Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto yhtyvät tiedeyhteisön kritiikkiin, joka koskee lakia Suomen Akatemiasta – ”Muotoilu on epäonnistunut”

Image
Rinnakkain kaksi kuvaa, joista toisessa on Anne Portaankova ja toisessa Jyri Hämäläinen.

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto yhtyvät tiedeyhteisön kritiikkiin, joka koskee lakia Suomen Akatemiasta – ”Muotoilu on epäonnistunut”

17.1.2025

Helsingin yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Anne Portaankorva ja samassa tehtävässä Aalto-yliopistossa toimiva Jyri Hämäläinen ovat julkaisseet yhteisen kannanoton, jossa he ottavat kantaa hallituksen esitykseen Suomen Akatemiaa koskevasta laista.

Hallitus on esittänyt tutkimusta rahoittavaa Suomen Akatemiaa koskevaan lainsäädäntöön kirjausta, jonka mukaan Akatemian “tehtävien hoitaminen ei saa olla ristiriidassa Suomen kansallisen turvallisuuden, Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa”.

Tutkimusvararehtorit kirjoittavat kannanotossaan, että lakiesityksen muotoilua on syytä tarkentaa, jotta mahdolliset väärinkäytökset voidaan estää ja tieteen vapaus turvata.

”Tavoite on ymmärrettävä. Muotoilu sen sijaan on epäonnistunut jättäen sen toimeenpanoon liikaa tulkinnanvaraa, mikä voi mahdollistaa väärinkäytöksiä ja tieteen vapauden rajoittamista”, tutkimusvararehtorit kirjoittavat.

Julkisesti rahoitetun tieteen ja tutkimuksen tulee tutkimusvararehtorien mukaan mahdollistaa myös kriittisten näkökulmien esittäminen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ilman, että se tulkitaan kansallisen turvallisuuden vaarantamiseksi. Tutkimuksen tehtävä on tarjota riippumatonta tietoa.

Euroopan unionin neuvosto antoi viime vuonna suosituksen, jossa on esitetty toimenpiteitä tutkimuksen turvallisuuden parantamiseksi ilman viittauksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Suomen Akatemialle laissa asetettavat velvoitteet olisi vararehtorien mielestä mahdollista kirjoittaa tämän suosituksen mukaisesti.

Esitys Suomen Akatemiaa koskevasta laista on herättänyt tiedeyhteisössä runsaasti keskustelua. Kriittisiä huomioita ovat esittäneet muun muassa kaikki 13 tieteen akateemikkoa, jotka ovat jättäneet aiheesta äskettäin yhteisen kirjeen tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalalle (kok.). Esitetyn lakimuutoksen on useissa kannanotoissa pelätty heikentävän tutkimuksen vapautta.

Kuvassa Anne Portaankorva ja Jyri Hämäläinen. Kuvien lähteet: Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto.