Historioitsija Reetta Hännisen kirjoittama Tulisydän on elämänmakuinen henkilökuva Maissi Erkosta (os. Hollander, 1872–1936), ja teos sai Kanava-tietokirjapalkinnon vuonna 2022. Se avaa uusia näkökulmia Suomen autonomian ajan lopun ja itsenäisyyden ajan alun historiaan, kuten Kanava-palkinnon perusteluissa todetaan.

Reetta Hänninen kertoo Maissi Erkon tarinan kauniisti ja kiinnostavasti. Kirja alkaa kuvauksella Maissin lapsuusperheen miljööstä eli Seilin saaresta: ”Saari nousi merestä kuin sadat kaltaisensa. Rantakalliot laskeutuivat veteen, milloin lähes pystysuorina, milloin pyöreän kaartuvina kuin hylkeen selkä. Kallioiden laella, missä jäkälä peitti kaiken valkeana jalkojen alla rasahtavana mattona, kasvoi pieniä mäntyjä.”

Alku lupaa kaunokirjamaista kerrontaa, eikä lukija joudu pettymään. Kirjan viimeinen lause tiivistää Maissi Erkon, kuten muidenkin edellä kulkijoiden, merkityksen meidän kaikkien elämässä: ”Sinne ne jäivät vaikuttamaan kuin vesi, joka kovertaa kiven.”

Hänninen avaa lukijoille Maissi Erkon elämän kokonaisuutta. Johdannossa tutkija toteaa, ettei halua tarkastella kirjansa päähenkilöä vain Päivälehden perustajan ja päätoimittajan Eero Erkon vaimona tai Helsingin Sanomien päätoimittajan Eljas Erkon äitinä. Maissi Erkon elämä nimittäin kietoutui vahvasti Suomen historiaan.

Maissi Erkko oli mukana Nuorsuomalaisen puolueen ja Päivälehden vaiheissa. Hän oli mukana myös 1900-luvun alun maanalaisessa vastarintaliikkeessä, tasavaltalaisen valtiomuodon luomisessa ja 1930-luvun oikeistoradikalismin vastustamisessa.

Puolisonsa kuoleman jälkeen Erkko hankki perheensä haltuun Helsingin Sanomien pääomistuksen ja asetti poikansa lehden johtoon. ”Ja niin se valloitus tapahtui, sen jälkeen on ollut isännyysvalta meidän käsissämme”, hän muisteli vuonna 1928.

1930-luvun kuvauksessa tulee esille, miten 1900-luvun alun aktivistien ajatukset yhteiskunnasta hajosivat moneen suuntaan. Maissi Erkko koki oikeistoradikalismin samalla tavalla kuin sortovuodet: laillisuus on uhattuna ja ihmisiltä viedään oikeus vapaaseen ajatteluun.

Erkko vastusti näkyvästi kuolemanrangaistusta. Hänen mielestään ”mestauslain” perustana oli musta taantumus. Hän kysyi Helsingin Sanomien artikkelissaan, että ”tällaisen raakalaismoraalinko vuoksi maan puolesta oltiin taisteltu ja oltu maanpaossa” (HS 19.4.1935).

Artikkeliin reagoitiin joka suunnalla. Lukuisat lehdet julkaisivat tekstin kokonaan tai osittain. Oikeistosuunnan lehdissä kirjoitusta pidettiin sekavana sepustuksena ja rouva Erkon pitkäperjantaisaarnana. Vuonna 1936 Länsi-Suomi määritteli hänet Suomen suurimmaksi diletantiksi. Erkon sanoilla oli siis painoarvoa.

Reetta Hänninen perustaa kirjansa laajaan arkistoon, ennen kaikkea Erkon kirjeisiin ja kirjeluonnoksiin. Niissä on paljon enemmän arkea kuin politiikkaa, mutta siitä juuri muodostuu ihmisen elämän kokonaiskuva. Meillä kaikilla on saavutusten ohella tavallinen arki.

Nuoren koulutytön elämän kuvaus on onnistunut yhdistelmä yksityistä ja yleistä. Maissi oli varsin tavallinen 1800-luvun lopun nuori nainen, eikä hän jäänyt koulun jälkeen kotiin odottelemaan sopivaa kosijaa vaan hankki itselleen ammatin.

Naimisiin selvästi haluttiin, mutta tulevaisuus oli varmistettava muullakin tavoin. Monet säätyläistytöt hankkivat jonkun konttoripaikan valtiolla tai yrityksissä. Maissi opiskeli sairasvoimistelijaksi.

Naimisiin mentiin vuonna 1894, ja nuori rouva Erkko asettui hoitamaan kotia. Pojat Eljas, Paavo ja Eero Olavi syntyivät 1890-luvun lopulla täyttäen äitinsä elämän. Kun lapsista viimeinen muutti pois kotoa, Maissi Erkko istui pojan huoneessa ja itki. Hän oli tässäkin suhteessa aikansa kasvatti ja sopeutui rooliinsa perheelleen omistautuneena puolisona.

Erkot olivat kihlausaikana sopineet yhteiskuntaan osallistumisen jakamisesta. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne avioliitossa tulivat silti Maissi Erkolle yllätyksenä ja pettymyksenä. Tätä turhautumista hän poti koko elämänsä.

Kun Erkko hoiti New Yorkissa Amerikan Kaiku -lehden tehtäviä, hän kirjoitti: ”Tuntuu kovin hauskalta ottaa noin aktiivisesti osaa miehensä työhön, olla mukana itse myllyssä, sitä en ole oikeastaan koskaan ollut kuin täällä.” Vuonna 1912 hän taas kirjoitti: ”Istun melkein joka ilta yksin kotona, ja nyt kun valtiopäivät alkavat, tulee kai kahta kertaa pahemmaksi”.

