Päivittäin kasviksia, marjoja ja hedelmiä vähintään puoli kiloa, maitotuotteita tai täydennettyjä kasvijuomia vähintään 350 grammaa, palkokasveja vähintään 50 grammaa, pähkinöitä ja siemeniä 20–30 grammaa ja täysjyvää 90 grammaa.

Viikoittain kalaa vähintään 300 grammaa, punaista lihaa ja lihavalmisteita enintään 350 grammaa.

Siinä on uusien ravitsemussuositusten keskeisin sisältö minimeineen ja maksimeineen. Purematta kansalaiset eivät niitä tunnu nielevän, sillä etenkin lihan vähentäminen on saanut monet näkemään punaista.

Kyse on kuitenkin suo-si-tuk-sis-ta. Miksi ihmiset tulkitsevat ne säännöiksi ja jopa kielloiksi?

”Varmaan se liittyy suomalaisten kansanluonteeseen: mehän olemme aika tottelevaisia. Muualla maailmassa ihaillaankin, kuinka meillä esimerkiksi väestotutkimuksiin osallistutaan niin kiltisti”, toteaa Maijaliisa Erkkola, Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori.

Erkkola on ollut mukana laatimassa sekä pohjoismaisia että suomalaisia ravitsemussuosituksia.

Suomessa on myös perinteisesti ollut luja luottamus tieteelliseen tutkimukseen ja kunnioitus asiantuntijoita kohtaan – vaikka viime aikoina se on ollut jossain määrin heikentymään päin.

”Jokainen meistä syö, joten jokainen on oman ruokavalionsa kokemusasiantuntija ja jokainen on sen suhteen oikeassa. Emme me voi tutkijoina haastaa kunkin henkilökohtaista kokemusta.”

Silti tieteelliseen tutkimukseen näkemyksensä perustavan asiantuntijan kannanotot mielletään helposti juuri niin: omaa syömistä pitäisi yhtäkkiä muuttaa, vaikka siinä ei näkisi mitään vikaa.

”Ihmisten on usein helpompi noudattaa selkeitä ohjeita tyyliin ’tee näin, niin tulet terveeksi’. Nyt ollaan menossa oikeastaan vastakkaiseen suuntaan eli tarjotaan myös vapauksia, jolloin vastuu siirtyy osittain ihmiselle itselleen. Se tuntuu olevan monille hankala asia.”

Erkkolan mielestä tuntuukin ristiriitaiselta, että monet tarrautuvat erilaisiin ”ihmedieetteihin”, joissa määritellään hyvin yksityiskohtaisesti, mitä saa syödä ja mitä ei. Uusissa ravitsemussuosituksissa ei sanella yhtä ainoaa oikeaa tapaa syödä.

Syömis- ja kulutustottumuksiin vaikuttavat monet seikat lähtien siitä, kuinka paljon ruokaan on varaa käyttää rahaa. Jos sitä on niukalti, merkittävimpänä valintoja ohjaavana tekijänä ei useinkaan ole ruoan terveellisyys.

”Terveyden epätasa-arvo on meillä suuri haaste”, Erkkola muistuttaa.

Siksi ravitsemussuositukset eivät olekaan yksilökohtaisia vaan väestötason ohjenuora. Eivätkä ne ole tuulesta temmattuja arvauksia, vaan suositusten taustalla on vankka tieteellinen tutkimus.

”Suomalaiset suositukset pohjaavat pohjoismaisiin vastaaviin. Niiden osalta on tehty yhteistyötä jo 1980-luvulta lähtien: ensin laaditaan pohjoismaiset suositukset ja niiden tiedepohjan päälle rakennetaan omat kansalliset suosituksemme.”

Viime vuoden lopulla julkaistujen ravitsemussuositusten perustaa alettiin valaa vuonna 2019. Kustakin Pohjoismaasta kutsuttiin kaksi alan tutkijaa ydinryhmään, Suomesta Maijaliisa Erkkola ja Ursula Schwab, Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori.

Ryhmän tehtävänä oli organisoida yli 300 tutkijan työ tausta-aineistona olevan tiedenäytön koostamiseksi.

”Siinä käytiin läpi kaikki edellisten suositusten laatimisesta kuluneiden kymmenen vuoden aikana kertynyt uusi tutkimustieto kunkin yksittäisen ravintotekijän yhteydestä terveysvasteisiin.”

Urakka on niin valtaisa, että yhdelläkään Pohjoismaalla ei olisi siihen yksin riittäviä resursseja. Tällä kertaa mukana olivat myös Baltian maat, mikä on varsin luonnollista, onhan kaikkien hankkeeseen osallistuneiden maiden välillä enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset julkistettiin kesällä 2023, ja sen jälkeen maa- ja metsätalousministeriön alainen valtion ravitsemusneuvottelukunta nimesi suomalaisen asiantuntijaryhmän, jossa oli 11 jäsentä. Ryhmän tehtävänä oli muokata pohjoismaisia suosituksia siten, että niissä huomioidaan kansalliset erityispiirteet.

”Uusissa ravitsemussuosituksissa on kaksi osaa: erikseen ruokasuositukset ja sitten kullekin ravintoaineelle saannin viitearvot eli kuinka paljon väestö keskimäärin tarvitsee esimerkiksi D-vitamiinia.”

Ravintoaineiden suositukset perustuvat fysiologiseen tarpeeseen ja kroonisten sairauksien ehkäisyyn, joten ne ovat jokseenkin identtiset pohjoismaisten suositusten kanssa ja suoraan niistä kopioidut.

”Ruokasuosituksiin sen sijaan vaikuttaa huomattavasti se, millainen on kansallinen elintarvikevalikoima. Emme voi antaa suosituksia, joita kukaan ei pysty noudattamaan. Pohjoismaat ovat elintarvikevalikoimaltaan suhteellisen yhteneväisiä, mutta eroja löytyy meilläkin.”

Vertailukohtina olivat suomalaisten ruokakulttuuri ja keskimääräinen ruoankäyttö ja toisaalta eri kansansairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, asettamat haasteet. Kolmantena tekijänä olivat ympäristövaikutukset, joiden osalta tarkasteltiin kansallisen tutkimusnäytön yhteneväisyyttä pohjoismaiden tasolla koostetun tutkimusnäytön kanssa.

Suomalaiset ravitsemussuositukset saatiin laadittua nopeasti, vain reilussa vuodessa, koska tietopohja oli jo olemassa. Keskeinen osa kansallisen ryhmän työtä oli laatia mallit suositustenmukaisesta ruokavaliosta erikseen aikuisille ja lapsille, ja arvioida, onko niiden noudattaminen turvallista – eli saavatko suomalaiset riittävästi tarvittavia ravintoaineita.

”Yksi haaste suositusten laatimisessa on kymmenen vuoden aikaväli. Emme voi tietää, miten elintarvikevalikoima tai ympäristö tulevaisuudessa muuttuu. Kestävyys on silti pakko ottaa huomioon, joten asetimme hieman kunnianhimoisemman pitkän tähtäimen tavoitteen lihan suhteen. Mallinsimme, voiko kaiken lihan kulutusta vähentää viikkotasolla turvallisesti 350 grammaan, ja päädyimme asettamaan sen pitkän aikavälin tavoitteeksi.”

Erityisesti lihaa koskevista suosituksista nousi kohu, joka ei tahtonut ottaa laantuakseen. Klikkiotsikoita mukaillen ”some räjähti”, kun kommenttikentät ja myös tutkijoiden sähköpostit täyttyivät ”leikkeleraivon” vallassa kirjoitetuista äkäisistä palautteista.

Tutkijat saivat sapiskaa, vaikka olivat tehneet työnsä suurella huolella.

”Jokaisesta ravintoaineesta ja ruokaryhmästä on julkaistu Food and Nutrition Research -lehdessä tieteellinen katsaus, joka on vertaisarvioitu, joten siltä osin tietopohjaan ei enää kansallisella tasolla ollut tarvetta puuttua. Toki selvitimme, onko Suomessa tehty uudempaa tutkimusta, joka olisi ristiriidassa aikaisempien tulosten kanssa, mutta sellaista ei löytynyt.”

Kestävyysnäkökulma tuli mukaan ravitsemussuosituksiin Pohjoismaiden ministerineuvoston määräyksestä. Tavoitteena on saada Pohjoismaat kestävyyskehityksen kärkipaikalle vuoteen 2030 mennessä, ja yhtenä työkaluna ovat juuri uudet ravitsemussuositukset: jokaisen on pakko syödä ja ruokaa täytyy tuottaa, mikä väistämättä vaikuttaa ympäristöön.

Määrälliset suositukset, kuten kasvisten osuuden kasvattaminen, perustuvat terveysvaikutuksiin. Ympäristövaikutukset otetaan huomioon laadullisissa suosituksissa eli kannustetaan valitsemaan esimerkiksi kestävästi pyydettyä tai tuotettua kalaa.

”Ravitsemussuositusten pohjana on kasvipainotteinen sekaruokavalio. Emme siis tavoittele vegaaniruokavaliota, mutta kun tällä hetkellä saamme 70 prosenttia proteiinista eläinkunnan tuotteista ja vain 30 prosenttia kasvikunnasta, niin tätä suhdetta olisi hyvä saada tasapainotettua.”

Erkkola painottaa sanaa ”kasvi” eikä ”kasvis”, sillä myös viljatuotteet ovat oivallinen proteiinin lähde.

Ruoka ei tyydytä pelkästään fysiologista tarvetta, vaan myös psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita, ja ihmisillä on erilaisia painotuksia niiden suhteen. Eikä sitä pidä Maijaliisa Erkkolan mielestä aliarvioida.

Ihminen ei syö vain elääkseen, kuten kulunut sanonta kuuluu.

”Kun olemme tutkineet ruoanvalinnan motiiveja, niin suurimmalla osalla ihmisistä terveellisyys ei ole kovin korkealla sijalla.”

Merkittävämpi tekijä on Erkkolan mukaan ruoan hinta: varakkaampien pitää saada rahalla laatua, vähemmän varakkaiden määrää. Oma tärkeä merkityksensä on myös maulla, ja etenkin miesten kohdalla tuttuus: uusia ruokia tai raaka-aineita ei helposti lähdetä kokeilemaan.

Ruokatottumuksiin vaikuttavat vahvasti asenteet ja siksi uudet suositukset koetaan helposti omien asenteiden ja jopa arvojen kyseenalaistamiseksi: olenko tiennyt syöneeni aina väärin?

Siitä ei kuitenkaan ole kyse, mutta voimakkaat reaktiot osoittavat, että jokin uusista suosituksissa on kolahtanut, ehkä jopa saanut omantunnon kolkuttamaan.

”Tutkimusten mukaan suomalaiset miehet syövät viikossa keskimäärin 760 grammaa punaista lihaa ja prosessoitua lihaa. 400 grammaa siitä on leikkeleitä. Moni varmasti ajatteli, että ’tästä tykkään ja tätä ostan paljon, ja nyt asiantuntija tulee ottamaan sen leipäni päältä pois’.”

Erkkola näkee ravitsemussuosituksista nousseessa kohussa myös myönteisen puolen.

”Emmehän me olisi pystyneet millään rahalla ostamaan asialle niin paljon julkisuutta kuin se nyt sai. Aikamoisessa umpiossa pitää elää, ellei ole kuullutkaan uusista suosituksista.”

Usein sanotaan, että meillä on edelleen luolaihmisen aivot. Onko meillä myös luolaihmisen tai ainakin työn raskaan raatajan aineenvaihdunta?

”Yksi ongelma on se, että meidän elinympäristömme on muuttunut nopeammin kuin perimämme. Elimistömme suosii yhä energian varastoimista.”

Yksilöiden välillä on perimässä ja siten myös aineenvaihdunnassa suuria eroja, minkä seurauksena joillakin rasvaa kertyy helposti, joillakin ei niinkään. Se tekee painonhallinnasta ja ylipäätään terveellisten valintojen tekemisestä vaikeaa.

Ehdottomuus ei ole oikea ratkaisu. Erkkola ottaa esimerkiksi joitakin vuosia sitten syntyneen ”hiilarikammoisuuden”, josta saattoi pahimmillaan olla seurauksena lähes kaikista viljatuotteista ja perunasta luopuminen.

