Viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinnostus saksalaisen Rudolph Hermann Lotzen (1817–1881) filosofiaan on selvästi lisääntynyt. Lotzesta tuli maineikkaan J. F. Herbartin (1776–1841) seuraaja Göttingenin yliopiston filosofian professorina vain 27-vuotiaana. Hän oli omana aikanaan yksi kuuluisimpia saksalaisia filosofeja, mutta 1920-luvulta lähtien hänen nimensä painui pitkälti unholaan. 

Uudesta kiinnostuksesta Lotzeen kertovat muun muassa F. C. Beiserin useat teokset (2013, 2014), William R. Woodwardin laaja Lotze-elämänkerta (2015) sekä uudet editiot Lotzen teoksista Mikrokosmos (2017) ja Medicinische Psychologie (2021). 

Nikolay Milkovin teos liittyy luontevasti osaksi tätä jatkumoa. Se ei kuitenkaan keskity ensisijaisesti Lotzeen, vaan siihen vaikutukseen, joka hänen ajattelullaan on 1900-luvun länsimaiseen filosofiaan ollut. Teos koostuu tapaustutkimuksista, jotka osoittavat Lotzen vaikuttaneen usean merkittävän filosofin ja filosofian suuntauksen taustalla. 

Milkov, joka toimitti edellä mainitut Lotzen teosten uudet editiot, päätyi Lotzen pariin osin sattumalta. Lotzen merkitys avautui hänelle hänen tutkiessaan varhaisen analyyttisen filosofian historiaa Englannissa. Myös vuoden 2023 teos keskittyy pääosin analyyttisen filosofian edustajien tarkasteluun, joskin Milkovin mukaan Lotze vaikutti analyyttisen filosofian ohella keskeisesti myös fenomenologian syntyyn. Lotze myös ennakoi niitä ongelmia, joita filosofian myöhempi jakautuminen analyyttiseen ja mannermaiseen filosofiaan aiheutti.

Rakenteeltaan Milkovin teos on monografia, mutta sen yksittäiset luvut perustuvat aiemmin muualla julkaistuun materiaaliin. Teoksen luvut ovatkin varsin itsenäisiä kokonaisuuksia ja niihin voi tutustua lukematta teosta laajemmin. Teos jakautuu neljään pääosaan: Lotzen oman filosofian esittelyn ohella teos käsittelee tämän vaikutusta deskriptiiviseen psykologiaan ja sen edustajiin Franz Brentanoon (1838–1917) ja Carl Stumpfiin (1848–1936), Bertrand Russelliin (1872–1970) ja loogiseen empirismiin. 

Teoksen motivaationa on oikeuttaa näkemys Lotzesta 1900-luvun filosofian keskeisenä taustavaikuttajana. Kaikkien teoksessa mainittujen filosofien kohdalla väite Lotzen vaikutuksesta ei ole uusi tai yllättävä: esimerkiksi Gottlob Frege (1848–1925) kuuli Lotzen luentoja Göttingenissä ja William James (1842–1910) tutustui tähän henkilökohtaisesti 1860-luvun lopulla. Toisten – kuten Russellin – kohdalla vaikutus oli epäsuorempi.

Milkov näkee Lotzen merkityksen 1900-luvun filosofialle ennen muuta tämän lähestymistavassa filosofian ongelmiin. Tätä tapaa Milkov luonnehtii ”pala palalta” -lähestymistavaksi (piecemeal). Sen merkitystä korostivat erityisesti Brentano ja Russell. Pala palalta -lähestymistavalla Lotze teki irtioton häntä edeltäneeseen klassiseen saksalaiseen filosofiaan ja ennen muuta G. W. F. Hegeliin (1770–1831). 

Monelle nykylukijalle Lotzen filosofiaa onkin helpointa lähestyä vastareaktiona Hegelin hyvin vaikutusvaltaiselle filosofialle. Hegel tunnetaan yhtenä filosofian historian suurista ”systeeminrakentajista”. Sitä vastoin Lotzen filosofian suosiota selitti Milkovin mukaan täydellinen systeemin puute! Milkovin näkemyksen mukaan Lotzen uusi logiikka selitti hänen suurta suosiotaan omana aikanaan: sen katsottiin merkitsevän vapautumista Hegelin logiikan abstraktisuudesta ja dogmaattisuudesta. Pala palalta -lähestymistapa osoittautui sittemmin hedelmälliseksi erilaisten filosofian suuntausten kehittelyssä.

Milkovin teos on kiistatta erittäin informatiivinen ja asiantunteva: siinä käydään läpi Lotzen filosofian eri osa-alueet ja mainitaan huomattavan suuri määrä Lotzen aikalaisia ja 1900-luvun filosofeja. Milkov puolustaa läpi teoksen uutterasti pääteesiään, mutta rönsyilee toistuvasti myös erilaisille sivupoluille. 

