Ympäristö- ja kulttuurihistorioitsija Otto Latva tutustuttaa teoksessaan Lohikäärme myyteissä ja tarinoissa lukijansa lohikäärmeiden kulttuurihistoriaan. Juuri nyt kiinnostusta lohikäärmettä koskevien myyttien ja tarinoiden syvällisempään ymmärtämiseen varmasti löytyy, sillä kiinalaisen kalenterin mukaan siirryimme lohikäärmeen vuoteen helmikuun alkupäivinä. 

Lohikäärmeiden kulttuurihistoriaa tarkasteleva yleistajuinen kirja jatkaa Suomen kirjallisuuden seuran julkaisusarjaa, jossa paneudutaan eläinmyytteihin ja tarinoihin. Kutsuvilla kansikuvilla lukijoita on ehditty jo aikaisemmin houkutella karhua ja jänistä koskevien myyttien ja tarinoiden pariin. 

Latvan keskeinen tavoite on tehdä näkyväksi lohikäärmeeksi tunnistamamme olennon muovautumista nykyisen kaltaiseksi erilaisten kulttuurien yhteentörmäysten seurauksena. Latva sukeltaa Aasian kulttuurien myyttiseen menneisyyteen.

Kiinassa läheisessä yhteydessä ihmisen kanssa ovat eläneet vuosituhansien ajan lohikäärmeen kaltaiset uskomusolennot longit eri muotoineen. Länsimainen lohikäärme on saanut vaikutteita kiinalaisesta longista, mutta lopulta kyse on hyvin erilaisesta olennosta, kuten Latva teoksessaan tähdentää. Pienessä kompaktissa kirjassa valaistaan asiantuntevasti longin ja lohikäärmeen eroja ja yhtäläisyyksiä, mutta tarraudutaan turhankin hanakasti lohikäärme-nimitykseen myös silloin, kun kirjassa liikutaan longin matkassa vuosituhansien takaiseen Kiinaan.

Kirjan johdannossa teoksen esitetään keskittyvän ennen kaikkea länsimaiseen lohikäärmeeseen. Latvan mukaan tarinaa länsimaisesta lohikäärmeestä ei ole kuitenkaan mahdollista kertoa ilman aasialaisen lohikäärmeen käsittelyä. Näin kirjoittaja antaa ymmärtää, että kiinalainen long on kirjassa ikään kuin vain sivujuonne ja todellinen päähenkilö on länsimainen lohikäärme. 

Kirjan alkupuolella longille ja muille Itä-Aasian kulttuureissa esiintyville lohikäärmeen kaltaisille olennoille annetaan kuitenkin tilaa reilun kolmanneksen verran kirjasta ja itse luinkin kirjaa toisenlaisesta näkökulmasta kuin mihin Latva lukijaansa ohjaa. Luennassani nämä luonnon mahtavat henkiolennot ovat tämän pienen kirjan sielu, joka aste asteelta kuihtuu kirjan viedessä lukijaansa longien maailmasta – animistisen maailmankuvan määrittämästä todellisuudesta – kohti ihmiskeskeistä aikaa ihmiskeskeisine sankaritarinoineen pelkistyen lopulta kulutettavaksi lohikäärmeviihteeksi. 

Long tuo meille tärkeää viestiä vuosituhansien takaa ja avaa näkökulmia maailmankuvastamme poikkeavaan todellisuuteen. Lukijan kuljettaminen longin myyttiseen maailmaan on ehdottomasti kirjan parasta antia. Vanhimmat tarinat vievät 8000 vuoden taakaiseen Kiinaan. Kiinalaisten suhde longiin on säilynyt elävänä näihin päiviin saakka, vaikka yliluonnollisia uskomuksia pyrittiin kitkemään kansasta pitkin kulttuurimuutosten täyteistä 1900-lukua.   

Tutkimukset long-nimityksen alkuperästä tekevät näkyväksi ajan, jolloin ihmiset ovat hengittäneet samaan tahtiin myyttisten luonnonvoimien kanssa. Tutkijat ovat arvelleet longin olevan onomatopoeettinen ilmaisu ukkoselle, eli sana long on jäljitellyt ukkosen ääntä. 

Long kytkeytyykin myyteissä ja tarinoissa nimenomaan hirmumyrskyihin, sateisiin ja veden hallintaan. Kiinalaisessa kansanperinteessä long on sateiden ja myrskyjen henkiolento. Todellisuutta kansoittaa lukuisten erilaisten longien joukko, jotka kantavat tehtävänkuvaansa liittyvää erityistä nimitystä. Esimerkiksi ihmispäisinä toisinaan kuvatut shenlongit hallitsevat tuulta, sadetta ja ukkosta, siivellisenä kuvattu yinlong yhdistetään sateisiin ja tulviin. Krokotiilimäisistä jiaolongeista ja panlongeista ensin mainitut elävät vesistöissä, jälkimmäiset puolestaan mudassa. Tianglong ja feilong tunnetaan siivekkäinä, fuzanglong yhdistetään kadonneisiin aarteisiin. Lohikäärmeet olivat myös tärkeä osa Kiinan keisari-instituutiota ja keltainen lohikäärme huanglong symboloi keisaria. 

Longit olivat paitsi kiinteä osa keisari-instituutiota ja kiinalaista luonnonuskontoa, myös keskeinen osa Kiinan alueella syntynyttä kungfutselaista yhteiskuntaoppia ja taolaista uskontoa. Longit voikin määritellä kokonaisvaltaisesti kiinalaista kosmosta kannatteleviksi kaikkivoipaisiksi hyväntahtoisiksi hengiksi.

