Image

Kansalaistiede nähdään usein keinona parantaa tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta, ja se asetetaan joskus esimerkiksi tutkimusrahoituksen kriteeriksi. Puhummeko tarpeeksi siitä, minkälaisia odotuksia kansalaistieteelle asetetaan niin sitä tekevien kuin sitä edellyttävien tahojen suunnalta? Onko vaarana, että termin yleistyminen luo tilanteen, jossa menetelmälle annetaan liian suuri itsetarkoitus?

Kansalaistiede (englanniksi citizen science) on tärkeä osa avointa tiedettä. Se ei ole ilmiönä uusi, mutta termin mainitseminen erikseen avoimen tieteen suosituksissa ja rahoittajien ohjeissa tuntuu viime vuosina yleistyneen.

Kansalaistiede on näkyvästi esillä UNESCOn avoimen tieteen suosituksessa, jonka mukaan kansalaistieteessä ”tieteellistä tutkimusta tekevät ihmiset, jotka eivät ole ammattitutkijoita, tieteellisesti päteviä metodologioita seuraten ja usein yhteistyössä muodollisten tutkimushankkeiden tai ammattitutkijoiden kanssa”.

Tutkimusrahoituksen puolella esimerkiksi Horizon Europe -ohjelmassa kansalaistiede on mukana läpileikkaavana teemana.

Kansalaistieteen edistäminen on tietenkin hyvä asia, mutta mikäli kansalaistieteeseen liittyvä osuus on esimerkiksi rahoittajan toiveesta lisätty tutkimusprojektiin sen tarkemmin tavoitteita suunnittelematta ja miettimättä, siitä saattaa tulla päälle liimatun oloinen lisäke sen sijaan, että se olisi projektin luonteva osa.

Kansalaistieteeseen liittyviä odotuksia on hahmoteltu siihen liittyvien oppimistavoitteiden ja tieteellisten tavoitteiden välisenä rajapintana. Kansalaistieteeseen liittyy tiedekasvatuksellinen ja -viestinnällinen painotus, mutta sen odotetaan tuottavan myös käyttökelpoista tutkimusaineistoa. Molempien tavoitteiden saavuttaminen vaatii joskus uudenlaisten käytäntöjen omaksumista. 

On muistettava, että kansalaistieteen menetelmät ja käytännöt saattavat olla hyvin erilaisia projektista ja tieteenalasta riippuen. Kansalaistieteen käytäntöjen kirjon liika yleistäminen ei välttämättä palvele sen tekemistä. On myös tärkeää varmistaa, että kaikkien osapuolien, kuten tutkijan ja tutkimuksen tekoon osallistuvan kansalaisen eli kansalaistieteilijän, odotukset projektista ovat yhdensuuntaisia. 

Kansalaistieteen toivotaan demokratisoivan tiedettä ja lisäävän kansalaisten luottamusta tieteeseen avaamalla heille mahdollisuuksia osallistua tutkimuksen teon eri vaiheisiin. Esimerkiksi kansalaistieteen suosituksessa todetaan, että kansalaistieteilijöiden osallistuminen edistää ”julkista koulutusta ja tieteen ymmärtämistä, tukee siirtymää digitaaliseen yhteiskuntaan sekä yhdistää ihmisiä ja tutkijoita ympäri maailmaa”.

Parhaimmillaan kansalaistiede toimiikin juuri näin, mutta huonosti suunniteltuna odotukset saattavat osoittautua epärealistisiksi puolin tai toisin.

Tutkija on esimerkiksi saattanut haluta hyödyntää kansalaistiedettä saadakseen kerättyä suuremman aineiston kuin mikä muuten olisi ollut mahdollista. Jos hän ei kuitenkaan ole miettinyt riittävästi projektin populaaria viestintää, hankkeeseen osallistuva kansalaistieteilijä saattaa tuntea antaneensa aikaansa saamatta mitään vastineeksi.

Kansalaistieteen oppaassa tutkijoille neuvotaankin, että kansalaistiedehanketta suunnittelevien tutkijoiden tulisi ”määritellä hankkeen alussa selkeästi ne vaikutukset, joita he haluavat saada aikaan, sekä seurata ja tiedottaa säännöllisesti osallistujille edistymisestä kohti tätä päämäärää tai vaihtoehtoisesti mahdollisista poikkeamista”.

Vastuuta ei tietenkään pidä sysätä vain yksittäisen tutkijan harteille. Mikäli tutkijoiden toivotaan sisällyttävän tutkimushankkeisiinsa kansalaistiedettä, rahoittajien pitäisi luonnollisesti myös turvata kansalaistieteen osuuden riittävä rahoitus. Lisäksi tutkijalle tulisi tarjota kansalaistieteen palveluja, kuten sopivia infrastruktuureja, viestintää ja neuvontaa esimerkiksi eettisissä ja juridisissa kysymyksissä.

Tieteen ja tutkimuksen avoimuus ei ole itsetarkoitus, vaan keino tieteen saavutettavuuden, läpinäkyvyyden ja inklusiivisuuden saavuttamiseksi. Samoin kansalaistiede ei ole itsessään päämäärä, vaan tutkimusmenetelmä muiden joukossa, jonka avulla voidaan saavuttaa ennalta mietittyjä tavoitteita.

•

Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatiolla on Kansalaistieteen tuki ja -palvelut -työryhmä, johon on mahdollista ilmottautua mukaan.

•

Lue myös:

Tutkimuksen avoimuus ei ole ristiriidassa sen laadun kanssa

Tutkimuksen yhteiskuntavastuu elää ajassa

Yhteiskehittäminen – tieteen prostituointia vai vaikuttavuuden edellytys?