Hän haastaa erilaisia kirjallisuudessa yleisesti esiintyviä väitteitä. Tällainen väite on esimerkiksi väite Hegelin vaikutuksesta Russelliin. Milkov näkee tosiasiallisen vaikutuksen varsin vähäiseksi ja korostaa Lotzen vaikuttaneen Russelliin Hegeliä enemmän.

Milkov toteaa johdannossa, ettei hän käsittele Lotzen filosofiaa systemaattisesti vaan valikoiden. Milkov ei esimerkiksi juuri kiinnitä huomiota eroihin Lotzen eri teosten välillä, vaan lukee tämän tuotantoa ikään kuin yhtenä monoliittina. Tämä ratkaisu ei nähdäkseni ole aivan ongelmaton. Milkovin hyvin tunteman, Beiserin vuoden 2013 teoksen (Late German Idealism) lähtökohtana oli erottaa Lotzen ajattelussa erilaisia aikakausia. Beiser argumentoi, että kiinnostus Lotzeen on usein kohdistunut yksinomaan hänen myöhäisfilosofiaansa. Tämä huomio on oleellinen myös Milkovin teoksen kannalta. Beiserin mukaan nimittäin esimerkiksi Lotzen oppilaiden ensimmäinen sukupolvi Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa keskittyi vain hyvin kapeaan osaan hänen tuotantoaan.

Kaiken kaikkiaan Milkovin teos jää lukukokemuksena hieman etäiseksi. Laajasta aihepiiristään huolimatta se on vain 170-sivuinen. Teoksen leipäteksti on erittäin tiivistä ja lähes jokaisella sivulla on pitkiä alaviitteitä. Teksti on paikoin varsin fragmentaarista. Teokseen sisältyy myös peräti parinkymmenen sivun verran Russellin luentomuistiinpanoja. 

Teoksen pituudesta noin kolmannes on Lotzen filosofian yleisluontoista esittelyä. Se jää monin paikoin ylimalkaiseksi: esimerkiksi Lotzen poliittista filosofiaa käsitellään runsaan sivun verran. Se on myös irrallinen suhteessa teoksen muihin lukuihin, jotka käsittelevät lähinnä analyyttisen filosofian erityiskysymyksiä.

Informatiivisuudessaan Milkovin teos muistuttaa Woodwardin massiivista Lotze-elämänkertaa, joka kirjoittajansa mukaan tiivisti 1970-luvulla alkaneen (!) tutkimustyön Lotzen parissa. Woodwardin teoksen läpi kulkee kuitenkin punainen lanka, jota seuraamalla lukija ei eksy yksityiskohtien, sivupolkujen ja alaviitteiden labyrinttiin. Siinä missä Milkovin teos etenee vauhdikkaasti aiheesta toiseen, on Woodwardin teos sekä analyyttinen että pohdiskeleva. Milkovin teokseenkin olisin kaivannut pohdiskelevampaa osuutta ”informaatiotulvan” vastapainoksi. 

Karen Green tuo teoksesta kirjoittamassaan arviossa (2024) hyvin esiin, että väite ajattelijan vaikutuksesta (influence) toiseen ajattelijaan on sinänsä hyvin epämääräinen. Riittääkö esimerkiksi se, että jokin ajattelija on tuntenut Lotzen teoksia osoittamaan Lotzella olleen vaikutusta häneen? Vaikka vaikutuksen voimakkuutta ei tietenkään voida täsmällisesti selvittää, olisi vaikutuksen määritelmän pohtiminen syventänyt Milkovin teosta.

Milkovin teos on ennen muuta yleiskatsaus tekijänsä Lotzea koskeneisiin tutkimuksiin. Milkov osoittaa vakuuttavasti, että Lotzea todella luettiin ja arvostettiin laajasti paitsi Saksassa myös Englannissa. Hän korostaa, että Lotzen filosofian on itsessään tutustumisen arvoista eli että sillä on muutakin kuin vain historiallista merkitystä. 

Nähdäkseni Milkovin teos ei kuitenkaan tiiviistä tyylistään johtuen juuri inspiroi lukemaan Lotzen omia teoksia. Nuorena runoilijan urasta haaveilleen Lotzen tuotanto ei ollut vain laaja vaan myös huomattavan monipuolinen. Hän ei kirjoittanut yksinomaan akateemisille kollegoilleen, vaan tavoitti myös laajemman yleisön esimerkiksi kaunokirjallisella tyylillä kirjoitetulla pääteoksellaan Mikrokosmos (1856, -58, -64). Se osoittautui suurmenestykseksi, josta julkaistiin uusia editioita vielä 1900-luvun puolellakin. Lotzen vaikutuksessa olisi ollut aineksia Milkovin teosta monipuolisemmallekin käsittelylle.

•

Lue myös:

Ajattelun opas on näinä aikoina tarpeen

Epäily on herätetty! Filosofinen epäily ja sen merkitys

Saksan Buddha − Schopenhauerin filosofia tarjoaa ainesta nykypäivän elämänmenoon