Mitä tapahtuu, kun tutkija alkaa epäillä, että kaikki tutkimushankkeen kansainvälisessä yhteistyössä ei ole kunnossa ja että hänen kansainvälinen kumppaninsa ei toimi vastuullisesti? Ehkä tutkimushankkeessa on viitteitä akateemisen vapauden rajoittamisesta, korruptiosta tai jopa tieteellisestä vakoilusta.

Tilanne on haastava ja voi tulla yllättäen. Tutkijan pitäisi osata tulkita ja tehdä päätöksiä toimenpiteistä. Kenen puoleen tutkija voi kääntyä avun ja tuen saamiseksi?

Akateemista kansainvälistä yhteistyötä ei tehdä kuplassa, irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta, sen poliittisista, taloudellisista tai sosiaalisista olosuhteista. Yhteistyökumppaneita ovat yhä useammin sellaiset tutkijat, tutkimusryhmät ja tutkimusorganisaatiot, joiden kotimaassa tutkimustyön kulttuuri ja siihen liittyvät arvot, kuten tutkijan vastuu ja vapaus, voivat poiketa omistamme. Poliittinen järjestelmä maassa voi olla erilainen ja esimerkiksi korruptio levittynyt tutkimusmaailmaan. Myös suomalaiset korkeakoulut ja tutkimuslaitokset joutunevat pohtimaan, onko niillä tarvetta eri maiden maantiedettä, historiaa, kulttuuria ja muuta yhteiskuntaa tuntevalle tuelle. Tutkimusyhteistyössä voi tulla esiin tutkimusetiikkaan tai laki- ja säädösasioihin, mukaan lukien immateriaalioikeudet, liittyviä maakohtaisia eroja ja käytäntöjä.

Pohjoismaisten yliopistohallintojen yhteistyön (NUAS, Det Nordiska Universitets Administratörs Samarbetet) kansainvälinen ryhmä järjesti joulukuussa 2021 vastuullista kansainvälistä toimintaa käsittelevän webinaarin. Yli sata pohjoismaista osallistujaa oli keskustelemassa aiheesta. Kaikissa Pohjoismaissa vastuullisuuden vaatimus kansainvälisessä yhteistyössä on tunnistettu ja todettu ajankohtaiseksi, vaikka aihetta onkin lähestytty Pohjoismaissa eri tavoin. Suomessa valmistui vuonna 2021 opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla ja yhteistyössä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa toimintatapasuositukset akateemiseen yhteistyöhön Kiinan kanssa. NUASin seuraavassa tilaisuudessa helmikuussa 2022 perehdytään aiheeseen konkreettisesti esimerkkien avulla.

Vastuullisuus kansainvälisessä yhteistyössä herättää monenlaisia kysymyksiä: Miten korkeakoulut ja tutkimuslaitokset määrittelevät vastuullisen akateemisen kansainvälisen yhteistyön? Miten tiedediplomatia ja vastuullinen akateeminen kansainvälinen yhteistyö ovat suhteessa toisiinsa? Mikä on tutkijan akateeminen vapaus? Saako tutkija silti tehdä yhteistyötä tahon kanssa tilanteessa, jossa yhteistyö ei näytä täyttävän vastuullisuuden kriteereitä? Ja jos ei saa, kuka siitä päättää? Miten varmistetaan etukäteen, että vastuullisuus ymmärretään yhteistyökumppanin kanssa samalla tavalla?

Myös riskien tunnistaminen ja niiden vaikuttavuuden arviointi voi olla haasteena, samoin kuin se, mistä tutkija tai muu akateeminen yhteisö saa tukea näissä tilanteissa. Onko kansainvälisen yhteistyön hallintohenkilöstöllä riittävä osaaminen ja asiantuntemus tuen tarjoamiseksi? Onko korkeakouluilla ja tutkimuslaitoksilla ohjeistus tai menettelytapa epäselviin tilanteisiin? Ketkä sen laativat? Miten koko yhteisö sitoutetaan ohjeistukseen tai menettelytapaan? Kommunikointi vastapuolen kanssa vaatii myös pohtimista: kuinka yhteistyö voidaan keskeyttää tai päättää, niin että tutkimus ei kärsi tai ei vahingoiteta muuta kansainvälistä yhteistyötä tai omaa mainetta?

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sisällä olisi hyvä keskustella edellä mainituista kysymyksistä. Kuten NUASin webinaarissa tuli esille, keskeistä on oikea asenne, prosessi ja toimintatavat sekä osaaminen ja sitoutuminen. Vastuullinen kansainvälinen yhteistyö tulee nähdä osana vastuullisuutta yleisemminkin ja siten huomioida strategiatasolla. Etukäteen mietitty ohjeistus ja menettelytapa antavat akateemiselle yhteisölle ja sitä tukevalle palveluhenkilöstölle valmiutta toimia epäselvissä tilanteissa.

Vaikka mahdolliset, syntyvät ongelmatilanteet ovatkin erilaisia, ennakointi antaa luottamusta ja turvaa. On hyvä kuitenkin muistaa, että pelkkä ohjeistus tai hienokaan menettelytapaohje ei ratkaise vielä mitään – tarvitaan keskustelua ja kaikkien sitoutumista toimimaan tilanteissa, joissa yhteistyö ei täytä vastuullisuuden kriteereitä. Tärkeintä on avoimuus, akateeminen vapaus sekä kunnioittava ja tasa-arvoinen keskustelu kansainvälisten tutkijakollegoiden kanssa niin, että on ymmärrystä arvioida ja huomioida niin mahdollisuudet kuin riskitkin.