Tieteessä tapahtuu -lehti on nyt 40-vuotias – Julkaisimme uudelleen ensimmäisen vuosikerran

Image
Kuvituskuva.

Tieteessä tapahtuu -lehti on nyt 40-vuotias – Julkaisimme uudelleen ensimmäisen vuosikerran

27.4.2023

Ensimmäinen Tieteessä tapahtuu -lehden numero ilmestyi 27.4.1983. Päivästä on tänään kulunut tasan neljäkymmentä vuotta!

Merkkipäivän kunniaksi olemme lisänneet vuoden 1983 vuosikerran vapaasti selattavaksi Journal.fi-palveluun. Entuudestaan Journal.fi-palvelusta löytyvät Tieteessä tapahtuu -lehden arkistot vuodesta 1996 lähtien.

Tieteessä tapahtuu -lehti perustettiin, kun Per-Edvin Persson toimi Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) toiminnanjohtajana. Hänen kaudellaan panostettiin yhteiskunnalliseen vuoropuheluun, ja aluksi TSV alkoi julkaista tiedotuslehteä pienimuotoisena kokeiluna.

”Tieteellisten seurain valtuuskunta on kokeilun luonteisesti ryhtynyt kokoamaan jäsenseuroiltaan tietoja niiden toiminnasta”, Persson kirjoittaa ensimmäisessä Tieteessä tapahtuu -lehdessä.

Tiederahoitusta ja tilahaasteita

Tieteessä tapahtuu -lehden ensimmäisessä numerossa kerrotaan, että TSV vaatii lisää määrärahoja tieteelliseen julkaisutoimintaan. Erityisesti halutaan lisää panostuksia kotimaisten tieteellisten lehtien kielentarkistukseen ja kääntämistä koskeviin määrärahoihin. TSV luovutti lehden mukaan aiheesta kirjelmän opetusministeri Kaarina Suoniolle.

Ensimmäisinä julkaisuvuosina tiivistä huomiota lehdessä saa tieteen rahoituskysymysten lisäksi tieteellisten seurojen kokoontumistilojen tulevaisuus. Tieteelliset seurat ovat saaneet kokoontua Säätytalolla vuodesta 1931 lähtien, mutta 1980-luvun alussa Säätytalon kunnostushankkeen venyttyä seurat ovat saaneet tyytyä erilaisiin tilapäisratkaisuihin.

”Nykyisen kaltaiset tilapäisratkaisut, joissa tieteellisten seurojen tilantarpeita selvästi pidetään toissijaisina, selvästi haittaavat seurojen toimintaa ja vaikeuttavat niukkojen resurssien yhteistä käyttöä”, Tieteessä tapahtuu -lehdessä kirjoitetaan vuoden 1983 toisessa numerossa.

1990-luvun alussa seurat saivat käyttöönsä nykyisen Tieteiden talon, joka on entinen koulurakennus kivenheiton päästä Säätytalolta.

Ensimmäisinä julkaisuvuosinaan Tieteessä tapahtuu -lehti kokoaa paljon tietoja tieteellisten seurojen toiminnasta. Esimerkiksi ensimmäisessä numerossa kerrotaan, että Suomen Kunnallisteknillinen Yhdistys on järjestämässä Kunnallistekniikan päivät Kouvolassa 9.–11.6.1983 ja että Suomen Sieniseura pitää kokouksen Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksella 10.5.1983 klo 18.

Kohti nykyisen kaltaista tiedelehteä

Ensimmäisiä ituja lehden kehittymisestä kohti nykyistä muotoaan tulee esiin vuonna 1987, kun lehti alkaa julkaista kuukauden esitelmiä. Ne ovat tutkijoiden kirjoittamia tekstejä, jotka perustuvat tieteellisten seurojen tilaisuuksissa pidettyihin esitelmiin.

Yleistiedelehdeksi lehti kehittyi 1990-luvun kuluessa, kun monitieteisyydestä alettiin puhua entistä enemmän tiedemaailmassa. Samaan aikaan tieteellisten seurojen tapahtumailmoitusten merkitys pieneni lehdessä, sillä seurat alkoivat ilmoittaa tapahtumistaan entistä useammin esimerkiksi verkkosivuilla tai sähköpostilistoilla.

Lehden historiaa leimaavat useat pitkäaikaiset kehittäjät. Vuosina 1988–2007 lehden päätoimittajana oli Jan Rydman ja vuosina 2007–2022 Ilari Hetemäki. Tällä hetkellä väliaikaisena päätoimittajana on TSV:n toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen.