Oletetaan, että olisin osakegurun maineessa oleva pörssianalyytikko ja ennustaisin Nokian osakkeen hinnan nousevan vapun aattona 10 euroon. Ennusteen kuultuaan sijoittajat rientäisivät välittömästi ostamaan Nokian osakkeita, jotka maksavat tällä hetkellä 6,5 euroa per kappale. Tämä valtaisa ostobuumi nostaisi osakkeen hinnan heti lähes 10 euroon. Vapulle ennustettu hinnannousu toteutuisikin jo tänään.

Tämä klassinen, tyylitelty esimerkki kuvastaa talousennustamisen vaikeutta: taloudenpitäjät reagoivat itse ennusteeseen, eikä ennuste siksi voi toteutua sellaisenaan. Talouden tila heijastaa kaikkea sitä informaatiota, joka taloudenpitäjillä on kyseisellä hetkellä käytettävissään. Talouden tila muuttuu, kun uutta informaatiota kertyy.

Ennustaminen on taloustieteissä laajaa, ja sille on hyvin suuria yhteiskunnallisia tarpeita. Rajaudun tässä kirjoituksessa pääosin ajalliseen eli tulevaisuuden ennustamiseen.

Tyypillinen ajallinen ennuste koskee kokonaistaloudellisia suureita, kuten tuotannon määrää (BKT), inflaatiovauhtia, työttömyysastetta ja julkisen talouden alijäämää. Tällainen ennustaminen on keskittynyt esimerkiksi keskuspankkeihin, valtiovarainministeriöihin, ennustelaitoksiin, pankkeihin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Syynä on se, että huolellisesti tehtynä ennustaminen vaatii laajoja henkilöresursseja.

Ennustaminen ei ole pelkästään ajallista. Entä–jos-tarkastelut ja talouspolitiikan toimien arviointi voidaan myös katsoa ennustamiseksi. Tällaiset tarkastelut kysyvät esimerkiksi: Miten investoinnit reagoivat pääomaverotuksen muutoksiin? Miten kotihoidon tuki vaikuttaa naisten työn tarjontaan? Miten päästökauppajärjestelmä vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin eri maissa? Miten pankkien pääomavaatimukset vaikuttavat pankkiluottojen tarjontaan?

Ennuste on aina ehdollinen. Ennusteet ovat ehdollisia käytetylle mallille. Tämän lisäksi ajalliset ennusteet ovat ehdollisia ennustehetkellä vallitsevalle talouden tilalle ja usein myös oletukselle harjoitetusta talouspolitiikasta. Entä–jos-tarkastelut ja politiikka-analyysit ovat ehdollisia tarkastelun kohteena olevalle politiikkatoimenpiteelle.

Kirjoituksen alussa mainittu esimerkki korostaa sitä talousennustamisen erityispiirrettä, että taloudenpitäjät saattavat muuttaa käyttäytymistään ennusteen seurauksena. Toinen erityispiirre on se, että monet taloutta kuvaavat suureet pystytään mittaamaan vain epätarkasti. Vaikeutta lisää se, että mitattu arvo tarkentuu ajan myötä.

Kuluttajat ja yritykset reagoivat joihinkin uutisiin hitaasti. Tämä luo ennustettavaan ilmiöön pysyvyyttä ja ajallista hitautta, joka mahdollistaa tulevaisuutta koskevan ennustamisen. Ennustamisen työkalut, ennustemallit, hyödyntävät tätä pysyvyyttä.

Yksinkertaisimmillaan ennustemallit ovat joukko kansantalouden tilinpidon identiteettejä, mutta jo tietokoneistumisen alkuajoista lähtien ennusteiden laadinnassa on käytetty taloudenpitäjien käyttäytymistä kuvaavia malleja. Näiden lisäksi ennusteiden apuna käytetään tilastollisia malleja, jotka nojaavat aineistossa oleviin säännönmukaisuuksiin ilman varsinaista taloudelliseen käyttäytymiseen liittyvää tulkintaa.

Koska mallit ovat jo määritelmänsä mukaisesti epätäydellisiä kuvauksia tarkasteltavasta ilmiöstä, nojaavat ennusteet myös harkintaan. Harkinnassa mallin tuottamaa tietoa täydennetään ennustajan omalla näkemyksellä.

