Image

Harva muistaa, että 160 vuotta sitten Inkeriin perustettiin Kolppanan seminaari. Tämä oli Inkerin sivistyshistorian rajapyykki: äyrämöisten ja savakkojen keskuuteen tuli valo ja sivistys.

Aiemmin kansansivistys oli ollut evankelis-luterilaisten kirkkojen pappien harteilla, ja lapset saivat luku- ja kirjoitustaidon lukuisissa kirkonkouluissa. Papitkin tulivat Inkeriin tavallisimmin Suomesta, koska alueella ei ollut oppilaitosta, jossa suomenkielisiä pappeja, lukkareita ja opettajia olisi voitu kouluttaa. Suomenkielisten opettajien puute johti siihen, että asetettiin tavoitteeksi oman opettajainkoulutuskeskuksen saaminen Inkeriin.

Kolppanan seminaari avattiin vuonna 1863 suomenkielisen papiston, porvariston ja ylimystön yhteisin voimin. Tämä oli merkittävä askel Inkerin vaatimattomissa oloissa. Aikalaiset sanoivatkin: ”Pienessä köyhässä Inkerissämme oli oma opinahjo, joka aloitti toimensa... kolme päivää myöhemmin kuin Jyväskylän seminaari Suomessa.”

Kolppanan seminaarin rahoitus järjestyi yhteisvoimin. Venäjän luterilaiset kirkot yhteistyössä tukivat inkerinsuomalaisten sivistyspyrkimyksiä. Kolppanan seminaarin päärahoittaja oli luterilaisten seurakuntien apukassa, joka sai eniten varoja Venäjän saksalaisilta. Tämä kertoo, että yhteistyö silloisen Venäjän vähemmistöjen alkeisopetuksessa oli tiivis. Vähemmistöt auttoivat toinen toistaan, jotta Inkerin kulttuurinen monimuotoisuus säilyisi.

Saksalaisten johtaman luterilaisen apukassan myötävaikutus Kolppanan seminaariin oli varsin mittava, ja se ylitti 25 vuoden aikana huikeat 124 tuhatta ruplaa, minkä turvin myös rakennukset pystytettiin. Tässä tapauksessa vahvana evankelis-luterilaisten vähemmistöjen välisen yhteistyön perustana voidaan pitää yhteistä uskontoa. Uskonnollisen yhteisöllisyyden merkitys oli suuri tuon ajan ihmisille.

Kolppanan seminaariin oli määrä ottaa opetettavaksi täydellä ylläpidolla 10–12 suomenkielistä opiskelijaa. He saivat maksutta asunnon, ruoan, kirjat, tarvikkeet ja asuivat siellä täydellä ylläpidolla. Näiden lisäksi otettiin niin sanottuja ”ulko-oppilaita”, jotka kustansivat itse opiskelunsa.

Pyrkijöille asetettiin useita pääsyvaatimuksia, kuten suomen ja venäjän hyvä luku- ja kirjoitustaito, Raamatun historian ja Lutherin katekismuksen tuntemus ja 4 ensimmäistä laskutapaa kokonaisilla luvuilla. Tämä lisäksi hakijoiden tuli osoittaa ”taipumus oppimiseen, tarkka musiikkikorva ja hyvä käytös”.

Hakijoiden piti olla 15–20-vuotiaita, vaikka painavista syistä voitiin tehdä poikkeus. Huomiota kiinnitettiin myös hakijoiden hyvään terveyteen.

Kurssi oli kolmivuotinen. Pääaineina olivat uskonto, matematiikka sekä suomen ja venäjän kielet. Sivuaineina olivat mittausoppi, maantiede, luonnontieteet, historia, ”sielutiede”, kasvatusoppi, kaunokirjoitus ja kuvaus, laulutaito ja musiikki.

Venäjän valtion valta suhtautui epäillen inkerinsuomalaisten sivistyspyrkimyksiin. Haastava kausi alkoi pian seminaarin perustamisen jälkeen venäläistämispolitiikan merkeissä. Kolppanan seminaariin palkattiin vallanpitäjien vaatimuksesta vakituiseksi venäjän kielen opettajaksi syntyperäinen venäläinen.

Pietarin ja Tsarskoje Selon kunnallisviranomaiset pyrkivät muuttamaan Kolppanan seminaarin opetuskielen suomesta venäjäksi 1860- ja 1870-luvuilla. Heidän mielestään suomalainen väestö hyötyisi valtakunnan virallisen kielen paremmasta taidosta.

Seminaarin johto pysyi kuitenkin sitkeästi vanhalla linjallaan vedoten siihen, että suomen asema opetuskielenä oli kirjattu laitoksen sääntöihin. Kyseessä ei ollut valtakielen ja vähemmistökielten välisestä kilpailusta vaan myös ortodoksisen ja protestanttisen kristinuskon välisestä jännitteestä.

Kolppanan seminaari siirtyi vuonna 1891 Venäjän kansanvalistusministeriön alaisuuteen. Kansansivistysministeriö alkoi toteuttaa vuosisadan vaihteessa valtakunnallista venäläistämispolitiikkaa tämän suomenkielisen oppilaitoksen suhteen. Se vaati, että seminaari ottaa vastaan myös venäläisiä oppilaita. Sekä opetuskieli että oppikirjat muutettiin Venäjän seminaarien mukaisiksi, ja vuodesta 1900 alkaen palkattiin erityinen venäjän kielen opettaja.

Keskusvallan painostuksista huolimatta Kolppanan seminaarin merkitys Inkerin kulttuurille, kansalliselle sivistykselle ja suomenkieliselle alkeisopetukselle oli suuri.

Monet inkerinsuomalaiset opettajat, papit, lukkarit, kulttuurivaikuttajat ja merkkihenkilöt valmistautuivat tästä opinahjosta. Kuuluisat inkerinsuomalaiset kulttuuritoimijat Mooses Putro, Abram Tiisnekka, Paavo Räikkönen, Pietari Toikka, Mikko Susi ja Emil Suni suorittivat Kolppanan seminaarin kurssin.

Seminaarin toiminta edesauttoi Inkerin kansallista herätystä, kulttuurista kehitystä, poliittista aktivisuutta ja kansan itsemääräämistä. Se levitti uusien opettajien voimin luku- ja kirjoitustaidon rinnalla tietoisuutta maailmasta tavallisen kansan keskuudessa.

•

Puheenvuoro on kirjoitettu Jenni ja Antti Wihurin rahaston tuella.

•

Lue myös:

Kotoperäiset kielet monikielisessä Suomessa – Millainen on karjalan kielen asema?

Tarkentunutta tietoa Viipurin Papulan sisällissodan aikaisen joukkohaudan siirrosta

Tarvitseeko Venäjä autoritarismia?

•

Keskustelu-osiossa julkaistaan tieteeseen tai tiedeyhteisöön liittyviä mielipidekirjoituksia, jotka edustavat niiden kirjoittajien omia näkemyksiä. Voit tarjota osioon omia puheenvuorojasi. Lue ensin ohjeet kirjoittajalle.