Urheilulla on suurempikin merkitys presidenteille kuin vain rooli päämiehen henkilökohtaisena virkistyksenä ja toimintakyvyn ylläpitäjänä. Tunnetuin esimerkki on tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka oli ennen presidentiksi tuloaan ollut merkittävä, ehkä aikansa merkittävin, urheilujohtaja Suomessa (Virtapohja 2018).

Urheilutaustaa on tuotu esiin kampanjoissa ja täpärissä vaaleissa sillä on voinut olla merkittävä vaikutus. Presidentit ovat myös omalla esimerkillään kannustaneet ihmisiä liikkumaan.

Meillä on ollut kahdenlaisia presidenttejä. Sellaisia, jotka ovat olleet myös pääministereitä. Ja sellaisia, joilla ei ole kokemusta pääministerinä toimimisesta ja joita ei siis ole grillattu pääministerinä.

Sauli Niinistö oli vuonna 2012 järjestyksessään kolmas suoralla kansanvaalilla valittu presidentti Suomessa Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen jälkeen. Kaikkia kolmea yhdistää se, että kukaan heistä ei ollut toiminut pääministerinä ennen presidenttikauttaan.

Aikaisemmin ilman pääministerikokemusta olivat nousseet tasavallan presidentin virkaan vain ensimmäinen tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg, marsalkka C. G. E. Mannerheim, joka valittiin poikkeuksellisessa sotatilanteessa poikkeuslailla, ja Viipurin läänin maaherra Lauri Kristian Relander, joka valittiin presidentin virkaan vain 41-vuotiaana. Varsinkin Mannerheimilla ja Relanderilla oli varsin vähän kokemusta politiikan kiemuroista.

Presidentin valtaoikeuksien leikkaaminen tapahtui suunnilleen samaan aikaan, kun presidentin valitseminen siirrettiin valitsijamiehiltä kansalaisille. Myös Alexander Stubb valittiin presidentiksi suoralla kansanvaalilla. Hän kuuluu siihen ryhmään valtionpäämiehiä, joilla on ollut kokemusta pääministerin työstä ennen presidentiksi valintaansa.

Mutta jos laittaa näiden pääministeriyden jälkeen presidentiksi valittujen valtionpäämiesten pääministerikausien pituuden vertailuun, alle vuoden pääministerinä toiminut Alexander Stubb on tämän joukon kokemattomin.

Taulukoiden perusteella voimme nyt väittää, että suoralla kansanvaalilla valituilta presidenteiltä ei vaadita lainkaan tai vain nimellistä kokemusta pääministerin työstä. Muut seikat kuin toiminta kotimaan politiikassa näyttävät nousevan tässä suhteessa ratkaisevaan asemaan. Yksi tällainen tekijä on toiminta urheilun parissa.

Urheilussa on tapana jakaa urheilulajit yksilö- ja joukkuelajeihin. Suomen maine urheilumaana luotiin yksilölajien kansainvälisellä menestyksellä.

On suorastaan hämmästyttävää huomata, että myös Suomen presidentit viihtyivät noina vuosina yksilölajien parissa. K. J. Ståhlberg purjehti, Relander kalasti, P. E. Svinhufvud ampui ja metsästi, Kyösti Kallio oli hiihtänyt, Risto Ryti harrasti kävelypalavereita, Mannerheim ratsasti ja metsästi ja J. K. Paasikivi oli oman ilmoituksensa mukaan ollut innokas voimistelija ja urheilija. Viimeinen yksilölajien harrastaja oli korkeushyppääjä Urho Kekkonen, joka hiihti presidenttivuosinaan jopa tuhat kilometriä talvessa.

Urheilutoimittaja Sulo Kolkka valittiin alle 30-vuotiaana Kekkosen johtaman Suomen Urheiluliiton hallitukseen vuonna 1931, kun Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitossa SVUL:ssa, urheilun suurimmassa urheilun keskusjärjestössä, tehtiin isoa remonttia. Hän kirjoitti Simeoni-nimimerkillään Valkeakosken Sanomiin (25.6.1980) otsikolla ”UKK yleisurheilijana ja urheilun johtajana” katsauksen presidentin toimintaan urheilumiehenä. Kekkonen vastuutti ennakkoluulottomasti nuoria päättäjiä ja aloitti määrätietoisesti lajin ja liiton kehittämisen. Vastuuvalmentajia nimettiin ensimmäisen kerran eri lajiryhmiin ja vuonna 1935 valittiin ensimmäinen päätoiminen yleisurheiluvalmentaja. Kekkonen kiinnitti Kolkan mukaan erikoista huomiota urheilukuriin ja toimitsijoiden kouluttamiseen, tiedottamiseen ja uusien kansainvälisten yhteyksien luomiseen.

