Kääntäminen ei juuri koskaan voi tapahtua sana sanalta tai lause lauseelta kielestä toiseen siirtäen, vaan useimmiten kääntäjä joutuu miettimään tilanteita ja asiayhteyksiä.

Japanin kieli on tyypillisesti kirjoitettuna niukkaa, ja kaikki ylimääräinen on jätetty siitä pois. Kääntäjän on kuitenkin löydettävä tekstistä tekijä, kohteliaisuuden taso sekä tyylilliset seikat ja yhdistettävä ne kokonaisuudeksi, joka välittää alkuperäisen teoksen vivahteet mutta silti avautuu ymmärrettävänä suomenkieliselle lukijalle.

Tankasta mangaan -artikkelikokoelman on toimittanut Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Riikka Länsisalmi, ja sen kirjoittajat ovat ammattitaitoisia kääntäjiä. Teos on jaettu viiteen osaan, joissa käsitellään monenlaisia japanin kääntämiseen, tulkkaukseen ja kirjallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Aluksi on Kristiina Drewsin johdanto, jonka jälkeen Riikka Länsisalmen kiinnostavassa ja perusteellisessa artikkelissa lähdetään liikkeelle japanin kielen ja kirjoitusjärjestelmän erityispiirteistä. Sitä täydentää vielä Kai Niemisen teksti japanin siirtokirjoituksesta.

Markus Juslin käsittelee artikkelissaan tyyliä, joka voi japanilaisessa tekstissä liittyä eri kirjoitusmerkkeihin, kohteliaisuusmuotoihin, näkökulmiin ja moniin muihin vaikeasti käännettäviin seikkoihin. Hän käyttää esimerkkinä kääntämäänsä Hideo Yokoyaman 64-teosta esitellen sekä sanatarkat käännökset että lopulliset suomennokset. Artikkeli avaa kiinnostavasti kääntämisen ongelmia ja sitä, miten kääntäjän on tunnettava kielen lisäksi japanilaista kulttuuria.

Raisa Porrasmaa tarkastelee artikkelissaan puhujia ja puheen tasoja, jotka japanissa näkyvät esimerkiksi kielen rakenteessa ja sanavalinnoissa. Kuvaus sukupuolen näkymisen tavoista kielessä on erityisen kiinnostavaa. Minäkin on eri sen mukaan, onko puhuja nainen tai mies, ja puhetilanne ja -kumppanit tuovat vielä lisää vaihtoehtoja minä-sanojen käyttöön.

Runojen kääntämisessä kieleltä toiselle on erilaisia vaikeuksia kuin muunlaisten tekstien. Mayu Saaritsa toteaa, että runossa kaikella on tarkoitus, joka pilkullakin, vaikka se ei läheskään aina ole ilmiselvää. Saaritsa kuvailee, kuinka runo käännetään siten, että kirjoitetaan uusi runo. Hänen mukaansa sen tulee olla ”paitsi sama runo uudella kielellä myös täysin itsenäinen teos”. Hän vertaa runon kääntämistä myös sävellyksen tulkitsemiseen uudella soittimella.

Antti Valkama esittelee mangan suomentamisen erityispiirteitä. Niihin kuuluu puhekuplan rajallinen tila mutta myös kuva, sillä japanilaisessa kuvassa voi olla sellaista, mikä ei suomalaiselle lukijalle aukene.

Hauskana yksityiskohtana Valkama mainitsee fanikritiikin. Fanien tekemiin manga- ja animekäännöksiin on nimittäin usein jätetty japanilaisia ilmauksia autenttisuuden korostamiseksi. Kun virallinen käännös ilmestyy, fanit voivat pitää sitä huonona, koska heidän japaninkielisiä suosikki-ilmauksiaan on menty suomentamaan.

Kirjan kolmannessa osassa Joonas Kirsi kirjoittaa tulkin työstä, Matti Huotari auktorisoidusta kääntämisestä ja Sanna Kaurala kääntäjäyrittäjyydestä.

