Filosofian tohtori Katariina Parhi, 40, epäili, että kirjan aika on ohi. Hän otti kuitenkin riskin ja kokosi laajan tutkimusaineistonsa käsikirjoitukseksi ja julkaisi sen vertaisarvioituna tiedekirjana. Teos ilmestyi tänä keväänä nimellä Saadaan vähän kamaa – Suomen ensimmäinen huumeaalto ja hoidon pioneerit (Gaudeamus 2023).

Teos on herättänyt laajaa vastakaikua, joten kirjanteko kannatti. Sen aiheita on käsitelty perusteellisesti niin lehdistössä kuin radiossakin.

Suomen ensimmäiseksi huumeaalloksi nimetty vaihe ajoittui 1960-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin. Samaan ajankohtaan osuu myös hippiliike. Parhia kiinnostavat sekä 60- ja 70-luku että hipit, samoin kontrolli- ja marginaalihistoria.

”Kiinnostuin huumeaallosta luettuani Duodecim-lehdestä vuodelta 1972 Pirkko ja Juhana Idänpään-Heikkilän artikkelin Nuorten huumausaineongelma. Havaitsin tutkimusaukon. Ei ollut systemaattista tutkimusta siitä, millaista huumeita käyttävien ihmisten hoito oli ensimmäisen huumeaallon aikaan”, Parhi kertoo.
 

Image

Parhi työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina Kokemuksen historian huippuyksikössä Tampereen yliopistossa. Huumeaaltotutkimuksen hän käynnisti vuonna 2018 väiteltyään tohtoriksi, ja hän vei sen päätökseen oman työnsä ohessa neljä vuotta myöhemmin.

Ensin Parhi julkaisi keräämästään aineistosta englanniksi vertaisarvioidun artikkelin kansainvälisessä julkaisussa ja yhden luvun kansainvälisessä kirjassa. Toinen artikkeli on parhaillaan vertaisarvioitavana.

Suomenkielisen tietokirjan julkaiseminen oli Parhille merkityksellistä. Sekin painoi vaa’assa, ettei kirjailija-tutkijan tarvinnut pukea aineistoaan tarinalliseen muottiin. Sellainen ratkaisu olisi vaatinut erilaisen kirjallisen muodon. Parhi halusi korostaa tutkimuksellista otetta.

Parhilla on monivuotinen tausta kirjallisuuden parissa. Ennen yliopistouraasa hän toimi toimittajana kulttuurilehti Kaltiossa kotikaupungissaan Oulussa.

Hänen esikoisteoksensa Sopeutumattomat – Psykopatian historia Suomessa ilmestyi Siltalan kustantamana vuonna 2019. Se perustui Parhin psykopatiadiagnoosin vaiheita käsittelevän väitöskirjan tutkimukseen ja muihin tieteellisiin julkaisuihin.

Psykopatia tarjosi suoran linkin huumetutkimukseen.   

”Huumeiden käyttö miellettiin ennen 60-lukua psykopatian seuraukseksi. Jollakin oli hillitön viettielämä, joka ajoi huumeiden käyttöön. Oltiin psykiatrian raja-alueella, normaaliuden ja epänormaaliuden rajoilla. Tuo raja-alue kiinnostaa minua.”

Parhi ei seuraa kirjassaan ensimmäisen huumeaallon ilmenemistä kronologisesti, vaan hän ryhmittelee teemoja huumepotilaita hoitaneiden hoitolaitosten mukaan. Lukija tutustuu Hesperian sairaalan, Arkadian klinikan, Veikkolan parantolan, Helsingin Nuorisoaseman ja Järvenpään sosiaalisairaalan toimintaan luku kerrallaan.

Tutkimusluvat Parhi hankki kreivin aikaan, juuri ennen kuin uusi GDPR-tietosuoja-asetus astui voimaan ja monimutkaisti lupaprosesseja entisestään. Parhin luvanhankkimisprosessit ovat olleet varsinaisia aikasyöppöjä, koska hän tutkii arkaluonteisia aineistoja. Tällä kertaa tutkinnan kohteena olivat henkilökohtaisia terveystietoja sisältävät potilasaineistot.

Ensimmäiseksi Parhi perehtyi Hesperian sairaalan myrkytysosaston arkistoon, josta suurin osa oli tuhottu. Hän tiesi, että huumeiden viihdekäyttö lisääntyi ensimmäisen huumeaallon myötä. Näkyisivätkö seuraukset jotenkin potilastiedoissa?

”Ajattelin, että löytäisin akuutteja myrkytystapauksia. Tiesin, mitä hain, mutta tietojen löytäminen vaati käsityötä ja omanlaistaan tulkintaa. Rajasin tietyt syntymävuodet. Minun piti osata katsoa, mitä potilasakteissa kuvattiin”, Parhi kertoo.

Arkistotyö jatkui muuallakin, muun muassa A-klinikkasäätiön Päihdesairaalassa Haarajoella. Siellä Parhi kahlasi läpi 7 000 hoitokertomusta. Urakka oli melkoinen, sillä yksittäinen akti saattoi olla parin sentin paksuinen.    

”Sairaalatapauksissa pystyin katsomaan diagnoosin aika nopeasti. Jo ensimmäisellä sivulla luki, oliko kyse alkoholista, rauhoittavista lääkkeistä, tinneristä tai amfetamiinista.”

Arkistotiedot toivat huumeita käyttäneet nuoret lähelle tutkijaa. Kävi ilmi, etteivät nuoret olleet päätyneet huumeiden käyttäjiksi ideologisista syistä, esimerkiksi hippiliikkeen innostamina, mikä oli alun perin kiinnostanut Parhia.

Nuoret olivat ajautuneet yhteiskunnan marginaaliin monista syistä. Osa ei pysynyt mukana nykymenossa, osa ei viihtynyt koulussa tai työssä.

Arkistotyön lisäksi Parhi hyödynsi laajasti kirjallisuutta ammattijulkaisuista romaaneihin ja runoihin

Esimerkiksi Veikkolan parantolan ilmapiiri tuli näkyväksi fiktiivisessä muodossa parantolassa ylilääkärinä toimineen psykiatri Claes Anderssonin esikoisromaanissa Bakom bilderna (Kuvien takana, suomentanut Pentti Saaritsa). Kirja ilmestyi samana vuonna kuin Parhin lukema Duodecim-lehden artikkeli.

Aikalaiskuvaa täydentääkseen Parhi hyödynsi muistitietoa. Hän haastatteli yhtätoista ensimmäisen huumeaallon aikana vaikuttanutta asiantuntijaa, kuten Jouko Lönnqvistiä, Ilkka Taipaletta, Pirkko Turpeinen-Saarta (entinen Idänpään-Heikkilä) ja Aulis Junesta.

”Oli hienoa päästä tapaamaan aikalaisvaikuttajia ja kuulla heidän muistojaan. Annoin äänen kokemuksille, joita ei löytyisi arkistolähteistä. Muistikuvien käyttö ei ole ongelmallista tutkimuksellisesti, kun ne esitetään muistikuvina, ei absoluuttisina totuuksina. Olen pystynyt tarkistamaan asioita, vahvistamaan muistikuvia ja korjaamaan vuosilukuja”, Parhi toteaa.

Ensimmäisen huumeaallon aikana kellään ei ollut viisasten kiveä, vaan hoitomenetelmät rakentuivat kokeilemalla ja ”valistunein arvauksin”. Osa kokeiluista jatkui, osa ei.

Parhi pitää silloisten asiantuntijoiden ajattelua edistyksellisenä. Claes Andersson purki hoitohenkilökunnan ja potilaiden välisiä hierarkioita Veikkolassa. Aulis Junes halusi sitoa perheet mukaan huumenuorten hoitoon. Pirkko Idänpään-Heikkilä korosti ennaltaehkäisyn merkitystä.

Parhin kiinnostus psykiatriaan ja lääketieteen historiaan ei ole laantunut. Parhaillaan hän tutkii suomalaisten työlaitosten historiaa 1920-luvulta 1980-luvulle. Valmisteilla on myös ”ikuisuusprojektiksi venähtänyt” kirja psykiatri ja neurologi Konrad von Baghista.

•

Lue myös:

Kuolema tekee comebackin – Media-antropologi Johanna Sumiala tutkii kuolemaa internetissä

Rikollinen elämäntapa – Millainen on minuus ja maailmankuva rikollisen uran eri vaiheissa?

Tuuli tuo puhdasta vetyä Suomeen