettuja varjokuvia. Kuvat ovat olemusten heijastumia aistimaailmassa, eli aineellisia olioita – ja luola viittaa naisen kohtuun. Näin miehen on murtauduttava ulos kohdun pimeydestä ja harhoista ja päästävä ulos, missä paistaa ikuinen aurinko, järjen valon alkulähde. Järki suorastaan symbolisoi miehisyyttä ja pimeä harhaanjohtava materia taas naiseutta. 

Näin nainen on jo lähtökohtaisesti suljettu ulos järjen ja filosofian sfääristä, mutta kuitenkin toimii sen näkymättömänä perustana, niin kuin muodoton materia toimii muodon perustana Aristoteleella. Miesfilosofinkin on hengitettävä, syötävä ja juotava, ja onhan jokainen miesfilosofi ollut joskus avuttomana äitinsä kohdussa ja näin täysin riippuvainen feminiinisestä olemassaolosta. Tätä olisikin kirjassa voinut kehitellä ja kysyä: johtuuko miehen halu hallita ja pitää etäisyyttä naiseen paljolti siitä, että antautuessaan naiselle mies pelkää menettävänsä itsenäisyytensä ja palaavansa takaisin tuohon avuttomaan ja riippuvaiseen tilaan?

Irigaray pyrkii vetämään naisen esiin mutta samalla vapauttamaan naisen (ja väistämättä samalla myös miehen) dikotomioiden ja olemuksen kahleista. Hän pyrkii luomaan uuden käsityksen naisesta, joka kuitenkin välttää dikotomioiden ja olemusajattelun ansat. 

Ruumiinfenomenologia kritisoi dikotomista käsitystä siitä, että henki on elävä, vapaa ja tietoinen mutta ruumis tiedoton ja mekaaninen koneisto. Ruumiinfenomenologia lähtee todellisesta arkisesta elämästä, jossa ruumis on elävä sisältäpäin koettu ruumis. Ruumiin kieltä ovat erilaiset ilmeet ja eleet, jotka ilmaisevat intentioita ja merkityksiä. Esimerkiksi hellä hyväily ilmaisee rakkautta, riuska tarttuminen valtaa. Näissä taas on kyse tyylistä, ei siis siitä mitä vaan miten tehdään, liikutaan, ollaan... 

Kirjan mukaan juuri tyyli on se muurinmurtaja, jolla olemusajattelusta päästään irti ja vapaaksi. Olemus on kuin kiinteä ja selvärajainen staattinen kappale, mutta tyyli kuin avoin ja virtaava neste. Tätä on Irigarayn mukaan nimenomaan naisellinen tyyli. 

Tämä ei vielä riitä, ja yllättäen kirja palaakin filosofian alkuun – ihmettelyyn. Filosofian merkittävin hahmo, Sokrates sanoi tietävänsä vain sen, ettei tiedä, ja väitteiden sijasta esitti avoimia kysymyksiä. Nämä taas saavat alkunsa ihmettelystä. Siinä asiat kohdataan ikään kuin yhtäkkiä taivaasta pudonneina, täysin uusina ja ennenkokemattomina. Ihmettely onkin pyyteetön ja avoin mielentila. 

Näin miehen ja naisen välinen suhde alkaa ja päättyy kysymykseen ”kuka sinä olet?” ja ”kuka minä olen?”” Miehen ja naisen välinen suhde on sokraattisen dialoginen, missä kumpikaan ei pyri hallitsemaan ja määrittelemään ennalta toista.

Kirjassa on myös huonot puolensa, jotka itse asiassa sotivat sen perusajatuksia vastaan. Kirjassa ei ole juuri mitään uutta. Se toistaa, välillä jopa sanatarkkuudella, pitkälle juuri Heinämaan tulkintoja Irigaraysta, de Beauvoirista ja ruumiinfenomenologiasta yleensäkin. Ihmettely, dialogisuus, avoimuus, liike toistuvat niin samankaltaisina Heinämaan kirjojen kanssa, että hetkittäin tuntuu kuin lukisi näitä yli kaksikymmentä vuotta sitten julkaistuja tekstejä. Kuin pisteeksi iin päälle kirjoittaja ei myöskään kritisoi sanallakaan esikuviaan.