Neljännessä osassa esitellään suomennettua japanilaista kirjallisuutta. Pirjo-Riitta Kuusikko käy läpi tärkeimmät käännökset vuosikymmen kerrallaan 1900-luvun alusta saakka.

Ensimmäinen japanilaisen kirjallisuuden läpimurto Suomessa tapahtui 1950-luvulla. Lähes kaikki japanilaistekstit suomennettiin kuitenkin jonkun muun kielen kautta 1970-luvulle saakka, jolloin Martti Turunen ja Kai Nieminen alkoivat kääntää suoraan japanista. Tämän jälkeenkin pääosa suomennoksista käännettiin englannista tai jonkun muun välikielen kautta. Vasta 2010-luvulla suurin osa käännöksistä alettiin tehdä suoraan japanista.

Pauliina Vuorinen esittelee japanilaisia kuvakirjoja, joista myös suurin osa on käännetty jonkun muun kielen kautta. Joskus niihin on jopa yksinkertaisesti keksitty mukaviin kuviin sopiva tarina. Ritva Larva puolestaan tarkastelee japanilaisten satujen varhaisia suomenkielisiä julkaisuja. Hänen tekstissään on mukana myös luettelo Suomessa sanomalehdissä julkaistuista suomen- ja ruotsinkielisistä japanilaissaduista.

Kirjan viides osa alkaa Kai Niemisen haastattelulla, jonka on koostanut Raisa Porrasmaa. Haastattelussa Nieminen pitää yhtenä hyvän käännöksen kriteerinä sitä, että kääntäjä kirjoittaa niin kuin kirjailija olisi sanonut, jos hän olisi osannut suomea.

Merja Karppisen tekstissä on asiantuntevan lukijan näkökulma Japani-teemaiseen kirjallisuuteen. Karppinen toteaa, että japanilainen kaunokirjallisuus on kirjoitettu japanilaisille lukijoille, ja pohtii, milloin käännöksessä kannattaa käyttää japanilaista sanaa ja milloin on syytä lisätä selityksiä. Japanilaisen kaunokirjallisuuden lisäksi Karppinen tarkastelee matkakirjoja, muita omakohtaisia kokemuksia sisältäviä kirjoja ja fiktiivisiä, Japaniin sijoittuvia kertomuksia.

Miika Pölkki käsittelee hänkin artikkelissaan tyyliä, joka on erityisen selvästi läsnä siveltimellä kirjoitetuissa vanhoissa teksteissä. Kirjan lopuksi japanilainen kääntäjä Hiroko Suenobu kertoo kääntämisestä suomesta japaniin. Kielissä ja ajattelutavoissa on eroja ja yhtäläisyyksiä, erityisen kiinnostava on suhde minään.

Japanin kääntämiselle tuo runsaasti lisähaasteita se, että lähtökielen kirjoitus ja kulttuuri eroavat suuresti siitä, mihin olemme tottuneet. Mikään ei ole itsestäänselvää.

Jotkut kirjassa esitetyt kääntämisen kysymykset ovat yhteisiä kaikelle kääntämiselle. Tankasta mangaan -teoksessa keskitytään niidenkin osalta nimenomaan japaninkielisen tekstin kääntämiseen. Kirjan tekstien pääpaino on sellaisissa kysymyksissä, jotka ovat ominaisia juuri japanin kielelle ja kulttuurille.

Melko vähäisellä japanin kielen tuntemuksellanikin olen tiedostanut joitakin kirjassa esitellyistä kääntämisen ongelmista, mutta kirjan luettuani tunnen niitä ja tapoja niiden ratkaisuiksi vielä todella paljon enemmän. Tekstien pienestä epätasaisuudesta huolimatta nautin tästä kirjasta kovasti.

Japanin ystävänä iloitsen suuresti siitä, että meillä on nykyään mahdollisuus lukea japanilaista uutta ja vanhaa kirjallisuutta suomeksi suoraan japanista käännettynä.

Päivitetty 7.12.2022: Arvostelussa kerrottiin ensin virheellisesti, että kirjan viides osa alkaa Kai Laitisen haastattelulla. Osa alkaa Kai Niemisen haastattelulla.