Image

Elämme painavien ympäristövastuuta koskevien lupausten aikaa. Useimmat valtiot ovat luvanneet pysäyttää ilmastokriisin ja luontokadon, ja esimerkiksi maamme kymmenen suurinta kaupunkia ovat yhdessä sitoutuneet luontokadon pysäyttämiseen vuoteen 2030 mennessä. Samanaikaisesti edelläkävijäyritykset nokittavat toisiaan samankaltaisilla lupauksilla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Yliopistot tukevat näiden lupausten toteuttamista tutkimuksen, koulutuksen ja tiedeviestinnän keinoin. Monet yliopistot ovatkin panostaneet rooliinsa esimerkiksi edistämällä monitieteistä kestävyystutkimusta.

Samalla yliopistot ovat tehneet merkittäviä ja kunnianhimoisia ympäristövastuulupauksia, jotka koskevat niiden omaa toimintaa. Ne esiintyvät mielellään eräänlaisina edelläkävijöinä ja esimerkkeinä vastuullisuustyössä. Useimmat suomalaiset yliopistot ovat luvanneet olla hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä, jotkut jo tänä vuonna. Lisäksi monet yliopistot ovat tehneet jonkinlaisia lupauksia luontovaikutustensa osalta.

Äskettäin hyväksytyssä Venla Wallinin ympäristötieteen gradussa tutkittiin, mitä suomalaiset yliopistot tarkkaan ottaen ovat aiheesta luvanneet ja miten ne aikovat lupauksensa toteuttaa. Tulokset ovat mielestäni huolestuttavia.

Useiden yliopistojen edustajat sanoivat gradun haastatteluissa, että he eivät usko organisaatioidensa saavuttavan niiden tekemiä hiilineutraalisuuslupauksia. Kävi myös selväksi, että monissa yliopistoissa ei ole selvää vastuunjakoa asiassa, eikä se välttämättä kuulu oikein kenenkään johtajan vastuulle.

Kaikkein hulluinta tilanteessa on se, että opetus- ja kulttuuriministeriö on kannustanut yliopistoja tekemään lupauksia hiilineutraaliudesta. Samalla ministeriö on kuitenkin kieltänyt julkisen rahoituksen käyttämisen ilmastokompensaatioihin. Ilman niitä yliopiston kaltaisen toimijan on käytännössä mahdotonta saavuttaa tavoitettaan, vaikka ne pudottaisivat päästöjään kaikin keinoin.

Osassa yliopistoista on herännyt puhetta siitä, että organisaation positiivinen vaikutus tutkimuksen ja koulutuksen kautta eli ilmasto- ja luontokädenjälki voitaisiin laskea kompensaation kaltaiseksi päästöjä mitätöiväksi toimeksi. Tämä on mielestäni omahyväinen ja vaarallinen ajatus.

Samalla logiikalla jokainen peruskoulukin on hiilineutraali jo siksi, että kasiluokan biologian sisältö kasvattaa oppilaiden ilmastotietoisuutta. Ympäristövastuulupausten on perustuttava oikeisiin päästöihin ja muihin suoriin vaikutuksiin niin yliopistoissa, yrityksissä kuin muissakin organisaatioissa.

Yliopistojen uskottavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että ne osaavat antaa uskottavia vastuullisuuslupauksia ja pitää niistä kiinni. Samalla on tärkeää, että ne rakentavat sellaisia johtamisjärjestelmiä, joissa vastuullisuutta johdetaan samalla uskottavuudella kuin vaikkapa taloutta tai henkilöstöä.

Suomalaisten yliopistojen pitää nimetä itselleen vastuullisuusjohtajat, joilla on riittävä valta tehdä päätöksiä lupausten toteuttamiseksi. Jos näin ei toimita, yliopistojen asema tiennäyttäjinä heikkenee merkittävällä tavalla. Aikaa ongelmien korjaamiseen on korkeintaan vuosi tai kaksi.

•

Lue myös:

Ilmastonmuutos ei ole rakettitiedettä

Scientist Rebellion -verkosto: Ilmaston ja elonkirjon hätätila muuttaa tutkijan roolia

Yliopistojen bonustehtävä: yhteiskunnallinen vuorovaikutus