Historiasta on kirjoitettu suunnaton määrä kirjoja, mutta toimittaja Jo Marchantin Ihmisen kosmos kutoo ihmiskunnan historian yhteen tähtitieteen historian kanssa poikkeuksellisen syvällisesti.

Taivaan tarkkailun vaikutus maatalouden ja uskontojen kehitykseen on useimmille tuttua jo peruskoulusta, mutta Marchantin teos uppoutuu syvälle siihen, miten avaruus on vaikuttanut myös moniin muihin osiin ihmiskuntaa. Sen vaikutus ei ole ollut pelkästään kulttuurillinen, vaan myös biologinen.

Ihmisen kosmos käy osa osalta läpi kulttuurien ja ihmisyyden historiaa eri näkökulmista. Luvut on jaettu aihepiireihin, kuten ”myytti”, ”meri”, ”valta”, ”valo” ja ”aika”. Kirja etenee kronologisesti ihmiskunnan aamuhämärän luolamaalauksista ja maatalouden synnystä ja kehityksestä 2000-luvun tähtitieteeseen. Tuukka Perhoniemen suomeksi kääntämä kerronta on sujuvaa eikä takerru liiallisiin yksityiskohtiin.

Tieteelliset termit, joita väistämättä tulee vastaan, selitetään siten, että ne on helppo ymmärtää. Vain paria poikkeusta lukuun ottamatta ne myös menevät nappiin.

Vaikka kirjan punaisena lankana on avaruus ja maailmankaikkeus, vain harvoissa kohdissa huomaa, että kirjoittajalla ei ole tähtitieteen tutkimuksen taustaa, koska tieteellinen painotus on enemmän historian ja osin biologian kuin tähtitieteen puolella.

Koska kirja käy läpi monia eri kulttuurin ja ihmisyyden osia, siitä löytyy kiinnostavia osia jokaiselle lukijalle taustasta riippumatta. Esimerkiksi luonnontieteiden tutkijana itseäni kiinnostivat eniten aiheet kellojen kehittymisestä, sisäiset kellomme ja magneettiaisti ja spektroskopian kehitys.

Astrologiaan, yliluonnollisuuteen ja avaruusolioihin liittyvät uskomukset ovat tutkijoille usein puhtaasti viihteellinen keskustelunaihe, mutta toisaalta ne ovat myös osa ihmiskunnan historiaa, joka on väistämättä vaikuttanut yhteiskuntamme kehitykseen ja jossakin määrin vaikuttaa siihen edelleen. Näitä aiheita on käsitelty kirjassa neutraalisti juuri siten – osana ihmisen sisäsyntyistä halua uskoa yliluonnolliseen, mutta myytteinä, jotka ovat tulleet ja menneet.

”Kovat tieteet” vievät voiton, mutta eivät nekään selviä ilman kritiikkiä. Kirjassa Marchant kritisoi sitä, että luonnontieteissä keskitytään vain havaittavaan, eikä mielikuvitukselle, tunteille ja havaitsemattoman tutkimiselle anneta tarpeeksi tilaa. Avaruuden mystiikka on ihmiskunnan historian läpi ruokkinut luovuutta ja uteliaisuutta, mutta tiedeyhteisöt ovat sulkeneet nopeasti pois liian villien ajatusten esittäjät.

Marchant itse on yliopistokoulutukseltaan mikrobiologi, joten kritiikki ei tule täysin tiedeyhteisön ulkopuolelta. Jo naisten sulkeminen monien tiedeyhteisöjen ulkopuolelle 1900-luvulle asti pelkän sukupuolen takia vahvistaa osaltaan kritiikin monien tiedeyhteisöjen historiallisesta ylikonservatiivisuudesta. On myös totta, että uudet tutkimusalat saavat joskus osakseen tarpeettoman paljon kritiikkiä.

Tutkimuskohteet, joiden tutkimiseen on ollut mahdotonta käyttää luotettavasti ajan tieteellisiä menetelmiä, on ymmärrettävästi kyseenalaistettu. Joskus tieteelliset löydöt ovat silti viivästyneet puhtaasti siksi, että tiedeyhteisö on kyseenalaistanut tutkimusalan pelkän konservatiivisuuden takia. Mielikuvitukselle on aina annettu tilaa tutkimuskysymysten ja -hypoteesien muodostamisessa muttei tulosten esittämisessä.

Todisteettomat spekulaatiot suljetaan pois kaikissa tiedeyhteisöissä hyvästä syystä. Jokainen tutkija voi silti tutkimusetiikan rajoissa itse päättää, miten haluaa tutkimusaihettaan lähestyä, kunhan tulokset ovat toistettavissa samoin menetelmin. Spekuloinnin poissulkemisen ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois tunteita, joita tieteelliset löydöt voivat ihmisissä herättää.

Puutteita on myös tiedeviestinnän puolella. Monet tutkijat eivät omaa riittäviä taitoja kommunikoida tieteellisistä tuloksistaan siten, että tutkijaksi kouluttamattomatkin ne ymmärtäisivät saati niistä inspiroituisivat. Tiedeviestinnän taitureita on harvassa.

Kirjoja, kuten Ihmisen kosmos tarvitaan, koska ne kertovat tieteestä ymmärrettävästi, ja muistuttavat siitä, kuinka vahvasti olemme osa luontoa, vaikka eristäisimme itsemme siitä eri tavoin.

Suomenkin mediassa on ollut viime vuosina yhä enemmän artikkeleita siitä, kuinka luontoyhteyden palauttaminen on hyväksi niin henkiselle kuin fyysiselle terveydelle. Metsäkävelyt parantavat mielialaa, ja lasten leikkimistä mikrobipitoisissa hiekkalaatikoissa testataan allergioiden ja astman vähentäjänä.

Vastaavasti valosaasteettoman yötaivaan katselun mahdollistaman pelonsekaisen kunnioituksen on havaittu tekevän ihmisistä nöyrempiä ja sitä kautta onnellisempia. Marchantin mukaan tämä on yksi taivaantarkkailuun liittyvistä psykologisista tekijöistä, jolle ei ole annettu tarpeeksi huomiota, vaikka sillä voi olla ä vaikutusta hyvinvointiin. Valitettavasti yötaivaan katselu on monille yhä vaikeampaa kaupunkien kasvaessa ja valosaasteen lisääntyessä.

Toinen, moniin eläimiin ja mahdollisesti ihmisiin vaikuttava rakenne on Maan magneettikenttä. Marchant kertoo monilta eläimiltä löytyvästä herkästä magneettiaistista, joka joidenkin tieteellisten kokeiden mukaan saattaa vaikuttaa myös ihmisten hyvinvointiin. Kun kokeeseen osallistuvat ihmiset suljettiin elämään magneettisesti eristettyyn bunkkeriin, he raportoivat enemmän huonovointisuutta kuin toinen testiryhmä, joka eli vain päivänvalolta eristetyssä bunkkerissa useiden viikkojen ajan.

Ihmisten magneettiaistin vaikutuksesta hyvinvointiin on laajemmissa tutkimuksissa ristiriitaisia tuloksia, kenties sen heikkouden takia. Vuonna 2019 julkaistu tutkimus eNeuro-julkaisussa osoitti, että magneettikentän muutoksilla on havaittavissa selvä vaikutus aivojen hermoston aktiivisuudessa.

Yksi kiinnostavimmista käsitteistä, jota Ihmisen kosmos käsittelee, on tietoisuus. Tiedämme varmasti, että meillä on tietoisuus ja että pitkälle kehittynyt tietoisuus on ylipäätään välttämätön osa tieteen, kulttuurien, ja kommunikaation kehitystä. Emme kuitenkaan osaa selittää sitä matemaattisin kaavoin, kuten planeettojen liikkeitä avaruudessa.

Tutkijat voivat mitata aivojen aktiivisuutta eri olosuhteissa, tietää, mitkä molekyyliyhdisteet tuottavat tiettyjä tunteita, ja tutkia ihmisten genetiikkaa ja käyttäytymistä. Tieteen suuria kysymyksiä ovat kuitenkin edelleen, kuinka olemme tietoisuuden alun perin saaneet ja onko maapallon ulkopuolella tietoisia olentoja. Kuten Marchant mainitsee, joillekin ihmisille on mahdoton ajatus, että me ihmiset ja meidän tietoisuutemme olisi syntynyt sattumien tuotteena.

Ihmismielen käsityskyvyn rajat eivät kuitenkaan rajaa sitä, mikä on maailmankaikkeudessa mahdollista. Jumalilla ja kosmoksen tietoisuudella spekulointi tuo meitä milliäkään lähemmäs totuutta.

Matemaatikko Augustus De Morgan kirjoitti vuonna 1866, että ”mikä tahansa mikä voi tapahtua tapahtuu, jos toistamme kokeen tarpeeksi monta kertaa”. Mitä ilmeisimmin tietoisuuden syntymisen ja pitkälle kehittymisen epätodennäköisyydestä huolimatta se on mahdollisuus, joka on tapahtunut.

Suosittelen kirjaa tähtitieteen ystävien lisäksi kaikille ihmiskunnan historiasta kiinnostuneille ja erityisesti niille, jotka haluavat ymmärtää paremmin omaa luontosuhdettaan. Alkuperäiskansoja lukuun ottamatta ihmiskunta on nostanut itsensä etenkin viimeisten vuosisatojen ajan jalustalle muuhun luontoon nähden.

Ihmisen kosmos muistuttaa ja antaa perspektiiviä siitä, kuinka vahvasti olemme kehittyneet osaksi ympäristöämme ja ympäristömme osaksi meitä. Siksi hyvinvointimme kannalta on olennaista, ettemme eristä itseämme liikaa luontoympäristöstämme ja huolehdimme myös luontoympäristömme hyvinvoinnista.

•

Lue myös:

Avaruusetiikka – Mitä se on ja mihin sitä tarvitaan?

Tieteestä uskoon ja takaisin

Tähtitieteen naiset näkyviksi