”Jos ruokavaliota haluaa muuttaa helposti tavalla, jonka terveysvaikutuksista on todella vahvaa näyttöä, kannattaa lisätä täysjyväviljan käyttöä.”

Siinä onkin haastetta. Uusien suositusten mukaiseen kasvisten, marjojen ja hedelmien 500–800 gramman viikkoannokseen pääsee naisista jo nyt joka neljäs, miehistä joka kymmenes.

”Suomalaisten ruoankäyttöaineistojen perusteella täysjyväsuositukseen pääsee naisista vain kaksi prosenttia. Se on kansallisella tasolla suolan liiallisen saannin ohella kaikkein suurin haaste, sillä täysjyvävalmisteiden vähäinen käyttö vie terveitä elinvuosia enemmän kuin punaisen lihan syönti.”

Ruoan, syömisen ja painonhallinnan suhteen kannattaa välttää ääriajattelua. Mitään ei ole välttämätöntä jättää kokonaan pois eikä mitään kannata ahmia ylenpalttisesti.

”Pitää muistaa se, että mikään yksittäinen ruokaryhmä ei meitä tapa eikä pelasta, vaan ratkaiseva tekijä on kokonaisuus. Ravitsemustiede on kohtuutiedettä.”

Erkkola ottaa esimerkiksi paljon puhutut leikkeleet. Jos niiden kohtuullista kulutusta haluaa jatkaa, voi alla olevan leivän vaihtaa täysjyväleiväksi. Sekin muuttaa tilannetta terveyden kannalta parempaan suuntaan.

Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen tutkimukselle, jossa selvitetään, millaisia ovat terveys-, talous- ja ympäristövaikutukset, jos uusia suosituksia noudatetaan esimerkiksi 80-prosenttisesti. Ei siis ehdottoman tiukasti, vaan tasolla, jota voi pitää realistisesti tavoitettavana.

”Pohjoismaisten suositusten taustalla olevien tutkimusten perusteella tiedetään jo, että esimerkiksi kasvisten määrän lisääminen 500 grammasta 800 grammaan päivässä vähentää riskiä sairastua tai kuolla useisiin syöpiin ja sydän- ja verisuonisairauksiin.”

Toinen tekijä on se, että vaikkapa juuri kasvisten lisääminen ruokavaliossa tarkoittaa sitä, että jonkin muun ruokaryhmän määrä samalla vähenee. Se vaikuttaa osaltaan siihen, millaisia terveysvaikutuksia erilaisilla valinnoilla on.

Uudet suositukset on annettu ja niistä on noussut kohu, ehkä odotetustikin, mutta mikä sitten saisi suomalaiset noudattamaan ohjeita, jotka on laadittu tieteellisen tutkimuksen pohjalta?

”Muutoksen tekemiseen tarvitaan aina resurssit, motivaatio ja tilaisuus. Kolme tärkeää resurssia ovat raha, tieto ja aika.”

Motivaation pitäisi löytyä etenkin terveydellisistä seikoista, mutta tilaisuuden osalta Erkkola pitää ongelmana sitä, että suomalainen ruokaympäristö ei edistä terveellisiä valintoja. Hän sälyttää vastuuta pitkälti kaupoille, joiden pitäisi kohdentaa markkinointia enemmän terveyttä edistäviin tuotteisiin.

Myös tuotteiden sijoittelulla on vaikutusta. Tutkimuksissa on todettu, että ihmiset hamuavat ostoskoriin tai -kärryyn enemmän käytävän oikealla kuin vasemmalla puolella olevia tavaroita.

”Tärkeä rooli on myös julkisella ruokapalvelulla ja työpaikkaruokailulla. Niiden kautta olisi hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tottumuksiin systeemitasolla, kun useilla muilla keinoin voimme yrittää muokata lähinnä yksilöiden käyttäytymistä.”

•

Lue myös:

Asuinympäristö vaikuttaa lapsen painon kehitykseen syntymästä kouluikään

Ravitsemustutkijat kovilla julkisessa keskustelussa – 2010-luvun kiivas karppauskeskustelu

Ruokahistorian runsaudensarvi – Ritva Kylli vie aikamatkalle suomalaisiin ruokapöytiin