Ohjauksen dosentti Jussi Onnismaan teos Organisaation aika, muisti ja etiikka pysäyttää lukijan pohtimaan organisaation merkitystä ja organisoitumista muuttuvassa ajassa. Kirja jäsentää pääasiassa kirjoittajan aiempia kirjoituksia uudelleen luettavaan muotoon. Teos on kohdistettu laajalle organisaatioiden toiminnasta ja niiden johtamisesta kiinnostuneelle lukijajoukolle.

Onnismaa ei tarjoa suoraviivaisia ratkaisuja organisaatioiden ongelmiin, vaan pikemminkin ymmärrystä ”ennakoimattomuuden, monimutkaisuuden ja ajoittain kaaoksen reunalla” eläville organisaatioille. Kirjan luvut avaavat organisaatioita ja organisoitumista monesta eri näkökulmasta kytkien käsitteet laajaan joukkoon ajattelijoita.

Teoksen parasta antia on käsitteiden ja aikaulottuvuuksien runsaus. Lukija pääsee näin pohtimaan organisaation toimintaa laaja-alaisesti. Käsitteiden moniulotteisuus asettaa lukijalle kuitenkin samalla myös haasteen siitä, miten hän jäsentää luetut asiat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Toisaalta kirjan tarkoitus onkin avartaa ajattelua organisaatioista, mutta ei antaa kaikissa tilanteissa toimivaa kolmen askeleen ohjetta.

Kirja toimii ymmärryksen lähteenä kaikille epävarmuudessa toimimisesta kiinnostuneille. Se on ajankohtainen aikana, jolloin olemme siirtymässä kohti lisääntyvää epävarmuutta.

Organisaatiot eivät Onnismaan mukaan ole jähmeitä ”olemuksia”, joita voitaisiin osuvasti kuvata organisaatiokuvioin, vaan ajassa muuttuvia olioita. Organisaatio on joka hetki tulossa joksikin, se ei ole jotakin. Kirjan alussa esitettyä näkemystä organisaatiosta muuttuvana oliona havainnollistetaan kirjassa lukuisin näkökulmin ja esimerkein.

Teoksen luvut avaavat kukin yhdenlaisen näkökulman organisaatioon ja organisoitumiseen. Kirjassa muun muassa kysytään, miten organisaation muisti toimii, millaisia aikakäsityksiä organisaatioilla on, miten merkitykset virtaavat dialogisesti organisaatiossa sekä millaisia esteitä ja mahdollisuuksia virtaavuudelle on.

Lisäksi kirjassa kysytään, koostuvatko organisaatiot yksilöistä vai suhteista sekä miten etiikka kytkeytyy organisaation elämään ja onko organisaatioiden etiikka ylipäätään mahdollista.

Onnismaa kuvaa kirjan alussa omaa oivalluksen hetkeään organisaatioiden ymmärtämiseen ja ihmettelyyn. Tämä näkökulma avautui hänelle, kun hän oli kerryttänyt pitkän kokemuksen eri organisaatioissa ja eri rooleissa.

Teoksessa ihmetellään muun muassa yksilökeskeisyyttä. Antiikin Kreikassa ei tunnettu yksilön käsitettä ihmisestä puhuttaessa. Sen sijaan yhteiskunnan kehitykseen osallistumattomista henkilöistä käytettiin nimitystä idiotes. Yksilökeskeisyyden nousukausien taas kuvataan ajoittuneen ”yhteiskunnan ja työnjaon muutoksiin”.

Mielenkiintoinen yksilökeskeisyyteen liittyvä huomio on myös se, että suurin osa suomalaisista työskentelee tiimeissä mutta suoritusta arvioidaan yksilöllisesti.

Toinen kiinnostava näkökulma liittyy dialogisuuteen ja virtaavuuteen. Kirjan mukaan organisaatioiden jatkuva virtaus tukkeutuu herkästi.

Lisäksi kirjassa käsitellään kaksoissidontaa, jolla tarkoitetaan organisaatioissa sellaisen ristiriitaisen viestin antamista, johon ei ole mahdollista vastata oikein. Onnismaan mukaan tällainen ristiriitainen viestintä näyttäisi lisääntyvän, kun työelämän ongelmatilanteet muuttuvat entistä monimutkaisemmaksi.

Kirjan lopussa pohditaan huolestuttavaa kehityskulkua, joka liittyy etiikan ja talouden ristiriitaan. Julkiset organisaatiot ovat omaksuneet liike-elämästä johtamistapoja, jotka näyttäisivät työntävän sivuun ammattieettisiä pohdintoja.

Onnismaan mukaan eettiset pohdinnat ansaitsisivat organisaatioissa enemmän keskustelua ja kuulemista. Mikäli ne eivät saa tilaa, riskinä on, että työelämässä kehkeytyvät ongelmat aletaan nähdä yksilöiden asioina, mikä vie kehitystä huonoon suuntaan.

Kirjan läpikulkevana teemana on monitahoisuus. Yksi, mielestäni tärkeä näkökulma johtamiseen ja johtamisajatteluun on suhtautuminen siihen.

Monitahoisessa toimintaympäristössä monet hyvin tarkoituksin suunnitellut ratkaisut tuottavat ristiriitaisia tuloksia. Onnismaan mukaan kompleksisuuteen voi suhtautua joko torjuen ja tehokkaisiin ratkaisuihin pyrkien tai vaihtoehtoisesti viipyen ja esiin nousevia mahdollisuuksia tutkien.

Onnismaan mukaan organisaatioissa on tavallista, että kompleksisuus yritetään väistää. Hän selittää tätä ranskalaisen filosofin Michel Foucault’n näkemyksellä, jonka mukaan 1600-luvulta lähtien pyrittiin havainnoinnin kentän rajoittamiseen ja pelkistämiseen. Jälleen 1950-luvulta lähtien organisaatioita on pyritty ymmärtämään yksilöiden käyttäytymisen sijasta systeemisinä kokonaisuuksina.

Lisäksi Onnismaa pyrkii laajentamaan näkökulmaa tiedolla johtamiseen, joka saa nykyisin paljon huomiota. Tutkimusten mukaan kaikkein innovatiivisimpina pidetyt yritykset eivät koe tärkeänä tiedon tuottamista tai johtamista sinänsä vaan sitä, miten tiedon pohjalta aikaansaadaan dialogia, joka puolestaan synnyttää uutta ymmärrystä ja ylittää erilaisia näkökulmia.

Innovatiiviset yritykset ovat taitavia siinä, miten ne luovat kohtaamisia tukevia fyysisiä ja mentaalisia tiloja mahdollistaakseen asioiden turvallisen jakamisen, oman ajattelun uudistamisen ja uuden luomisen.

Organisaation aika, muisti ja etiikka kyseenalaistaa monia vakiintuneita näkemyksiä ja avaa uusia näkökulmia organisaatioiden tarkasteluun. Näin se tuo kiinnostavan lisän alan kirjallisuuteen. Teoksessa valittu ihmettelyn näkökulma on mielestäni hieno oivallus organisaatioiden ja johtamisen ratkaisukeskeiseen maailmaan. Kaikkien ongelmien ei ole tarkoitus ratketa hetkessä.