Nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ja eurooppalaisten Kiina-riippuvuudet pakottavat yhä useamman pohtimaan Kiinan poliittisia suuntaviivoja. Kiina on kuitenkin aina ollut monimutkainen ja hankalasti ymmärrettävä tutkimuskohde, josta on ollut vaikea kerätä puolueetonta tietoa.

Yksi keskeinen osa Kiinan toiminnan ymmärtämisessä on hahmottaa sen poliittisen järjestelmän toimintaa. Keskushallinnon ja aluehallintojen suhteet, ideologiset virtaukset kommunistisen puolueen sisällä, valtionyhtiöiden rooli taloudessa ja ulkopolitiikkaa ohjaavien periaatteiden muutos ovat kaikki suuria ja monimutkaisia teemoja, joiden kautta voidaan osaltaan selittää nyky-Kiinan poliittista toimintaa, sen muutosta ja erityispiirteitä.

Kiinan sisäpolitiikan hahmottaminen auttaa välttämään tiedemaailmassakin vuosikymmeniä vallinneen harhan, jonka mukaan Kiina muuttuisi vähitellen demokraattisemmaksi. Siinä Kiinan tulevan kehityksen oletettu lopputulos on rakentunut pikemminkin ei-kiinalaisten tutkijoiden haavekuville kuin realiteeteille. Kuten käytäntö on osoittanut, pelkkä talouskasvu ei ole johtanut demokratisoitumiseen, vaan presidentti Xi Jinpingin kaudella Kiina on kulkenut yhä tiukemman poliittisen ja taloudellisen kontrollin suuntaan.

Kiinan poliittinen järjestelmä on ensimmäinen aiheesta suomeksi kirjoitettu oppikirja. Professorit Mikael Mattlin, Lauri Paltemaa ja Juha A. Vuori pyrkivät teoksessaan tarjoamaan kattavan mutta kuitenkin kohtuullisen pituisen selvityksen Kiinan poliittisesta järjestelmästä erityisesti yliopisto-opiskelijoille mutta myös muille aiheesta kiinnostuneille. Kirjan tavoitteena on tarjota laaja yleiskatsaus Kiinan poliittiseen järjestelmään ja koota yhteen Suomessa tehtyä Kiina-tutkimusta.

Poliittisen järjestelmän esittely reilussa 300 sivussa on lähtökohdiltaan haastava tehtävä, vaikka kirjan alaviitteet ja kattava lähdeluettelo auttavat kiinnostuneita lukijoita jatkamaan aiheisiin perehtymistä.

Järjestelmä on monimutkainen ja byrokraattinen, minkä lisäksi 1,4 miljardin asukkaan maassa on muitakin poliittisiin lopputuloksiin vaikuttavia voimia kuin kommunistinen puolue. Lisäksi järjestelmä muuttuu koko ajan, mitä huomioidaan kirjassa tuomalla esiin historiallista kehitystä kaikista siihen valituista isoista teemoista.

Johdannon jälkeen teos jatkaa katsauksella poliittisen järjestelmän historiaan keisariajalta 1900-luvun alkupuolen mullistuksiin sekä lopulta siirtymään Kansantasavallan aikaan ja vuonna 1978 alkaneelle uudistuskaudelle. Luvussa kolme käsitellään puolueideologiaa ja ideologisia jakolinjoja, poliittista legitimiteettiä sekä niiden vaihtelua.

Luvut neljä ja viisi on omistettu poliittisille instituutioille ja politiikan toimeenpanemiselle. Kiinan järjestelmä, jossa puolueen ja valtion instituutiot toimivat rinnakkain, on paitsi monimutkainen, myös altis johtamisongelmille ja korruptiolle. Omat haasteensa politiikan toimeenpanemiselle tuovat maan suuri koko sekä keskushallinnon ja alueellisten toimijoiden väliset suhteet.

