Ihmistuntemusta insinööreille

Image
Tutkimusta Suomessa.

Ihmistuntemusta insinööreille

Teknillinen psykologia on ihmisläheistä tietotekniikan tutkimusta. Esimerkiksi kyberturvallisuudessa on herätty siihen, ettei kyse ole vain teknisestä osaamisesta, kertoo professori Janne Lindqvist.
Jukka Lehtinen

Aalto-yliopisto aloitti kaksi vuotta sitten uuden teknillisen psykologian pääaineen, joka yhdistää psykologiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Teknillinen psykologia ei ole oma tieteenalansa, mutta alaan liittyvää tutkimusta tehdään esimerkiksi tietotekniikan laitoksella ihmisten ja tietokoneiden vuorovaikutuksen parissa.

Laitoksella on tutkittu muun muassa sitä, miten Applen laitteet keräävät käyttäjistään tietoa, vaikka sovelluksia ei edes käytettäisi. Ihmisten yksityisyyden suojaaminen on haasteellista nykyisessä laitteiden ja sovellusten täyttämässä maailmassa ja tutkimus saikin näkyvyyttä muun muassa Helsingin Sanomissa ja kansainvälisessä mediassa.

Tutkimusaiheita ovat myös pelit, virtuaalitodellisuus ja tekoäly.

”Tämä on hauska ja innovatiivinen kenttä, jota ammennamme opiskelijoille”, teknillisen psykologian pääaineen vastuuprofessori Janne Lindqvist sanoo.

Yksi teknillisen psykologian opiskelijoita kiinnostava aine on tekoäly ja sen kehittäminen.

Aalto-yliopistossa on paljon tekoälyyn liittyvää tutkimusta ja opetusta. Se on mukana Suomen Akatemian lippulaivaohjelma FCAI-tekoälykeskuksessa yhdessä Helsingin yliopiston ja teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa. Aallossa toimii monitieteinen House of AI -keskus, joka tuottaa tieteellistä tutkimusta ja käytännön sovelluksia tekoälyn alalla. Lisäksi Aalto on mukana eurooppalaisessa ELLIS-verkostossa, joka kokoaa yhteen eurooppalaiset koneoppimisen tutkijat.

Ihmiskeskeisempiä diplomi-insinöörin opintoja

Tänä syksynä teknillisen psykologian kolmannen vuoden fuksit aloittivat opintonsa, ja ensimmäiset kandidaatit valmistuvat pian.

Oppiaine on osoittautunut suosituksi, sillä tänä vuonna opiskelemaan pääsy vaati kolmanneksi eniten pisteitä Aallon diplomi-insinöörikoulutuksista, heti teknillisen fysiikan ja tuotantotalouden jälkeen.

”Halusimme tarjota mahdollisuuden ihmiskeskeisempiin diplomi-insinööriopintoihin”

Teknillisessä psykologiassa voi suorittaa tekniikan kandidaatin tutkinnon ja diplomi-insinöörin tutkinnon toisen pääaineen maisteriohjelmassa. Opiskelijoilla on suora mahdollisuus jatkaa opintojaan monissa Aalto-yliopiston maisteriohjelmissa.

Teknillisen psykologian vetovastuu kuuluu tietotekniikan laitokselle, joten sieltä löytyy useita luontevia jatkomahdollisuuksia. Joihinkin suosittuihin maisteriohjelmiin, kuten tuotantotalouteen, voi hakea, jos opintosuoritukset ovat riittävän hyviä.

Pääaineen vastuuprofessori Lindqvist kertoo, että yhteistyötä tehdään useiden eri laitosten kanssa. Lindqvist toimii myös tietotekniikan laitoksen laitosjohtajana.

”Halusimme tarjota mahdollisuuden ihmiskeskeisempiin diplomi-insinööriopintoihin,” Lindqvist sanoo.

Lindqvist tutki ja opetti 2010-luvulla newjerseyläisessä Rutgersin yliopistossa ihmisten ja tietokoneiden välistä vuorovaikutusta sekä mobiilijärjestelmien tietoturvaa. Hän saapui Aalto-yliopistoon vuonna 2020, minkä jälkeen teknillinen psykologia alettiin muokata oppiaineeksi. Ehdotus tuli Aalto-yliopiston professoreilta, joilla on käyttäytymistieteistä taustaa.

Lindqvist muistuttaa, että teknillisessä psykologiassa ei saa psykologin pätevyyttä, vaan kyse on diplomi-insinööriopinnoista. Opiskelijoiden perusopintoihin kuuluu samat vahvat matematiikan opinnot kuin tietotekniikan pääaineissa.

Mahdollisia tulevaisuuden työpaikkoja voisi löytyä esimerkiksi käytettävyyden, psykoakustiikan, tekoälyn ja kyberturvallisuuden aloilta.

”Meillä on kuitenkin myös vahvat perusteet psykologiassa, mikä on täysin ainutlaatuista Suomessa. Maailmalla on muutamia samanlaisia opetuksia, mutta ne eivät ole aivan tällaisia,” Lindqvist sanoo.

Opiskelijoiden kurssivalikoimaan kuuluu muun muassa kognitiivista psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja biologista psykologiaa.

”Koska kyse on insinööriopinnoista, vaikka opetamme psykologian teoriaa, se on hyvin käytännönläheistä.”

Lindqvistin mukaan käytännönläheiselle opetukselle on ollut kysyntää teollisuudessa, jossa arvostetaan sitä, että insinööritkin ymmärtäisivät ihmisiä.

Käytettävyyttä, psykoakustiikka, tekoälyä ja kyberturvallisuutta

Aallossa opetushenkilökuntaan kuuluu psykologian tohtoreita, ja teknilliseen psykologiaan on palkattu kansainvälisessä haussa apulaisprofessoriksi muun muassa käytettävyyden ja yksityisyyden suojaan erikoistunut saksalainen tänä syksynä aloittava Verena Distler sekä virtuaalitodellisuuden psykologiaa tunteva Robin Welsch.

Teknillinen psykologia ei ole ainoa ihmisläheistä opetusta tarjoava oppiaine Aallossa. Lähimpänä sitä on monitieteinen informaatioverkostojen koulutus, jossa yhdistetään yhteiskuntatieteitä ja tekniikkaa. Tietotekniikan laitos vastaa siitä yhdessä tuotantotalouden laitoksen kanssa.

Informaatioverkostojen kursseihin kuuluu muun muassa organisaatiojohtamista, sosiaalipsykologiaa ja käytettävyyttä.

Yksi teknillisen psykologian opiskelijoille kursseja järjestävä laitos on Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitos, jossa tutkitaan muun muassa puhetta, akustiikkaa, internet-teknologioita ja tietoliikennetekniikkaa.

Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella voi opiskella muistin ja aivojen toimintaa.

Teknillisestä psykologiasta ei ole vielä ketään valmistunut, mutta Lindqvistin mukaan mahdollisia tulevaisuuden työpaikkoja voisi löytyä esimerkiksi käytettävyyden, psykoakustiikan, tekoälyn ja Lindqvistin yhden erikoisalan, kyberturvallisuuden, aloilta.

”Kyberturvallisuudessa on suomalaisissa yrityksissä ja julkisyhteisöissä herätty siihen, että kyse ei ole vain teknisestä osaamisesta.”

Lisäksi ihmiskeskeisemmästä insinööriosaamisesta on hyötyä peli-, ohjelmisto- ja lääketieteellisessä tekniikassa.

Jukka Lehtinen on tiedetoimittaja.