Image

Olin hiljattain Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n Advanced Grant -haun haastattelussa. ERC Advanced Grant on rahoitusmuoto, joka on kohdistettu huippututkijoiden uraauurtaviin hankkeisiin ja pääsin nyt haastatteluun toista kertaa. 

Haastattelun aluksi minulla oli kolme minuuttia aikaa kertoa, miksi juuri minun tutkimustani tulisi rahoittaa ja miten se on uraauurtavaa ja uutta tiedettä luovaa. Sen jälkeen politiikka- ja oikeustieteellinen paneeli kysyi tarkoin harkittuja kysymyksiä, joihin minun tuli vastata lyhyesti ja ytimekkäästi. 

Tähän kysymys ja vastaus -osioon minulla oli aikaa 22 minuuttia. Kysymykset keskittyivät metodologiaan ja teoriaan, ja mukaan mahtui myös ilmeisen tavallinen kysymys: miksi olet valinnut juuri nämä tapaukset, etkä jotain muita mahdollisia, kenties parempia vaihtoehtoja?

Olin valmistautunut haastatteluun pari kuukautta. Haastatteluun valituille Suomessa oleville tutkijoille järjestettiin joulukuussa haastattelukoulutus, joka paneutui kattavasti haastattelun eri seikkoihin ja jossa mainittiin mitä usein toistuvat, hyvin mahdolliset kysymykset voivat olla. Olin tunnollisesti miettinyt ja kirjoittanutkin niihin vastaukseni sen lisäksi että harjoittelin kolmen minuutin puhettani, joka ei saanut ylittää sille varattua aikaa. 

Kun osallistuin ERC-haastatteluun ensimmäisen kerran, minun piti lentää kahdeksi yöksi Brysseliin puolen tunnin haastattelun vuoksi. Tällä kertaa haastattelu onneksi onnistui etäyhteyksin. Hetkittäin ajatus melkein katkesi, kun välillä jouduin katsomaan ruudulta itseäni sekä edessäni tikittävää sekuntikelloa. Tästä huolimatta haastattelu meni mielestäni hyvin, vaikka ainahan jälkeenpäin huomaa vielä parempia vastauksia. Myös ensimmäinen haastatteluni oli mielestäni mennyt hyvin, mutten silloin saanut rahoitusta, joten en sen pohjalta enää veikkaa kumpaankaan suuntaan. ERC-paneelit on ohjeistettu tiukasti olemaan ilmaisematta kiinnostusta tai päinvastoin, saati kehumaan haastateltavien hakemuksia. 

Heti haastattelun jälkeen kirjoitin esitetyt kysymykset ylös niin hyvin kuin muistin, jotta muistan ne mahdollisella seuraavalla kerralla. Vasta useamman päivän jälkeen minulle kuitenkin yhtäkkiä valkeni keskeinen, toistuva tekijä ERC-haastatteluissani. Alani on alkuperäiskansatutkimus, ja molemmilla kerroilla minulta on kysytty mielestäni omituinen kysymys, joka heijastelee antropologian sitkeää kummittelua alkuperäiskansatutkimuksen tieteenalalla.

Ensimmäisellä kerralla hakemukseni aihe oli yhteiskuntatieteellinen alkuperäiskansalakien tutkimus. Silloin minulta kysyttiin, miksen ollut huomioinut enemmän oikeusantropologian saralla tehtyä tutkimusta hakemuksessani. Vastasin, että hakemukseni koski etenkin Euroopassa uutta tieteenalaa, alkuperäiskansojen lakitutkimusta, mikä eroaa sekä perinteisen alkuperäiskansaoikeuden tutkimuksesta että oikeusantropologiasta etenkin lähtökohdiltaan mutta myös keskeisiltä metodologioiltaan. 

Tällä kertaa hakemukseni käsittelee alkuperäiskansojen politiikkatieteeseen liittyvää aihetta. Haastattelun lopuksi minulta kysyttiin, kuka hankkeessa kykenee toteuttamaan hakemuksen keskiössä olevaa antropologista metodologiaa. Minulla oli runsas minuutti aikaa jäljellä yrittää perustella, että kyseessä ei ole antropologinen metodologia, vaan tarkoitus on kehittää uudenlaista osallistavaa metodologiaa, joka pohjautuu feministisen deliberatiivisen demokratian ja alkuperäiskansatutkimuksen teorioihin ja metodeihin.

Euroopan tutkimuksen ja tieteen kentällä alkuperäiskansatutkimusta ei vielä nähdä omana, monitieteisenä tieteenalana, jolla on omat teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat. Sitä se kuitenkin on. Alkuperäiskansatutkimus ei tyhjene sen käsittelemään aiheeseen. Se ei ole pelkästään tutkimusta, jonka kohteena ovat alkuperäiskansat. Tämä on asia, joka minulla oli tapana kertoa ensimmäiseksi Lapin yliopiston saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksen johdantokurssilla. Alkuperäiskansatutkimus ei ole aina antropologiaa. 

Kanadassa pitkän aikaa työskennelleenä olin jo ehtinyt tottua siihen, että tämä asia ymmärretään useilla tieteenaloilla, myös oikeus- ja politiikkatieteissä, eikä sitä tarvitse jatkuvasti toistella. Euroopan tutkimuskentällä asiat ovat vielä toisin, ja seuraavalla kerralla osaan valmistautua tähän kysymykseen huomattavasti paremmin.