Luku kuusi käsittelee valtion ja yhteiskunnan suhdetta muun muassa kansalaisten vaikutuskeinojen, median ja vähemmistöjen kautta. Seuraavaksi kirjoittajat avaavat taloudellisia instituutioita ja Kiinan talouspolitiikan suurten linjojen muutosta. Kahdeksantena käsittelyvuorossa ovat ulkosuhteet, ja teos päättyy poliittisen järjestelmän tulevaisuutta luotaavaan loppulukuun.

Poliittista järjestelmää käsittelevässä kirjassa on välttämätöntä ottaa jollain tavalla kantaa järjestelmän tyyppiin ja sen suhteutumiseen muihin ei-demokraattisiin järjestelmiin. Kuten kirjoittajat toteavat, ideaalityypit eivät ole kovin eritteleviä, mutta niiden avulla kiinalaista järjestelmää voidaan verrata muihin 1900-luvun poliittisiin järjestelmiin.

Luvussa kolme kirjoittajat määrittelevät Kiinan jälkitotalitaariseksi autokratiaksi. Totalitarismin käsitteen oikeuttaa se, että ideologian rooli järjestelmän kovassa ytimessä on säilynyt, vaikka tavoite Kiinan muuttamisesta kommunistiseksi on siirretty tulevaisuuteen, eikä siihen käytännössä aktiivisesti pyritä.

Kirjoittajien mukaan jälkitotalitarismissa valtion valvonta on etääntynyt, eikä kaikkea kontrolloida pakkovallalla niin kuin totalitarismissa. Jälkitotalitaristinen järjestelmä tähtää järjestelmän ja eliitin aseman jatkuvuuteen mutta ei edellytä kansalaisilta ideologiaan uskomista, kunhan eliittiä ei aktiivisesti haasteta.

Olen pääpiirteissään samaa mieltä jälkitotalitarismin käsitteen käytöstä, koska jollain tavalla tutkimustermistön tulee havainnollistaa sitä, ettei Xin Kiina ole samanlainen kuin Maon (1893–1976) Kiina. Koska 1,4 miljardin asukkaan maassa on lukuisia rinnakkaisia todellisuuksia, olisin kaivannut terminologiseen keskusteluun silti hiukan sisältöä esimerkiksi uiguurien tilanteesta.

Uiguurien näkökulmasta todellisuus on viime vuosina voinut vastata hyvinkin totalitaarista järjestelmää enemmän kuin jälkitotalitaarista – vaikka maan suurin etninen ryhmä, han-kiinalaiset, ovat samaan aikaan voineet elää uiguureja vapaammissa oloissa. Uiguureja ja muita etnisiä ryhmiä käsitellään muualla kirjassa, mutta eri teemojen sidostaminen voisi olla ainakin edistyneempien opiskelijoiden näkökulmasta kiinnostavaa.

Valvontakoneiston laatua ja määrää olisi voinut myös käsitellä enemmän, koska valvontatapojen muutos digiaikana liittyy myös yllä kuvattuun terminologiseen keskusteluun siitä, millainen autokratia Kiina on. Kirjoittajilla olisi ollut tästä teemasta omaakin tutkimusta, jota olisi voinut laajemmin käsitellä.

Armeijan lyhyttä käsittelytapaa kirjassa perustellaan sillä, ettei armeija ole perinteisesti ollut Kiinassa poliittinen toimija. Koska sisäpoliittisesta näkökulmasta kansalaisten valvontaa on lisätty ja ulkopoliittisesti Kiinan armeijaa käsitellään paljon kansainvälispoliittisissa keskusteluissa, hiukan tietolaatikkoa laajempi koottu käsittely olisi voinut olla perusteltua. Vaikka digiajan valvontateemaa käsitellään loppuluvussa ja luvussa kuusi, kootumpi käsittely samassa luvussa olisi myös ollut mahdollista lisäämättä tekstin pituutta.

