Image

Kestävyysmurroksen tutkijoiden Tero Toivasen ja Ville Lähteen tuore tutkimusartikkeli on pakollista luettavaa kenelle hyvänsä, joka janoaa vahvempaa yhteiskunnallista asemaa tutkitulle tiedolle. Toivanen ja Lähde päivittävät ilmastokriisin kieltämisen eli denialismin analyysia tähän päivään ja paikkaan. 

Aikaisempi denialismin tutkimus on näyttänyt, miten öljy-yhtiöt valjastivat muun muassa tupakkateollisuuden kehittämät menetelmät ilmastonmuutosta koskevan tutkimustiedon kyseenalaistamiseen. Erityisen pahamaineinen on fossiiliyhtiöiden tapa käyttää äänitorvinaan yksittäisiä tutkijoita, jotka ovat valmiita asettumaan julkisesti poikkiteloin tieteellisen konsensuksen kanssa.

Viime vuosina tutkimuksessa on alettu puhua pelkän kieltämisen sijaan laajemmasta ilmastoestämisestä. Toivasen ja Lähteen mukaan käsitteen avulla tarkastellaan moninaisia ilmastotoimia kyseenalaistavia puhetapoja ja sitä, miten niitä ”käytetään tukemaan erilaisia ideologisia, poliittisia tai taloudellisia päämääriä”.

Toivanen ja Lähde analysoivat ilmastotoimien estämisen näkökulmasta esimerkiksi ilmatieteilijän ja Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen ilmastovaikuttamista. Aikaisemmin Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerinä toiminut Taalas on eittämättä yksi kansainvälisesti tunnetuimmista kotimaisista tutkijoista. Suomen mediassa hän on kunnostautunut metsäteollisuuden ilmastotoimien viivyttelyn puolustajana. 

Toivanen ja Lähde perkaavat ansiokkaasti Taalaksen harhaanjohtavia ja perättömiä väitteitä erityisesti metsien hiilinieluista mutta myös väestönkasvun roolista ilmastokysymyksessä. Taalas on esittänyt järjestelmällisesti ja vastoin hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n linjaa, ettei metsänielujen pienentyminen ole merkittävä ongelma ilmastonmuutoksen torjunnalle. Hän on myös sivuuttanut metsänielujen heikentymisen pääsyyn: metsäteollisuuden korkeat hakkuutasot.

Suorasukainen ilmastokriisin kieltäminen on pitkälti passé. Mutta luontokadon suhteen denialismi voi paremmin. Toivanen ja Lähde mainitsevat, kuinka Taalas on kyseenalaistanut metsäteollisuuden aiheuttaman luontokadon tieteellisen pohjan ja sen merkityksen kohtuullisemman metsätalouden perusteena. Perinteisen ilmastodenialismin tyyliin Taalas on väittänyt, että metsien luontokato on ”uusi kysymys”, josta ”tarvitaan lisää dokumentaatiota”.    

Metsäkeskustelussa Taalaksen kaltaisia ”vastarannan asiantuntijoita” on muitakin. Luonnonsuojelubiologit, ekologit ja Suomen luontopaneeli ovat joutuneet viime vuosina toistuvasti puuttumaan kasvitieteilijä ja luontotoimittaja Seppo Vuokon kiistakirjoituksiin. Niissä Vuokko on esimerkiksi julistanut, ettei luontopaneeli ”tiedä metsien ekologiasta juuri mitään”. Tulitukea Vuokolle on antanut metsänkasvatuksen emeritusprofessori Kari Mielikäinen, jonka mukaan arviot Suomen luontotyyppien uhanalaisuudesta eivät perustu tieteeseen. Aikaisemmin Mielikäinen on kutsunut metsäekologian tutkimustuloksia ”hihastaravistelluiksi mielipiteiksi”. 

Vastarannan asiantuntijoiden karkea denialismi on toki vain osa estämistä ja viivyttelyä.  Suurten metsäyritysten näyttävimmät estämistaktiikat ovat pehmeämpiä ja ammattimaisempia. 

Kieltäminen kuitenkin kuuluu estämisen keinovalikoimaan, eikä sen merkitystä pidä väheksyä ainakaan metsäkysymyksessä. Tuoreiden tutkimusten mukaan vajaalle 40 prosentille metsänomistajista ”[o]ngelmaa nimeltä luontokato ei ole olemassa, ja ympäristöhuoli nähdään luonnonsuojelijoiden ääriajatteluna”. Taalasmaiset heitot ruokkivat näitä asenteita. Isot toimijat taasen voivat näyttäytyä maltillisina torjumalla suoran tiededenialismin samalla kun ne jatkavat pehmeämpää ilmastotoimien, luonnonsuojelun ja ennallistamisen estämistä.   

Mitä tiedeyhteisön pitäisi tehdä? Ensinnäkin luontokadon kieltämistä ja metsäteollisuuden kestävyysmurroksen estämistä tulee tietysti tutkia lisää. Toivasen ja Lähteen työ sekä erityisesti tapaus Taalas ovat hyviä lähtökohtia tälle tutkimukselle. Suomessa ilmastotoimien estäminen ja luontokadon kieltäminen kietoutuvat toisiinsa ja metsäteollisuuden intresseihin.

Toiseksi tutkijoiden välinen tuki ja solidaarisuus on tärkeä vastavoima estämiselle ja kieltämiselle, vaikka ne eivät kohdistuisikaan omaan alaan tai tutkimuskysymyksiin.

•

Lue myös:

Tieteessä tapahtuu, mutta tapahtuuko muualla?

Scientist Rebellion -verkosto: Ilmaston ja elonkirjon hätätila muuttaa tutkijan roolia

Kestävyysnarratiivi on opeteltava uudelleen