Latva esittää, ettei aasialaista lohikäärmettä laisinkaan pitäisi kutsua lohikäärmeeksi, sillä kyse on hyvin erilaisesta olennosta kuin länsimainen lohikäärme ja lohikäärme-nimityksen käyttäminen harhauttaa näkemään liiaksi yhtäläisyyksiä näiden kahden olennon välillä. Ristiriitaista onkin, miten otsikointia myöten Latva itse pitää kiinni nimityksestä lohikäärme myös silloin, kun tarkasteltavana on nimenomaan long. 

Latvan mukaan kiinalainen lohikäärme on nimityksenä vakiintunut kieleemme ja tästä johtuen myös hänen on kirjassaan vaikea käyttää vaihtoehtoisia nimityksiä. Kirjansa loppumetreillä hän kuitenkin aiheellisesti pohtii, voitaisiinko länsimaissa kutsua kiinalaista lohikäärmettä tulevaisuudessa sen oikealla nimellä long. Tässä Latva olisi itse voinut rohkeammin näyttää mallia ja käyttää esimerkiksi ensimmäisen luvun alaotsikoinnissa nimitystä long – olisihan tällä nimitys valinnalla täsmällisemmin kuvattu niitä henkiolentoja, joita kyseisessä luvussa tarkastellaan.

Siinä missä longin juuret ulottuvat vuosituhansien taa, tuntemamme tultasyöksevä lohikäärme sai muotonsa vasta keskiajan Euroopassa. Tunnetuin tarina keskiajalta on kertomus Pyhän Yrjön ja lohikäärmeen taistelusta. Tarinan Pyhä Yrjö on kristitty sotilas, joka kukistaa peitsellään pahantahtoisen lohikäärmeen, joka on piinannut ihmisiä. Eräässä tarinan versiossa Pyhä Yrjö tappaa lohikäärmeen vasta sitten, kun hän on saanut kyläläisiltä vakuutuksen, että he kääntyvät kristityiksi. Kristillisessä tarinaperinteessä lohikäärme symboloi pahaa. 

Merkittävin ero länsimaisen lohikäärmeen ja sen aasialaisten vastineiden välillä onkin nimenomaan siinä, että lännessä tähän uskomusolentoon on liitetty pahuus – lohikäärme on ahne ja tuhoava. Idässä ne ovat puolestaan olleet hyväntahtoisia ihmisten suojelijoita – sateen ja kaiken hyvän tuojia. 

Latvan mukaan erityisesti antiikin kreikkalaisella ja roomalaisella kulttuurilla on ollut vaikutusta länsimaisen lohikäärmekuvaston muotoutumiseen. Useissa antiikin ajan kertomuksissa esiintyy sankari, joka taistelee isokokoisen tai yliluonnollisen käärmeen kanssa. Kreikkalaisesta mytologiasta löytyy Zeuksen kamppailu käärmeenhäntäistä Tyfonia vastaan sekä Herkuleen taistelut monipäisten käärmeiden, Ladonin ja Hydran kanssa. Yhteistä näille kertomuksille on se, että ihmisen on taisteltava tätä käärmemäistä olentoa vastaan ja tuhottava se. 

Tunnetuin kuvaus pahantahtoisesta käärmeestä lienee Raamatun Johanneksen ilmestyskirjasta löytyvä seitsenpäinen punainen käärme. Johanneksen ilmestyskirjassa esiintyvä käärme on ymmärretty Raamatun tulkinnoissa paholaisen ilmenemismuodoksi. 

Tätä paholaiskäärmettä ryhdyttiin keskiajalla kuvaamaan seitsenpäisenä lohikäärmeenä. Näin tapahtui keskiajalla myös lukuisten muiden tarinoiden käärmeille, jotka tarinaperinteen muuttuessa korvautuivat lohikäärmekuvastolla. Latvan teos valaisee onnistuneesti lohikäärmeeksi tunnistamamme olennon syntyhistoriaa.       

Latva antaa kirjassaan tilaa myös niille lukuisille lohikäärmetarinoille, joissa yhdistyy idän ja lännen tarinaperinteet. Maantieteellisesti tällaisia lohikäärmekuvauksia on löytynyt erityisesti idän ja lännen välistä. 

Esimerkiksi slaavilaisesta mytologiasta löytyy länsimaiselle tarinaperinteelle tyypillisiä pahantahtoisia käärmemäisiä olentoja, jotka hallitsevat säätä ja vesialueita kiinalaisen longin tavoin. Tämänkaltaiset esimerkit tekevät näkyväksi sen, miten erilaiset tarinaperinteet sulautuvat toisiinsa.

Kirjansa loppumetreillä Latva tutustuttaa lukijansa populaarikulttuurissa lukuisina ja moninaisina esiintyviin lohikäärmeisiin. Tätä osuutta vaivaa paikka paikoin luettelomaisuus. 

Esimerkiksi Henkien kätkemä -elokuvan lohikäärme Hakun tarinan äärelle kirjassa olisi voinut pysähtyä pidemmäksikin aikaa. Hakun tarina kertoo modernin yhteiskunnan levittäytymisestä luontoon vesistöjä tuhoten. Tämän seurauksena vesistöjä asuttaneet lohikäärmeet joutuvat lähtemään pois maailmastamme – modernisaatio vie vanhat uskomukset mennessään. Kirjassa olisikin ollut pitkin matkaa runsaasti aineksia lähteä pohtimaan syvällisemmin erilaisia maailmankuvia ja todellisuuskäsityksiä, jotka määrittävät sitä, millaista elämää meidän on mahdollista täällä elää.

•

Lue myös:

Merten eläimistä ja niiden hirviöllistämisen historiasta

Perkele palaa – Uudelleenjulkaistu katsaus demonologiaan puhuttelee sivutessaan valtakysymyksiä

Uskomukset toimivat vuosisatojen ajan riskienhallintana merenkulussa