Talouspolitiikassa on lähihistoriassa tehty kaksi isoa erehdystä, jotka ovat vaikuttaneet taloustieteen tutkimuksen uudelleensuuntautumiseen. Ennustevirheet ovat osaltaan olleet näiden politiikkavirheiden taustalla. Ensimmäinen näistä liittyy inflaation kiihtymiseen 1970-luvulla ja toinen vuonna 2008 iskeneeseen finanssikriisiin.

Ennustemallit eivät ymmärtäneet odotusten roolia inflaation ja työttömyyden välisessä suhteessa, vaikka Edmund Phelps ja Milton Friedman olivat siitä varoittaneet (Phelps 1968; Friedman 1968). Sodan jälkeinen talouspolitiikka oli nojannut Phillipsin käyrään ja hyödyntänyt sitä talouspolitiikan mitoittamisessa – osin menestyksekkäästi. Talouden ohjaus oli muuttunut insinöörimäiseksi optimiohjaukseksi.

Inflaation ja työttömyyden yhtäaikaisen nousun selittäminen tarvitsi uutta lähestymistapaa, jossa taloudenpitäjien ei oletettu mekaanisesti reagoivan yksinomaan menneeseen vaan heidän oletettiin muodostavan odotukset tulevista tapahtumista ja politiikkatoimenpiteistä. Uusien mallien selkeä johtopäätös oli myös se, että harkinnanvaraisesta politiikasta kannatti siirtyä selkeään, odotukset ankkuroivaan sääntövaraiseen talouspolitiikkaan erityisesti rahapolitiikan osalta.

Maailmantaloudessa ja erityisesti Yhdysvalloissa alkoi 1980-luvun alun jälkeen kohtuullisen rauhallinen kausi: inflaatio vakiintui alhaiselle tasolle ja talouden kasvuvauhdin vaihtelut olivat melko vähäisiä. Rahapolitiikka tähtäsi ensisijaisesti inflaation ankkuroimiseen.

Ennustemallit kehittyivät palvelemaan tätä tavoitetta. Finanssipolitiikan 1970-luvun epäonnistumisen myötä sen roolia pidettiin vähäisenä. Pörssiromahdukset ja finanssikriisit olivat lyhyitä ja paikallisia, joten myös rahoitusmarkkinoiden rooli malleissa oli pieni.

Rauhallinen ajanjakso päättyi Yhdysvalloissa puhjenneeseen finanssikriisiin, joka syksyllä 2008 eskaloitui maailmanlaajuiseksi. Sen leviämisen nopeus ja syvyys tulivat suurena yllätyksenä.

Finanssikriisiin liittyneet ennustevirheet olivat hyvin suuria. Makrotaloustieteen tutkimus on tämän vuoksi suuntautunut voimakkaasti rahoitusmarkkinajäykkyyksien tutkimiseen: Google Scholar -hakujen osumat termille ”financial frictions” ovat lähes viisinkertaiset ajanjaksolla 2008–15 verrattuna ajanjaksoon 1980–2007.

Tämän lisäksi finanssipolitiikka, likviditeettiloukku ja mallien epälineaarisuus ovat palanneet aktiivisen tutkimisen kohteeksi. Tämä voimakas uudelleen suuntautuminen nojaa laajassa määrin sekä 1930-luvun suurta lamaa koskevaan tutkimukseen että mikrotaloustieteen saralla tehtyyn epäsymmetrisen informaation ja peli-teorian tutkimukseen.

•

Kirjoitus perustuu yhteiskuntatieteen filosofian huippuyksikön (TINT) järjestämällä tieteidenvälisen keskustelun foorumilla 8.12.2014 pidettyyn puheenvuoroon.

•

Lue myös:

”Elämänkutsumukseltaan talousmies” – Risto Rytin talouspolitiikka

Miksi Kiinan ja Venäjän yhteiskunta- ja talouskehitys ovat olleet niin poikkeavia?

Kuullaanko tieteentekijöitä eduskunnan valiokunnissa? Määrällinen tarkastelu paljastaa eroja hallituskausien ja valiokuntien välillä