Urheilujohtajana Kekkonen onnistui saamaan aikaan muutoksen. Niinpä ei tarvitse ihmetellä, että äänestäjätkin huomasivat hänen kykynsä ja hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1936 ja heti samana vuonna ministeriksi.

Kun hänet valittiin 20 vuotta myöhemmin presidentiksi, hänellä oli vahvoja tukijoita urheilupiireissä. Jotkut puuhamiehet olivat jopa liian innokkaita. Vaalikampanjan aikana Kekkosen tueksi koottiin urheilijoiden nimilistoja. Kaikki lehti-ilmoituksissa mainitut henkilöt eivät olleet edes antaneet selvää suostumustaan nimensä käyttöön tässä tarkoituksessa. Virheitä sattuu. Yhtä kaikki, Kekkosella oli yksilölajien harrastajien keskuudessa vahva tuki.

Kekkosen 25 vuotta kestäneen presidenttikauden päättymisen yhteydessä vaihtuivat myös presidenttien urheilulajit. Hänen seuraajansa Mauno Koivisto tunnettiin innokkaana lentopalloilijana. Hän oli jo pääministerinä virittänyt Kesärantaan lentopalloverkon. Ja kun hänestä tuli tasavallan presidentti, Kultarantaankin tehtiin lentopallokenttä ja turvamiehistä tuli presidentin harjoituskavereita.

Koiviston jälkeen Suomi sai kaksi koripalloilevaa presidenttiä. Martti Ahtisaari oli pelannut Oulun NMKY:ssä, ja Tarja Halosen seura oli ollut Kilven Urheilijat. Koripallopresidenttien jälkeen myös Suomen koripallo on mennyt eteenpäin. Miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin pelit ovat kulkeneet viime vuosina ennenkokemattoman hyvin ja joukkue nousi maailmanrankingissa ensimmäisen kerran 20 parhaan joukkoon vuonna 2023.

Ei pidä unohtaa myöskään Tarja Halosen vahvaa voimistelutaustaa. Hän oli 1990-luvulla Voimisteluliiton hallituksessa, kun voimistelussa tehtiin rajua järjestöremonttia. Jo presidentti Halosen äiti oli mukana urheilussa, ja urheiluinnostus on periytynyt. Presidentin Anna-tytär on toiminut voimisteluvalmentajana ja kansainvälisenä tuomarina.

Jääkiekossa Leijonat on juhlinut neljä kertaa maailmanmestaruutta. Tasavallan presidenteistä mestareita ovat päässeet onnittelemaan Ahtisaari kerran (1995) ja Halonen kerran (2011). Pipolätkää harrastava Sauli Niinistö on onnitellut Leijonia kahdesti maailmanmestaruudesta (2019 ja 2022) ja kerran olympiavoitosta (2022).

Menestys on vain yksi mittari, joka kertoo jääkiekon noususta kansallisurheilun asemaan Suomessa. Harrastajamäärät kertovat samaa viestiä.

Ja tarina paranee, kun tähän vielä lisätään viimeisin presidentinvaalien tulos. Presidentiksi valittiin nyt ensimmäisen kerran jääkiekkoilija. Pieni Alex nähtiin Helsingfors IFK:n edustusjoukkueen harjoituksissa Nordenskiöldinkadun hallilla pian sen jälkeen, kun hän oppi kävelemään. Vähän myöhemmin hän pelasi itsekin HIFK:n junioreissa.

Mutta mitä tekemistä urheilussa vuodatetuilla hikipisaroilla on presidentti-instituution kanssa?

Historia on osoittanut, että presidenttien intohimoisesti harrastamat lajit ovat usein olleet oman aikansa suosikkilajeja. Kun urheiluampujana mainetta niittänyt P. E. Svinhufvud valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 1931, suomalaiset kilpa-ampujat alkoivat menestyä maailmanmestaruuskilpailuissa paremmin kuin koskaan. Suomi oli koko vuosikymmenen maailman paras tai yksi parhaista maista ampumaurheilussa.

Kun yleisurheilua kenraalin ottein parikymmentä vuotta johtanut Urho Kekkonen valittiin presidentiksi vuonna 1956, hänen oma lajinsa sai tasavallan presidentistä 25 vuoden ajaksi tärkeän kummisedän. Ja Kekkosen vaikutus kesti itse asiassa kauemmin kuin hänen presidenttikautensa, sillä hänet oli ehditty pyytää yleisurheilun vuoden 1983 maailmanmestaruuskilpailujen suojelijaksi, ennen kuin hän sairastumisensa vuoksi joutui pari vuotta aikaisemmin jättämään presidentin tehtävät.

Esimerkiksi liikuntasosiologian emeritusprofessori Hannu Itkosen mukaan esikuvilla on merkitystä liikunnan harrastamisessa, vaikka sitä ei pidäkään yliarvioida.

