Arvioitu lukuaika: 7 minuuttia

Marjo-Riitta Antikainen ja Erkki Tuomioja kuvaavat Aino Malmbergia (1865–1932) edelläkävijäksi naisten koulutuksessa, opiskelijaäidiksi, naisten keskinäistä rakkautta kuvaavan tarinan kirjoittajaksi, kansainvälisten verkostojen rakentajaksi ja puhujaksi. He määrittävät Malmbergin myös feministiksi, suomenmieliseksi kosmopoliitiksi, nationalistiksi, internationalistiksi, sosialidemokraatiksi, kulttuuriliberaaliksi ja aktivistiksi.

Kuolemansa jälkeen Malmberg nähtiin muistokirjoituksissa eronneena naisena, sosialistina, Suomen tunnetuksi tekijänä, puhujana, seuraihmisenä, opettajana, kirjailijana, työväen ymmärtäjänä, työteliäänä aktivistina, omalaatuisena ja itsenäisenä ihmisenä, joka ajoi Suomen asiaa. Hänen ulkopoliittiseen toimintaansa ei muistokirjoituksissa kiinnitetty juurikaan huomiota.

Antikainen ja Tuomioja toteavat, että Aino Malmbergilla ”oli useita keskenään risteäviä ja yhtäaikaisia identiteettejä.” Hän oli todellakin nainen, joka ei mahdu yksiselitteisesti mihinkään raamiin. On kuitenkin kaksi sanaa, jotka voi vaivatta kiinnittää kaikkeen Malmbergin toimintaan. Hän oli verkostoituja ja vaikuttaja – tavattoman lahjakas sellainen.

Aino Malmbergin, omaa sukua Pereniuksen, elämäntarina on täynnä mysteereitä. Ensimmäinen niistä on se, mikä mahdollisti 17-vuotiaan Ainon koulunkäynnin Helsingissä. Ainon isän, kirkkoherra Johannes Perenius kuoli vuonna 1881, mikä saattoi perheen vararikkoon. Äiti Olivia Perenius joutui elättämään perhettään leskeneläkkeen varassa.

Aino Perenius kuitenkin aloitti 1882 opinnot Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa. Hän jatkoi seuraavana vuonna Suomalaiseen jatko-opistoon, missä hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1886, ja siirtyi yliopistoon opiskelemaan luonnontieteitä. Vuonna 1887 Aino Perenius meni naimisiin Emil Malmbergin kanssa ja sai seuraavana vuonna ensimmäisen lapsensa Laurin.

On poikkeuksellista, että rouva Malmberg jatkoi opiskeluja vaimona ja vielä äitinäkin. Ennakkoluulot olivat ankarat myös Malmbergin omissa piireissä. Esimerkiksi tohtoriksi väitelleen Elsa Enäjärvi-Haavion lääkäri ihmetteli vielä 1930-luvulla sitä, että rouva Haavion opinnot eivät olleet heikentäneet hänen synnytyskykyään. Mistä Malmberg sai rohkeuden pysytellä yliopistossa?

1890-luvun alussa Malmberg oli viitisen vuotta poissa yliopistosta. Pojat Eric ja Olavi syntyivät vuosina 1892 ja 1893. Näinä vuosina Malmberg kirjoitti lehtiin artikkeleita ja teki käännöstöitä.

Palattuaan yliopistoon Malmberg vaihtoi pääaineensa englannin kieleen ja kirjallisuuteen ja sai opettajan pätevyyden vuonna 1897. 30–40-vuotiaana Malmberg toimi opettajana eri oppilaitoksissa, kirjoitti paljon lehtiin ja käänsi englanninkielisiä teoksia, kuten Rudyard Kiplingin, Hall Cainen, George Bernard Shaw’n ja Olive Schreinerin teoksia. Hän myös avusti Helmi Krohnin kanssa W. F. Kirbyä, kun Kirby käänsi Kalevalaa englannin kielelle.

Vuonna 1901 ilmestyi Aino Malmbergin novellikokoelma Tien ohesta tempomia, 1903 romaani Yksinkö ja novellikokoelma Totta ja leikkiä. Niistä ensimmäinen sai myönteisen vastaanoton mutta kaksi seuraavaa eivät. Avioliittoinstituution ironisointi ja naisten välisen rakkaussuhteen kuvaus olivat liian rohkeita ja aikaansa edellä.

Yksi Malmbergin elämään liittyvä mysteeri on, mitä hänen vuonna 1903 kirjoitetussa ”CV:ssään” tarkoittaa ”vaknade till lif 1898” ja kuka tekstin on kirjoittanut. Antikainen ja Tuomioja pohtivat kysymystä monelta kannalta, mutta vastaus jää auki. Ehkä heidän teoksensa luvut ”Kagaaleista kagaalein” ja ”Lontoon suomalainen” tarjoavat vastauksia.

Venäläinen kenraali Nikolai Bobrikov nimitettiin vuonna 1898 Suomen kenraalikuvernööriksi ja sortovuodet alkoivat. Aktivismista tuli Malmbergille kuin uskonasia. Hän kuului ilman muuta ja yhtenä sen rohkeimmista jäsenistä vastarintaliike naiskagaaliin, joka muun muassa levitti Suomessa kiellettyjä lehtiä.

Toisaalta Malmberg oli todellakin Lontoon suomalainen. Hän vieraili Lontoossa useaan kertaan vuosina 1895–1909. Näillä matkoilla hän tapasi kirjailijoita, joiden teoksia hän käänsi. Vuonna 1909 hän muutti Lontooseen jättäen avioliittonsa ja työnsä.

Englannissa hän kirjoitti lehtiin, puhui erilaisissa tilaisuuksissa sekä loi mittavia ja korkean tason verkostoja. Tässä työssä hänen päämääränsä oli hankkia autonomiselle Suomelle myönteistä julkisuutta, joka tuottaisi kansainvälistä vastustusta Venäjän sortotoimille. On mielenkiintoista, että muut kagaalin jäsenet rahoittivat omalta osaltaan Malmbergin kansainvälistä toimintaa.

Vuonna 1912 Malmberg matkusti ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin puolen vuoden puhekiertueelle. Myöhemmin hän teki sinne monta kuukausien matkaa ja palasi viimeiseltä matkaltaan Suomeen vuonna 1918.

Yhdysvalloissa Malmberg ja hänen kumppaninsa pyrkivät siihen, että Yhdysvallat tunnustaisi Suomen valtion. Suomessa tarkoitus taas oli saada juuri itsenäistyneen valtion johto ymmärtämään amerikkalaisten suhtautumista.

Viiden Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Aino Malmberg pääsi viisumikamppailun jälkeen palaamaan takaisin Lontooseen. Tuolloin 58-vuotias Malmberg kuvaili tilannetta näin: ”Kun vuonna 1923, kotimaisesta virallisesta vastustuksesta huolimatta, vihdoinkin pääsin vanhaan kotiini, oltuani poissa lähes kahdeksan vuotta, oli kaikki niin muuttunut, että suru melkein voitti takaisintulon tuottaman ilon.”

Sitaatti kertoo, että Aino Malmberg koki kotinsa olevan Lontoossa. Hän oli anglosaksisen maailman kansalainen. Maailma oli kuitenkin muuttunut. Ensimmäisen maailmansodan myötä Euroopan poliittinen kartta oli pantu uusiksi. Suomi oli itsenäinen valtio, jolla oli oma ulkoministeriönsä ja suurlähettiläänsä.

Lontoossa Malmberg jatkoi puhujana ja verkostojen luojana, joka halusi tehdä Suomea tunnetuksi. Hän sai Suomen valtiolta aika ajoin niin sanottua propagandarahaa, muuten hän eli viimeisen Lontoon kautensa (1923–31) esitelmäpalkkioilla.

Kun ulkoministeriön tuki loppui, Malmberg muutti pysyvästi Suomeen. Ikääkin oli ja sairautta. Suomessa hänelle myönnettiin valtion eläke ulkoministeriön päätöksellä. Näin hänen voi katsoa saaneen työlleen virallisen aseman.

Malmbergin nimi liittyi moniin maailmanpolitiikan isoihin kiemuroihin, ja hän tunsi aikansa keskeisiä vaikuttajia ympäri anglosaksista maailmaa. Vaikka naisilla ei ollut tuolloin mahdollisuutta virkaan ulkoasianhallinnossa, Malmberg loi sellaisen itselleen.