Image

Tulisydäntä voi lukea kuvauksena 1800–1900-lukujen vaihteen aktiivisen naisen elämästä. Suomenmielisten koulujen henki korosti yhteiskunnallista velvollisuutta, mikä vaikutti lukuisiin Maissi Erkon ikäpolven naisiin.

Kouluissa tytöt kasvatettiin vastuulliseen rooliin yhteiskunnassa. Loppujen lopuksi he kuitenkin useimmiten joutuivat tukitehtäviin, varainkeruuseen ja tapahtumien järjestämiseen. Sisältöihin he eivät juurikaan päässeet vaikuttamaan – eivätkä ehkä halunneetkaan, mikä oli Maissi Erkolle pettymys. Hän oli monissa tilaisuuksissa ainoa puheenvuoron käyttävä nainen.

Amerikassa oleskelu sai Maissi Erkon pohtimaan naisten tapaa hoitaa asioita. Hän mietti, että naiset saivat parhaiten tahtona läpi imartelemalla miehiä ja antamalla näiden uskoa, että he ovat tehneet päätökset.

Myöhemmin Erkko totesi, ettei hän ollut ”huvitettu aamupäiväkekkereistä” tai ”turhamaisuuden markkinoilla” juoksemisesta, mitä naiset hänen mielestään harrastivat. Häntä ei myöskään kiinnostanut ”sydämen puolen” asioiden tuominen yhteiskuntaan.

Vaikuttaa siltä, ettei Erkko innostunut ajan naisliikkeen vaatimuksista. Hän oli Naisasialiitto Unionin jäsen mutta enemmän nuorsuomalaisessa hengessä kuin naisen aseman parantajana. ”Jos mies kohtelisi naista ihmisenä ja ajattelisi, että hänelläkin on samat ominaisuudet luonteessa kuin miehellä, niin varmasti asiat muuttuisi”, hän pohti 1920-luvun puolivälissä.

Maissi Erkon 60-vuotisartikkelissa hänen todettiin osoittaneen, että hänellä oli ”se alttius ja ne voimat, joita vaadittiin vapauden ja kansanvallan esitaistelijan puolisolta”. Puolison vaikutusvalta ei rouva Erkolle kuitenkaan riittänyt.

Erkko pyrki Nuorsuomalaisen puolueen keskustoimikuntaan muttei tullut valituksi. 1930-luvulla hän vastusti aktiivisesti äärioikeiston politiikkaa. Hänen organisaatioitaan eli Ihmisoikeuksien liittoa ja Nuortasavaltalaisten liittoa ei pidetty varteenotettavina poliittisina toimijoina, koska ne olivat liikaa naisten organisaatioita.

Lukuisat sitaatit kertovat Erkon vuodesta toiseen jatkuneesta turhautumisesta:

”Te miehet sentään olette onnelliset siinä tiedossa, että Te voitte tehdä jotain ja paljon maanne hyväksi.” (K. J. Ståhlbergille vuonna 1919)

”Tahdoin elää niin kuin miehenikin, mutta en ole päässyt mielestäni minne(kään).” (päiväkirja 1929)

”(K)un mies on poissa että oma ’inläggi’ [panos] elämään ei ollut minkään arvoista kenestäkään.” (Aune Hällforsille vuonna 1931)

Yksinäisen naisen kanssa ei kukaan viitsinyt keskustella, sillä ”eihän hänen kanssaan mitään saavuteta, kun ei ole miestä”. (Ester Ståhlbergille vuonna 1932)

Kaikkein kipeimmin Erkko huomasi kaivanneensa sitä, että olisi saanut kehittää itseään enemmän ”tietopuolisesti”. Tämä tietopuolisen koulutuksen puute ja sen kokeminen esteenä suuremmille saavutuksille nousee esille monissa muissakin tuon ajan naisten elämäkerroissa ja teksteissä.

Tulkitsen, että ajatus koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä nousi suomenmielisten ja -kielisten koulujen maailmasta. Se näkyi vuosikymmenten ajan myös suomalaisen naisliikkeen ideologiassa. Uskottiin, että mitä enemmän naisilla on koulutusta, sitä enemmän heillä on vaikutusvaltaa yhteiskunnassa.

Usko kansansivistyksen voimaan näkyi myös 1800-luvun loppupuolen kansallisessa liikkeessä. Suurlakon ja sisällissodan tapahtumissa se järkkyi niin Maissi Erkon kuin monien muidenkin mielessä. Sivistyneistön ja työväen liitto osoittautui vain illuusioksi.

Ennen Reetta Hännisen Tulisydämen lukemista tunsin Maissi Erkon ensisijaisesti siitä, että hän oli yksi Naiskagaalin toimijoista ja että hän joutui lähtemään puolisonsa mukana maanpakoon Amerikkaan. Nyt tiedän hänet tulisydämisenä naisena, joka ei pelännyt mielipiteittensä kertomista seurasi siitä mitä hyvänsä.

Samaan aikaa Erkko oli aikansa nainen, joka harmitteli maanpakoon lähtiessään sitä, että ruisjauhot oli unohtuneet.

•

Lue myös:

Helmi Krohn koki ulkopuolisuutta kulttuurisuvussa mutta löysi kotinsa spiritualismista

Nainen, joka ei mahtunut raameihin – Edelläkävijä Aino Malmbergin elämä

Sukupuolten eriarvoinen kohtelu maamme filosofiassa – Mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä?