Image

Vaikeneminen ja salailu ovat merkittäviä yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia voimia, joiden tutkiminen vaatii luovia tutkimusmenetelmiä. Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/2024 Heidi Härkönen kollegoineen kuvaavat etnografisen tutkimuksen eettisen arvioinnin erityispiirteitä, joita heidän mukaansa tutkimusetiikkaa arvioivat tahot eivät tunnista. Vaikenemisen kulttuurin tutkija joutuu tekemään valintoja, joiden arviointi on vielä huomattavasti ongelmallisempaa.

Vaikeneminen voi olla sosiaalisesti ja kulttuurisesti merkityksellistä välttelyä ja salailua. Sivuutamme tietoisesti meidän ja yhteisömme tiedossa olevia asioita, koska oppimiemme normien mukaan meidän on parasta tehdä niin. Näillä epävirallisilla normeilla on merkitystä erityisesti naapuri- ja työyhteisön tapaisissa pienissä ryhmissä, jossa ihmiset tuntevat toisensa.

Itse olen törmännyt vaikenemisen kulttuuriin susien laitonta tappamista tutkiessani. Salametsästys on tyypillistä piilorikollisuutta, jonka valvonta Suomen laajoilla metsäalueilla on miltei mahdotonta, jos paikalliset ihmiset eivät ilmoita tietojaan.

Suomen liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1995 sudensuojelun säännökset ja valvonta tiukkenivat. Susien lisääntyminen vaikeutti susialueilla asuvien ihmisten arkea. Sudet koettiin uhkaksi niin karjalle, koirille kuin kouluun kulkeville lapsillekin. Kun viranomaiset eivät reagoineet ihmisten vetoomuksiin, tuli salametsästyksestä epävirallinen keino susikannan säätelemiseksi. Se oli eräänlaista arjen vastarintaa ja laitonta itseapua, jolla puolustettiin omaa elintilaa ja elämäntapaa. Hyvin pieni salametsästäjien joukko osallistui siihen konkreettisesti, ja hiljainen enemmistö vaikenemalla. Eivät kaikki hyväksyneet laittomuuksia, mutta muiden tekemisiin ei haluttu puuttua ja lähiyhteisön sopua rikkoa.

Vaikenemista tutkittaessa on myös tutkijan itse vaiettava joistakin tutkimusprosessiinsa liittyvistä seikoista. Oma tutkimuskohteeni oli salametsästyksestä vaikeneva kylä, jossa itse asuin ja jonka aktiviteetteihin olin osallistunut vuosikausia. Luonteva tutkimusmenetelmä oli siten autoetnografia, jossa tutkija on itse alkuperäinen informantti. Palautin mieleeni aikaisempia susiin liittyviä kokemuksia ja keskusteluja, ja aloin myös puhua aktiivisemmin susista kyläläisten kanssa.

 Autoetnografin suhde yhteisön jäseniin on läheinen ja henkilökohtainen, mikä mahdollistaa pääsyn sisäpiirin tietoon, mutta vaikeuttaa tutkimusetiikan arviointia. Voiko tutkija vaieta siitä, että hän tekee tutkimusta vai pitääkö hänen saada havainnoitavilta suostumus? Tutkimuseettinen neuvottelukunta korostaa, että haastateltavien ja havainnoitavien suostumus osallistua tutkimukseen on keskeinen periaate. Autoetnografian kannalta näin tiukka suostumusvaatimus on ongelmallinen, sillä tutkijan oman elämän havainnointiin ja muisteluun kytkeytyy runsaasti muita ihmisiä.

Vaikenemisen kulttuuriin liittyvistä ilmiöistä on vaikeaa saada olennaisia ja luotettavia tietoja, jos kertoo julkaisevansa niitä tutkimusraportissa. Tietojen kertojat voivat myös pelätä, että puhumisesta koituu heille ongelmia. Jos tutkija itse vaikenisi ja jättäisi kirjoittamatta kokemastaan ja kuulemastaan, osallistuisi hänkin susien laitonta tappamista ylläpitävän vaikenemisen kulttuurin ja paikallisten valtahierarkioiden säilyttämiseen. Ratkaisin tämän informanteille tiedottamisen niin, että heidän kertomuksensa käyttö paljastui heille vasta jälkikäteen, kun toimitin julkaistun artikkelin heille.

Tutkimukseen osallistuvien informointia vaikeampi ja vakavampi tutkimuseettinen kysymys on, miten turvata kohderyhmien ja informanttien anonymiteetti. Nimettömyyden vaatimus on autoetnografiassa vaikea, koska tutkijan pitäisi raportoinnissa tuoda esiin oma asemansa yhteisössä ja osuutensa tutkimuskohteen elämässä.

Anonymiteettivaatimus on osa laajempaa periaatetta, jonka mukaan tutkija ei saa vahingoittaa tutkimukseen osallistuvia. Vaatimus ei koske vain tutkimukseen osallistuvia yksilöitä vaan myös ryhmiä. Kun tutkittavat ryhmät ovat pieniä, yksilö- ja ryhmätason vaikutuksia on vaikea pitää erillään. Omissa salametsästystutkimuksissani olen salannut paikkakuntien nimet, jottei paikallisyhteisö leimautuisi suden salametsästäjien pesäpaikaksi. Julkisesta keskustelusta löytyy paljon esimerkkejä siitä, miten yksittäinen paikkakunta voi nousta jonkin yhteiskunnallisen ongelman symboliksi.

Oma erityispiirteensä vaikenemisen kulttuurin tutkimisessa on myös tutkimuksen herättämä reaktio. Suden laiton tappaminen nousi näkyvämmin julkisuuteen vuonna 2013 paljastuneen Perhon susien salametsästystapauksen myötä. Itse julkaisin aiheesta ensimmäiset tutkimukseni hieman aikaisemmin, jolloin kerroin johtopäätöksistäni myös joissakin kolumneissa ja lehtihaastatteluissa. Jo se, että suden salametsästyksestä ylipäätään puhuttiin, näytti tuohon aikaan herättävän monissa ärtymystä. Maaliskuussa 2013 löysin postilaatikostamme seuraavanlaisen kirjeen:

”Hyvä Pertti, eikö edes hävetä. Olet olevinasi susi asiantuntia. Sinähän olet paska maha. Et pääse tieltä 10 metriä metsään päin. Siehän kylmäsit mökkiisi, jos anoppisi ei olis tehnyt poltto puita, yksi naapurisi totes. Hirvi peijaisissa Pertti syö kun suomen ajokoira, pojat nauroivat. Peijaisissa Pertille pitää [olla] pesuvati, josta syö, ei lautaselle mahdu. Sinä tiedät metsästyksestä paljon, kuka lie pulkalla vetäny. Ethän sinä omilla jaloilla pääse mihinkään, mutta osaat olla asian tuntia. Kyllä Teboililla porukat nauro sun susi tietämyksestä. Köttelö mikä köttelö. Kirjota seuraavaksi läskistä mitä on mahas ympärillä.”

Kirjeen lopussa oli signeeraus ”kamuilta” naapuripitäjästä, joka ei ollut varsinaista tutkimusaluettani. Häpäisyn voimaa oli vahvistettu kytkemällä ilmaisuihin mukaan myös naapureitani ja muuta kylän väkeä. Tämän vuoksi kirje nolotti ja hävetti niin paljon, etten sitä moneen vuoteen kehdannut muille kuin perheelleni näyttää. Tällainen häpäiseminen on yritys ja usein myös onnistunut tapa vaientaa ihmisiä, niin yhteisön jäseniä kuin tutkijoita. Huomio on käännetty itse asiasta henkilöön, hänen solvaamiseensa ja vähättelyynsä.

Nykyään reagointi tapahtuu pääasiassa sosiaaliseen median kautta. Kun joku silmäilee uutisen ja tietty yksityiskohta aiheuttaa tunnekuohun, hän aloittaa ketjun ja samanmielisten joukko kilpailee, kuka keksii ilkeimmän loukkauksen perehtymättä sen kummemmin uutiseen, saati tutkijan alkuperäiseen sanomaan.

Ilmiötä tutkinut viestinnän professori Esa Väliverronen on liittänyt häirinnän maailmalla nousseeseen autoritaariseen populismiin, joka vastustaa eliittejä ja joka liittää heihin myös tieteentekijät. Tavoitteena on pelotella tutkijoita vaikenemaan tai vaihtamaan tutkimusaihetta. Erityisesti nuoremmat tutkijat saattavat kokea tilanteen uhkaavana ja vaieta.

Yliopistot ja akateemiset yhteisöt ovat myös itse edistäneet tieteen vapauden kapenemista ja kriittisen julkisuuden kuihtumista. Akateemisen maailman meritoitumiskäytännöt ovat vähentäneet tutkijoiden halukkuutta puhua ja kirjoittaa muille kuin kollegoilleen. Ja heillekin tutkijat kirjoittavat pääosin vain ”tieteen virallisella kielellä”, englanniksi. Bertolt Brechtin tunnettua sanontaa mukaillen Suomen yliopistoissa vaietaan kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi.

Se, että väitöskirjat ja enenevässä määrin myös gradut kirjoitetaan englanniksi, tuo vaikenevien yhteisöjen ja marginaalisten ryhmien tutkimiselle oman eettisen ongelmansa. Kielivalintaa perustellaan muun muassa kansainvälisten kollegoiden ja ulkomaisten ohjaajien tarpeilla.

Seurauksena voi kuitenkin olla, että havainnoitavien ja haastateltavien on kielimuurin vuoksi vaikea saada tietoa siitä, minkälaisia johtopäätöksiä heidän antamistaan tiedoista on tehty. Kyse on kerätyn aineiston ”palauttamisesta raaka-ainelähteille”, toisin sanoen heille, joiden tietoutta tutkijat ovat käyttäneet hyväksi tutkimuksessaan. Opinnäytteiden ohjaajien olisi hyvä tiedostaa aineiston palauttamiseen liittyviä tutkimuseettisiä kysymyksiä ja keskustella niistä opiskelijoiden kanssa.

•

Keskustelu-osiossa julkaistaan tieteeseen tai tiedeyhteisöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka edustavat niiden kirjoittajien omia näkemyksiä. Voit tarjota osioon omia puheenvuorojasi. Lue ensin ohjeet kirjoittajalle

•

Lue myös:

Etnografisen tutkimuksen eettisen arvioinnin erityispiirteet

Miksi tutkijoiden sananvapaudella on väliä?

Kansainvälisinkin tiede vaikuttaa paikallisesti ja monikielisesti