Ruokataju on yksi monista ruokakasvatuksen kentällä käytössä olevista käsitteistä, joiden kautta käydään keskustelua ruokakasvatuksen tavoitteista ja painopisteistä.

Tässä tekstissä käsitellään ruojataju-käsitteen taustaa, määrittelyä ja tutkimuksellisia sovelluksia. Tekstin käytännön esimerkit valottavat, millaisia kytkentöjä ruokatajulla on kestävään elämäntapaan ja oppimiseen arjen eri tilanteissa.

Suomalaisella kansanravitsemuksen kehittämisellä on yli satavuotinen perinne. Tänä päivänä väestötason ravitsemushaasteiden painopiste ei enää liity puutteeseen vaan yltäkylläisyyteen (Janhonen ym. 2016).

Ravitsemukseen liittyvät pulmat ovat muotoutuneet eri väestöryhmissä erilaisiksi, ja ravitsemus- ja ruokakasvatuksen asiantuntijoita haastavat monenlaiset ääri-ilmiöt, kuten ruokavaliota voimakkaasti rajoittavat trendit ja julkisen keskustelun ajoittainen kärjistyminen (Janhonen ja Rautavirta 2021).

Yhtenäiskulttuurin murtumisen ja valinnanvaran lisääntymisen myötä ihmisten ruokavaliot ovat erilaistuneet, ja on lukuisia tapoja koostaa hyvä ruokavalio (Janhonen ja Rautavirta 2021). On jopa useita tapoja vastata kysymykseen siitä, mitä tämä ”hyvä” lähtökohtaisesti tarkoittaa – onko se ihmiselle itselleen mieluista, ravitsemuksellisesti tasapainoista, kestävää, eri perheenjäsenten välinen kompromissi tai jotakin muuta (katso Torkkeli ym. 2021).

Ruokataju-käsitteen taustalla on ajatus siitä, että vastaus on rakentunut sosiaalisesti ja kulttuurisesti ja muuttuu jatkuvasti.

Jotta ihmiset pystyvät suunnistamaan vaihtoehtojen keskellä, he tarvitsevat tilanteista ymmärrystä niistä ja niiden välille rakentuvista jännitteistä. He tarvitsevat myös ongelmanratkaisukykyä eli taitoa suunnitella ja toteuttaa ratkaisuja kohtaamiinsa pulmiin.

Kun ihmiset kohtaavat riittävän suuria pulmia, heidän on lisäksi arvioitava vanhoja toimintatapojaan ja tarpeen mukaan muutettava niitä. He tarvitsevat siis ruokatajua, joka merkitsee tilanteista ymmärrystä, soveltamista ja uudelleenmäärittelyä (katso kuvio 1).

Yhdysvaltalainen filosofi John Dewey (1859–1952) kehitti pragmatismia koskevaa teoriaa, jonka pohjalta ruokatajun määritelmässä korostuu kontekstisidonnaisuus (toisin sanoen tilanteisuus), oppimisen sosiaalisuus, sen kokemuksellisuus ja jatkuvasti muuttuva vuorovaikutus ympäröivän todellisuuden kanssa (katso Janhonen ym. 2018).

Ruokatajun tietokäsitys perustuu siihen, että tieto ja toiminta kietoutuvat yhteen, jolloin tieto syntyy toiminnassa ja toiminnan kautta. Tähän viittaa myös englanninkielinen ilmaisu ”learning by doing”, mikä on pragmatismin klassinen luonnehdinta tekemällä oppimisesta.

Kotitaloustieteen ja -pedagogiikan tutkijat ovat yhdessä ruokasosiologian tutkijoiden kanssa kehittäneet ruokatajun käsitettä monitieteisenä yhteistyönä. Sen taustalla on keskustelu Maailman terveysjärjestö WHO:n (WHO 1998) terveyslukutaidon määritelmästä (health literacy)¹ ja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon (Unesco 2003) lukutaito-termistä (literacy)². Niiden saamaan kritiikkiin nojaten on kehitetty ruokalukutaidon (food literacy) ja terveystajun (health sense) käsitteitä.

Ruokataju asemoituu osaksi jatkumoa, jossa ihmisten ruokaan ja terveyteen liittyvää toimintaa on tarkasteltu tällaisten uudentyyppisten käsitteiden kautta (katso taulukko 1). Tähän jatkumoon kytkeytyvät myös kuluttajien ja materiaalien suhteita hahmottava materiaalitajun käsite (Janhonen ym. 2020) ja jaetun ruokatajun käsite, joka kohdistaa huomion ihmisten välille rakentuvaan ruokatajuun (Torkkeli ja Janhonen 2021).

Pelkkä tieto ei välttämättä ohjaa ihmisten arkista toimintaa. Monitieteisessä keskustelussa on puhuttu tiedon ja toiminnan välisestä kuilusta (knowledge-action gap) (esimerkiksi Arnseth ja Silseth 2013; Contento 2011).

Ruokatajuun liittyvä tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, miten ihmiset toimivat arjessaan ja ratkovat sen osana ruokaan liittyviä pulmia sekä siitä, miten ruokavalinnat ja -käytännöt muovautuvat osana toiminta- ja oppimisprosesseja.

Ruokatajun määritelmä keskittää huomion toimintaan ja toimintaprosesseihin. Toiminnasta esiin nousevia jännitteitä voidaan tarkastella taitekohtina, jotka käynnistävät muutosprosessin (Janhonen ym. 2018; Torkkeli ja Janhonen 2021).

Ruokataju voidaan ajatella eräänlaiseksi välittäjäksi tai osana oppimisprosessia syntyväksi tulokseksi, jonka avulla toiminnassa esiin nousevat pulmat ratkaistaan niin, että toiminta pääsee jatkumaan. Kun jännite raukeaa, syntyy joko uusia toimintatapoja ja käytäntöjä tai palataan vanhoihin rutiineihin. Tämän pohjalta ruokatajun rakentumista voidaan hahmotella osana muutokseen tähtäävää toiminta- ja oppimisprosessia (katso kuvio 2).

Tällaista ruokatajun määrittelyä voidaan hyödyntää siihen, että hahmotetaan ruokaoppimisen asteittain syvenevää ja monimutkaistuvaa luonnetta ja että jäsennetään oppimisprosessin myötä syntyviä erilaisia oppimistuloksia.

Opettajan työhön liittyvä kuvitteellinen esimerkki käytännön toimintaprosessista ja siihen kietoutuneesta opettajan yksilöllisen ruokatajun rakentumisesta voisi lähteä liikkeelle vaikkapa tilanteesta, jossa oppilas kieltäytyy maistamasta ruokaa (katso kuvio 3).

Kuvitteellisessa esimerkissä opettaja osaa tulkita eli ymmärtää tilanteesta esiin nousevan jännitteen merkityksen. Hänellä on myös kyky tukea lasta maistamaan eli soveltaa ymmärrystään käytännössä. Tilanne ratkeaa joko siten, että lapsi syö tai että hän ei syö ruokaa, ja toimintaprosessi jatkuu.

Esimerkissä tapahtuu uudelleenmäärittelyä eli syntyy uusia toimintatapoja, jos opettaja muuttaa tapahtuneen perusteella tapaansa lähestyä yhteisiä ruokailutilanteita tai reagoida tulevaisuudessa vastaaviin tilanteisiin. Opettaja saattaa vaikkapa muuttaa toimintaansa siten, että hän alkaa jatkossa jutella tarjolla olevasta koululounaasta oppilaille ja kannustaa heitä ruoan maistamiseen jo ennen ruokailutilaan menemistä.

Esimerkissä tarkastelussa on opettajan yksilöllinen näkökulma. Ruokatajun rakentumista voidaan tarkastella myös vaikkapa jonkin toisen toimijan, kuten oppilaan näkökulmasta.

Lisäksi ruokatajua on mahdollista tarkastella ihmisten välille rakentuvana, jolloin viitataan jaettuun ruokatajuun eli yhteiseen ymmärrykseen, yhteisölliseen soveltamiseen ja yhteistoiminnan uudelleenmäärittelyyn (katso taulukko 2). Jaetun ruokatajun määritelmän mukaisesti yhteistoiminnan uudelleenmäärittely voisi opettajan työssä tarkoittaa vaikkapa tilannetta, jossa ruokailuun liittyviä sääntöjä ja niiden mukaan toimimista määriteltäisiin uudelleen yhdessä oppilaiden kanssa.

Image

Ruokatajun syntymistä ja rakentumista voidaan tukea ruokakasvatuksen avulla (Janhonen ym. 2018; Torkkeli ja Janhonen 2021). Koska ruokaan liittyvää oppimista tapahtuu kaikkialla ja kaiken aikaa, ruokatajun määritelmä ei rajaudu mihinkään tiettyyn ikäryhmään tai tilanteeseen.

Pragmatistiseen teoretisointiin pohjaten ruokatajun määritelmä kannustaa sellaiseen ruokakasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, joka on osallistavaa, toiminnallista ja yhdessä kehittävää.

Ruokatajun käsitteellistyksen avulla voidaan eritellä ja analysoida myös erilaisia pedagogisia sovelluksia ja arvioida niiden pohjalta rakentuvia oppimistuloksia. Sen avulla voidaan siis etsiä vastauksia esimerkiksi kysymyksiin siitä, miten ruokaan liittyviä teemoja opetetaan ja millaisia oppimistuloksia syntyy.

Mallia on aikaisemmin hyödynnetty myös ihmisten välisten neuvottelu- tai yhteiskehittämisprosessien tulosten analysointiin. Sen avulla on tarkasteltu, millaisiin sopuratkaisuihin perheenjäsenet päätyvät arkisissa neuvotteluissaan (Torkkeli ja Janhonen 2021) ja millaisia yhteisöllisiä oppimistuloksia syntyy, kun pyritään kehittämään moniammatillista, kestävää ja osallistavaa ruokakasvatusta kouluissa (Janhonen ym. 2022).

Ihmiset kohtaavat arkisissa ruokakäytännöissään yhä enemmän erilaisia kestävyyteen tai ilmastoon liittyviä pulmia ja ristiriitoja. He tarvitsevat niiden ratkomiseksi tilanteista ongelmanratkaisukykyä ja taitoa toimia muiden kanssa kohti yhteisiä päämääriä.

Kestävyys ajankohtaisena yhteiskunnallisena ja globaalina kriisinä haastaa myös ruokakasvattajia. Ruokataju kykynä ymmärtää ja ratkaista arkisissa tilanteissa esiin nousevia jännitteitä sekä tarvittaessa muuttaa rutiineja ja toimintatapoja voi auttaa tukemaan kestävän elämäntavan rakentumista.

•

Artikkelin pääkuvan lähde: Pexels.