Image

Oliko Aino Malmberg naisasianainen? Hän varmaan luki naissivistyksen merkityksestä kirjoittaneen Minna Canthin artikkeleita Keski-Suomi-lehdestä. Siihen viittaa jo opintojen jatkaminen Helsingissä varojen niukkuudesta huolimatta.

Suomalainen jatko-opisto oli suomalaisen naisasia-aatteen keskiössä ja Aino oli ensimmäisten joukossa: Emma Irene Åströmin ja muiden naisten ylioppilastutkinnot, De kvinliga -ryhmä yliopistossa, Suomen Naisyhdistys, Naisasialiitto Unioni ja läheinen ystäväpiiri ensimmäisine naistohtoreineen. Tekla Hultin väitteli tohtoriksi vuonna 1896 ja Alma Söderhjelm vuonna 1900. Aino Perenius kuului itsekin ensimmäisiin. Hän ja Tekla Hultin olivat ensimmäiset naisylioppilaat Suomalaisesta jatko-opistosta. Se tarkoitti ylioppilastutkintoa suomen kielellä.

Malmbergin ensimmäinen julkinen esiintyminen Isossa-Britanniassa liittyi naisasiaan. Hän puhui Kansainvälisen Naisliiton kokouksessa ”Suomen naisista kirjallisuuden alalla”. Kuten Antikainen ja Tuomioja toteavat, naisasia oli Malmbergille tärkeämpi ulkomailla kuin Suomessa. Se oli hänelle väline Suomen asian edistämiseen. Naisten äänioikeuden kautta Suomi voitiin nostaa Venäjän provinssista moderniksi valtioksi.

Toisaalta anglosaksisen maailman naisten äänioikeutta vaatineet suffragetit kuuluivat keskeisesti Malmbergin verkostoon. Edelläkävijää lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että 1900-luvun alkupuolen naisten verkostot ovat todellakin tutkimisen arvoinen teema. Mitä kaikkia asioita ne veivätkään eteenpäin.

Samanlainen logiikka näyttää toimivan myös Malmbergin sosialidemokraattisuudessa. Hän liittyi Suomen sosialidemokraattisen puolueen ja Ison-Britannian Intependent Labour Partyn jäseneksi, mutta Sylvi-Kyllikki Kilven sanoin: ”Hänen rakkautensa Englannin työväenpuoluetta kohtaan ei kuitenkaan koskaan jaksanut kasvaa samanlaiseksi kiintymykseksi sen sisarliikettä kohtaan Suomessa.”

Aikalaisille Malmberg jäi raameihin sovittamattomaksi. Häntä ei myöhemminkään tunnettu juuri muuna kuin suojeluskuntien ylipäällikön Lauri Malmbergin omalaatuisena äitinä.

Voi olla, että malli oman toiminnan häivyttämisestä tuli kagaalin ajoilta. Monet Malmbergin järjestelyt myös vaativat piilossa toimimista, kuten vaikkapa Stalinin vastustajan Lev Trotskin matka Amerikkaan vuonna 1920. Yhden lähteen mukaan Malmberg avusti Trotskia matkassa. Ehkä kysymys on kulttuurisesta ilmiöstä, jossa naiset väheksyvät omaa tekemistään ja jossa heidän tekemisensä katoavat historiasta.

Naisten on patriarkaalisessa hierarkiassa syötettävä ajatuksensa valtaapitäville miehille saadakseen ne toteutetuksi. Näin teki myös Malmberg. Koska ei tehdä töitä virallisille organisaatioille, jälki on hajanaista ja sirpaleista. Läheskään kaikki puhetilaisuudet ja lehtiartikkelit puhumattakaan verkostojen luomisesta eivät ole jäljitettävissä, mutta Edelläkävijän esimerkit kertovat hyvin asiasta.

Antikainen ja Tuomioja ovat tehneet paljon työtä esittääkseen ja taustoittaakseen Malmbergin verkostoja. Edelläkävijä on kirja 1900-luvun alun Euroopan yhteiskuntahistoriasta ja sitä kautta sittenkin asettaa päähenkilönsä raameihin, jotka ovat paljon laajemmat kuin Suomi, virka tai sukupuoli.