Päinvastoin kirjoittaja toistaa myös Heinämaan esittämää vastakritiikkiä, jota hän on esittänyt Irigaraytä kritisoiville. Kriitikot ovat kuitenkin joissain syytöksissään oikeassa. Esimerkiksi siinä, että Irigaraykin on kiinni olemusajattelussa; tosin voisi täydentää että kaikki ajattelu on kiinni olemuksissa. Ajattelu operoi yleisillä käsitteillä, kuten juuri nainen ja mies. Irigaraykin puhuu naisesta ja miehestä ja näiden tyylistä. Vaikka naisen tyylin olemus olisi virtaava nestemäisyys, sekin on yleinen olemus, joka sitoo kaikkia naisia. Voihan joku naisyksilö olla asiasta eri mieltä. Onko hän silloin epänainen? Olemusajatteluun tiiviisti kietoutuva valta on läsnä Irigaraynkin ja hänen seuraajiensa ajattelussa. Ainoastaan täysin ainutkertainen ilmiö on vapaa olemusten vallasta, eikä siitä voi sanoa muuta kuin että se on olemassa. 

De Beauvoir taisi tämän tajutakin, ja ilmaisi itseään myös kaunokirjallisuuden avulla. Vaikka ajattelun väline, kieli, on myös kiinni olemuksissa, runollisessa tekstissä se on sitä vähemmän kuin tieteellisessä ja etenkin filosofisessa kielessä. Lehtinen kuitenkin, taas Heinämaan jalanjälkiä seuraten, korostaa että de Beauvoir oli enemmän filosofi kuin kirjailija. 

Kaiken huipuksi kirjassa lisäksi toistetaan lähes joka toisella sivulla sanoja avoimuus, liike, dialogi, ihmettely, kyseenalaistaminen. Sanat alkavat latistua merkitykseltään, pahimmassa tapauksessa kääntyvät vastakohdikseen – pysähtyvät ja kivettyvät suorastaan jonkinlaisiksi superolemuksiksi. 

Kirjoittaja ja myös Irigaray pitää kieltä tärkeänä muiden intellektuellien tavoin. Toisaalta kirjassa viitataan mystikkoihin, joilla on intuitiivinen ja välitön suhde henkeen ja henkisyyteen ja että naisten uskonnollisuus on lähellä tätä. Kieli rajaa, jakaa ja luokittelee ja toimii näkyvässä todellisuudessa, mutta ei tavoita muodon maailman yli tai taakse menevää todellisuutta. Näin etenkin ihmettely ja avoimuus ovat toimivia tapoja kohdata kielen takainen todellisuus. Irigaraykin puhuu ”esidiskurssiivisesta ruumiillisuudesta ja kokemuksesta”, siis ajasta ja elämästä ennen kieltä. 

Mutta palatakseni siihen mitä totesin arvioni alussa: parasta kirjassa on kirjoittajan henkilökohtaisen historian ja kokemusten julki tuominen. Sitä olisi vain voinut olla enemmän. Myös supermiehisen nyky-yhteiskunnan ja naisten ja naisellisuuden aseman analyysiin Irigarayn antoisia ajatuksia olisi kannattanut soveltaa. Kirja jää tässä suhteessa hieman abstraktiksi ja akateemiseksi.

•

Lue myös:

Kauhistuttava toiseus – Sari Kivistö ja Sami Pihlström lähestyvät toiseutta eri näkökulmista

Ajattelun opas on näinä aikoina tarpeen

Epäily on herätetty! Filosofinen epäily ja sen merkitys