Ilmastokriisi, koronapandemia ja sota Euroopassa – monia ihmisten luomia rakenteita ja koko globaalia todellisuutemme ravistellaan. Vakaaksi luulottelemamme yhteinen merkitysvaranto murenee. Ravistelija ei ole luonto, ei jumala, ei kohtalo. Ihminen itse ravistelee.

Tällaisina murrosaikoina julkinen keskustelu on sakeana epätietoisuutta ja vaikeita kysymyksiä. Joka puolelta päälle puskevan informaatiosumun hälventäjiksi etsitään eri alojen asiantuntijoita. Tutkitulla tiedolla ja siihen perustuvilla asiantuntija-arvioilla on ennennäkemättömän paljon kysyntää.

Päivästä ja viikosta seuraavaan, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen tietäjät iänikuiset pyrkivät vastaamaan kysymyksiin sekä lisäämään yhteistä ymmärrystä siitä, mitä maailmassa tapahtuu, miksi asiat menevät, niin kuin menevät, ja mitä tämä kaikki tarkoittaa yksilöiden ja yhteiskuntien, koko planeettamme ja olemassaolommekin kannalta. Tehtävä on vaikea, ellei mahdoton.

Julkisuudessa esiintyvän asiantuntijan pitäisi pystyä puhumaan yleisölleen ymmärrettävästi ilman asiantuntijajargonia ja samalla välttämään liiallista yleistämistä, mutkien oikomista. Olennaista olisi myös tehdä kuulijoille selväksi, milloin on kyse tieteellisestä tiedosta, milloin tutkijan alustavista havainnoista tai olettamuksista, milloin asiantuntijan valistuneista arvioista, milloin hänen mielipiteistään tai asenteistaan.

Median käyttöön antautuneen päivystävän asiantuntijan vastuu on iso, mutta medioillakin on vastuunsa. Kovien uutisten ja myyvien juttujen himo ei saisi johtaa asiantuntijatiedon liialliseen yksioikoistamiseen eikä epäolennaisuuksien paisuttelemiseen. Tiedotusvälineiden tulisi tuntea vastuunsa myös siinä, millaisia otsikoita tai nostoja sisällöistään ne jakavat sosiaalisessa mediassa. Lehti on saattanut laatia asiallisen ja tietoa kunnioittavan tutkijahaastattelun, mutta somessa juttua jaetaan jotakin kokonaisuuden kannalta mitätöntä yksityiskohtaa huomiohakuisesti korostaen.

Avain kaiken kielenkäytön ymmärtämiseen on valinnan käsite. Tutkitusta tiedosta viestittäessä valintojen merkitys korostuu. Kun tietoa on paljon, mitä valitaan kulloisessakin tilanteessa viestin kärkeen? Kun tietoa on vähän, miten viestitään arveluista, epävarmuudesta, hämärästä tulevaisuudesta? Kun asiantuntija joutuu kilpalaulantaan mis- ja disinformaatiota tuuttaavan trollin kanssa, millaisin valinnoin näistä tilanteista selvitään uppoamatta suohon?

Joskus uhkamme ja pelkomme kasvavat mörkömittoihin. Silloin odotukset tiedotusvälineitä ja asiantuntijoita kohtaan paisuvat valtaviksi, suorastaan epärealistisiksi. Asiantuntijasta tulee monen mielessä kansanrunoudesta tuttu Antero Vipunen, sammalen alla ikiunta nukkuva jätti, tietäjä, jonka loitsun toivotaan pelastavan meidät pahalta.

Asiantuntija saa nyt jos koskaan pitää päänsä kylmänä. Kun Vipusta huudetaan apuun sieltä ja täältä, on suuri houkutus sortua luulemaan itseään – Vipuseksi.