Puhuessamme tulevaisuudesta tarkoitamme sillä yleensä melko lyhyttä aikaväliä. Perspektiivimme käsittää yleensä joitakin vuosikymmeniä, korkeintaan muutaman vuosisadan.

Brittifilosofi William MacAskill irrottautuu tästä perinteestä ja tekee varsinaisen loikan tulevaisuuteen teoksessaan Ihmiskunnan tulevaisuuden historia. Hän toteaa, että sivilisaatiollamme on 5000 vuotta takana ja edessä 200 000 vuotta. Jälkimmäinen on hänen tarkasteluperiodinsa.

Arkeologit kaivavat esille, mitä kaukaisessa menneisyydessä on tapahtunut. Sen sijaan on harvinaista, että sama yritys tehdään kaukaiseen tulevaisuuteen. MacAskill on ottanut itselleen haastavan, mutta mielenkiintoisen tehtävän.

McAskill jättää maapallon fyysisiin ominaisuuksiin liittyvät muutokset ja niiden vaikutukset taka-alalle ja keskittyy enemmän ihmisten etiikkaan, hyvän ja pahan dilemmaan. Hänen mukaansa ihmiskunnan pitkän aikavälin säilyminen maapallolla on yhteydessä siihen, osaavatko ihmiset elää hyvin vai huonosti. Eettisten periaatteiden mukaan elävä ihmiskunta jää elämään, pahan saadessa vallan tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Tässä on teoksen eettinen perussanoma.

Tekijän mukaan ihmiskunnan selviäminen on moraalinen kysymys, kysymys arvoista ja niiden toteuttamisesta. Myös se, miten käytetään hyväksi ympäristöä, on nimenomaan eettinen kysymys. Suhtautuminen tämän hetken eri ihmisryhmiin kuvastaa vallanpitäjien eettisyyttä tai sen puutetta myös suhteessa ihmiskunnan pitkän aikavälin tulevaisuuteen. Ihmisten velvollisuus nykyelämisessään on ottaa huomioon se, että pitkän aikavälin takana elävä tuleva ihmiskunta voi sekin olla vielä elossa ja voida hyvin.

Toinen vaihtoehto on ihmiskunnan romahdus, joka tapahtuu silloin, kun ihmiskunta ei kykene virittäytymään pitkän tähtäyksen tulevaisuuden ajatteluun ja siihen liittyviin velvollisuuksiin. Tällöin hyvä väistyy ja paha valtaa maailman.

Teoksessa rakennetaan skenaarioita siitä, miten historiasta tunnistelut romahdusvaiheet voivat toteutua tulevaisuudessa. Arvojen moninaisuus yhdistyy historiassa positiiviseen yhteiskunnalliseen ja tekniseen kehitykseen. Näin tapahtuisi myös tulevaisuudessa. Romahdusta taas seuraa ensin kehitysvaihe ja sitä taas stagnaatio, paikalleen pysähtyminen. Arvot lukkiutuvat, uusia merkittäviä teknisiä keksintöjä ei synny, ainakaan niitä ei toteuteta käytännössä. Väestökään ei lisäänny.

Yksi mahdollisuus on sortua bioaseiden liialliseen käyttöön. Tekoälyn tuhoisan valloituksen osalta MacAskill on varovainen eikä usko, että tekoäly ottaisi vallan ja korvaisi voittopuolisesti inhimillisen toiminnan. Joka tapauksessa uhkatekijät ovat sen suuruiset, että ihmiskunnan pitäisi varautua niihin niin lähitulevaisuudessa kuin pitkällä aikavälilläkin.

Yksi kirjan puutteista on, että kirjoittaja ei tunnista sekä-että-maailman mahdollisuutta. MacAskillille tulevaisuusnäkymissä on kyse kaksijakoisesta hyvä-paha-asetelmasta. 

Kirjoittaja kuvittelee erilaisia tavallisten ihmisten elämän tekijöitä kaukaisessa tulevaisuudessa arvottaen niitä kuitenkin tämän hetken näkökulmasta. Tämä saattaa olla myös arveluttavaa. Emmehän tiedä, mitkä seikat joskus satojen tai tuhansien vuosien jälkeen ansaitsevat positiivisen arvottamisen sen aikaisessa ympäristössä.

Tällä hetkellä havaittuja pahoja asioita ovat ympäristön tuhoaminen, tekoälyn hallitsematon käyttö ja biologiset aseet. Tekijä ei pohdi, minkälaisia ovat mahdolliset lähitulevaisuuden ja sitä seuraavan tulevaisuuden muut uusina esiin nousevat tuhoavat tekijät. Tekoälystä tai bioaseista ei lähihistoriassamme vielä ollut tietoa. Tällä hetkellä emme tiedä, mitä uusia uhkia taas tulee syntymään jo lähitulevaisuudessakin. Teoksessa keskitytään nykyaikaan kontra pitkän aikavälin tulevaisuuden yhteyksiin.

MacAskillin asenne tulevaisuuteen on kuitenkin positiivinen. Ihmiskunnan on toimittava eettisesti korkeatasoisesti ja näin se saa aikaan onnellisen ja kukoistavan elämän. Olemme tulevaisuuteen nähden samassa asemassa kuin muinoin eläneet ihmiset, jotka eivät olisi voineet kuvitellakaan niitä ihanuuksia, joita tällä hetkellä elävillä ihmisillä on – elämmehän koko ajan keskimäärin pidempäänkin, emmekä kuole kolme- tai nelikymppisinä kuten muinaiset ihmiset maapallolla ovat tehneet.

Kirjoittajan mukaan meidän tulee edistää nykyisin arvottamiamme hyviä asioita ja tehdä se aktiivisesti. Hän on kansalaisaktiivisuuden kannattaja. Aktivismi ja äänestäminen ovat keinoja vaikuttaa päätöksentekijöihin myös asioissa, jotka koskevat hyviä asioita kaukaisessa tulevaisuudessa. MacAskill painottaa sananvapautta ja erilaisuuden hyväksymistä. Juuri näistä seikoista yhteiskunta on historiassaankin mennyt eteenpäin ja näin tapahtuu myös tulevaisuudessa.

Niinpä hän päätyykin korostamaan tämän hetken yhteiskunnallisia hyviä, joita erilaiset aktivistiliikkeet parhaillaan ajavat, kuten kasvissyöntiä tai fossiilisen energian vastustamista. Hyvin tärkeäksi hän näkee yksityisen hyväntekeväisyyden näiden tavoitteiden toteuttamisessa. MacAskill onkin ollut perustamassa tähän tarkoitukseen ”tehokkaan altruismin liikettä”.

MacAskill painottaa tulevien ihmisten elämässä onnellisuutta ja hyvinvointia, mutta ei käsittele hyvinvointiin liittyvien seikkojen edellytystekijöitä kuten valtakysymystä tai hallinnollista infrastruktuuria. Esimerkiksi käsitellessään tekoälyn käytön mahdollisia negatiivisia piirteitä, kirjoittaja ei käsittele sitä, mitä muutostekijöitä yhteiskuntien ohjausmekanismit vaatisivat, etteivät epätoivottavat kehityskulut toteutuisi.

Yhteiskunnallinen pohdinta jää hieman pintapuoliseksi ja kokonaisuus hieman idealistiseksi yhteiskuntatieteilijän perspektiivistä katsoen. Toisaalta näin pitkän aikavälin tarkastelu ei voi kovin realistinen ollakaan.

Kaiken kaikkiaan kirjassa on monipuolista ja monitasoista pohdintaa herättäviä aihioita. Se soveltuisi mainiosti opiskelijoiden seminaarityöskentelyn ja -keskustelun aiheeksi. Yleisellä tasolla siitä olisi hyötyä jäsennettäessä suhtautumistamme maapallomme tulevaisuuteen.

Varsinainen analyysiosa pysyttelee megatasolla loppuosan laskeutuessa arkitekemisen mikrotasolle: harvinainen yhdistelmä filosofian tutkijalta. Elinmahdollisuuksien megatrendit ikään kuin luovat kehyksen ja pohjan ihmisen hyvinvoinnin toteutumiselle. Siksi niiden tutkiminen on tärkeätä.

MacAskillin mielenkiinto on myös teknismatemaattisessa ajallisuuden tutkimisessa. Kirjoittajan intressiä kuvaa hänen ja Hilary Gravesin julkaisema metodinen työpaperi pitkäaikaisuuden tutkimisen metodista The case for strong longtermism, joka ilmestyi vuonna 2021 Oxfordin yliopiston uuden Global Priorities Institute -organisaation työpaperina.

MacAskill kuuluu tämän tutkimuslaitoksen filosofian tutkijoiden ryhmään. Tutkimuslaitos on perustettu globaalin tulevaisuuden yleistä tutkimusta varten. Sen tutkimusjoukko jakautuu tällä hetkellä kahteen ryhmään, filosofit ja taloustieteilijät. Tutkimuslaitoksen intresseissä näyttää uusien julkaisujen aiheiden perusteella olevan nykykehityksen aiheuttama kärsimys ja riskit suhteessa uhkatekijöihin, kuten tekoälyyn.

MacAskillin teosta onkin tarkasteltava tästä näkökulmasta. Se on tutkimuslaitoksen toiminnan alkuvaiheen tuotos, jossa pyritään tarkastelemaan laitoksen perusintressejä ja luomaan näistä alustava kokonaiskuva laajemmalle lukijakunnalle filosofitutkijan näkökulmasta.

•

Lue myös:

Identiteettien tuolle puolen

Tutkimuksen arviointi muutoksessa

Maailma palaa, miksi kukaan ei tee mitään?