Jos tilaa olisi ollut, olisin lisännyt kirjaan myös laajempaa keskustelua sosiaalisista kysymyksistä, joiden merkitys Kiinan poliittisen järjestelmän tulevaisuudelle voi olla huomattava. Tällaisia teemoja ovat esimerkiksi matala syntyvyys, vanhusväestön määrän kasvu, eläkejärjestelmän kantokyky ja asuinpaikka- eli hukou-järjestelmä, jota kirjassa lyhyesti käsitelläänkin sille omistetussa tietolaatikossa.

Väestöpolitiikka Kiinan kokoisessa maassa tarjoaa tärkeitä näkökulmia maan tulevaan kehitykseen. Esimerkiksi Venäjällä eläketasojen leikkaukset johtivat presidentti Vladimir Putinin vastaisiin mielenosoituksiin, ja Kiinassakin keskustelu eläkereformeista kuumentaa tunteita.

Maan sisäistä liikkuvuutta tosiasiallisesti rajoittavaa asuinpaikkajärjestelmää eli hukou-järjestelmää käsittelevä tietolaatikko esittelee tämän systeemin peruspiirteet. Se ei kuitenkaan kytke hukou-järjestelmää laajempiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Siirtolaiset ovat olleet merkittävä tekijä Kiinan talouskasvussa, ja talouskasvun rakentaminen kotimaiselle kysynnälle nojaavalle pohjalle vaatisi rakenteellisia uudistuksia. Laajemman helpotuksen asuinpaikkarekisteröintiin voisi ajatella kuuluvan sellaisiin. Järjestelmätason epätasa-arvo voi myös lisätä yleistä tyytymättömyyttä hallintoa kohtaan, mitä käsitellään kirjan loppuluvussa.

Hukou-reformi kirjattiin kymmenenteen viisivuotissuunnitelmaan vuonna 2001, mutta alueellisten kokeilujen lisäksi suurempaa koko järjestelmän tasoista uudistusta ei ole tullut. Hukou-järjestelmän alueellisten helpotusten avulla olisi myös mahdollista havainnollistaa alueellisia eroja Kiinan sisällä, mikä jää usein teemana sivurooliin kirjan kaltaisissa yleisesityksissä.

Kaiken kaikkiaan kirja onnistuu hienosti tavoitteessaan esitellä Kiinan poliittinen järjestelmä. Kirjalla on kolme kirjoittajaa, mutta luvuille ei ole merkitty erikseen vastuukirjoittajaa. Jos jollain kolmesta tekijästä onkin ollut vastuu eri sisältöluvuista, lukija ei sitä huomaa vaan käsittelytavat ja kirjoitustyyli pysyvät yhtenäisenä kautta linjan.

Opiskelijoille kirja tarjoaa paitsi käyttöiältään pitkäikäisen käsi- ja oppikirjan, myös kattavan listan lähdemateriaaleista, joita voi käyttää kapeampien temaattisten tutkielmien pohjana.

Suosittelen kirjaa yleisesti opiskelijoiden lisäksi poliitikoille, jotka ovat hiljattain ilmaisseet tarpeen päivittää Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa Suomen Kiina-riippuvuuksien osalta. Teos tarjoaa kattavan taustoituksen poliittisen järjestelmän toiminnasta, jonka päälle Suomi- tai Eurooppa-keskeistä näkökulmaa voi rakentaa.

Sivujuonteena teos auttaa vakiinnuttamaan Kiinan tutkimuksen avaintermistöä suomeksi, ja kirjan lopussa on kiina–suomi-sanasto poliittisen järjestelmän organisaatioista ja toimijoista. Tiedeyhteisön lisäksi tästä on hyötyä esimerkiksi toimittajille ja virkahenkilöille, jotka kirjoittavat ja puhuvat Kiinan poliittisen järjestelmän toimielimistä ja jotka joutuvat usein keksimään itse käännökset tuntemilleen kiinan- tai englanninkielisille termeille.