Sauli Niinistö teki pipolätkästä sellaisen ilmiön, että siitä on kirjoitettu jo kirjakin (Pirinen 2022). Pipolätkä on matalan kynnyksen liikuntaa, johon kaiken ikäiset ja kokoiset voivat osallistua yhdenvertaisina. Myös Niinistön 75-vuotispäivänään elokuussa 2023 kaikille suomalaisille esittämässä liikkumishaasteessa oli sama klangi kuin pipolätkässä.

Alexander Stubbin tavaramerkiksi tuli jo hänen ministerivuosinaan kova kunto ja aktiivikuntoilu. Hän on jatkanut juoksu-, pyöräily- ja uintiharjoituksia ja voitti vuonna 2022 yli 50-vuotiaiden triathlonin Euroopan mestaruuden. 

Triathlon on vaativa kestävyyslaji, jonka täysmatkojen kilpailusuoritus kestää helposti yli kymmenen tuntia. On vaikea kuvitella, että triathlonista tulisi Stubbin presidenttikaudella laturetkiin verrattavaa kansanurheilua. Mutta oletettavissa on, että kiinnostus triathlonia kohtaan kasvaa.

Suomen historiassa presidentin valinta on ollut kolme tai neljä kertaa erittäin täpärällä. Äkkiseltään voi tuntua ylitulkinnalta, jos väittäisi urheilun ratkaisseen tasaiset mittelöt. Mutta todetaan faktat.

Kun Ampujainliiton kunniajäsen Svinhufvud valittiin presidentiksi vuonna 1931, hän voitti Ståhlbergin äänin 151–149. Kuusi vuotta myöhemmin Ståhlberg oli Svinhufvudia parempi ja sai valitsijamiehiltä ensimmäisellä kierroksella 150 ääntä, mutta valintaan olisi vaadittu yksi ääni enemmän. Seuraavassa äänestyksessä peli meni kokonaan uusiksi ja presidentiksi valittiin entinen kilpahiihtäjä Kyösti Kallio. Kekkonen valittiin vuoden 1956 presidentinvaaleissa samoin äänin kuin Svinhufvud 25 vuotta aikaisemmin.

Alexander Stubbin valinta presidentiksi toteutui 98 881 äänen erolla (Presidentinvaali 2024). Se oli historiallisen pieni marginaali. Suora kansanäänestys ei koskaan ole mennyt niin täpärälle.

Vaikka Stubb on ollut viime vuodet poissa Suomesta, hän on silti ollut omassa somekuplassaan hyvin näkyvä, sillä hän on raportoinut ja kommentoinut sosiaalisessa mediassa aktiivisesti triathlon- ja muita kuntoilusuorituksiaan.

On täysin perusteltua sanoa, että urheilu kouli aikanaan Urho Kekkosen presidentiksi. Samaa voi sanoa myös Alexander Stubbista, joskaan hänellä ei ole Kekkosen urheilujärjestökokemusta. Sen sijaan uuden tasavallan presidentin isä Göran Stubb henkilöityy vahvasti HIFK:n toimintaan ja historiaan. Hän toimi pitkään seuran jääkiekkojaoston puheenjohtajana, minkä jälkeen hän toimi Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtajana.

Näimme ensimmäisen kerran vaalikampanjan, jossa isä tuki poikansa valintaa. Pelkästään se, että televisiokamera haki Göran Stubbin tv-tenttien katsomosta ruutuun, kertoi ilman sanallista alleviivaustakin, varsinkin jääkiekkoa seuraaville, minkä lajin mies oli ehdolla presidentiksi.

Tänä päivänä presidentti ei enää ole sisäpolitiikan vallankäyttäjä, vaan hänestä on tullut kansalaisyhteiskunnan arvojohtaja. Tältä pohjalta näyttää siltä, että presidentiksi valinta ei näytä edellyttävän enää ainakaan laajaa kokemusta pääministerinä.

Nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja urheiluseurat ovat olleet 1800-luvulta alkaen tärkeitä kansalaisyhteiskunnan rakentajia Suomessa. Kaikki viittaisi siihen, että urheilun merkitys tulee säilymään jatkossakin varsin suurena presidentinvaaleja ajatellen. Tasaisissa vaalikamppailuissa urheilu ja toiminta urheilun parissa voi tuoda ratkaisevan kilpailuedun, kun tiedetään, miten vahvoja siteitä urheilun parissa syntyy.

•

Lue myös:

45 vuoden seurantatutkimus osoittaa nuoruuden kunnon yhteydet terveyteen ja työkykyyn aina eläkeiän kynnykselle asti

Hyppäys uudelle tasolle – Liikunnanopettajien koulutus alkoi Jyväskylässä 60 vuotta sitten

Tiede kuplissa 5/2023: Koko kansan jumppa