Tiede- ja kulttuuriministerin salkku jaettiin – tehtävään Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie
Tiede- ja kulttuuriministerin salkku jaettiin – tehtävään Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie
Kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit pääsivät viime viikolla sopuun hallitusohjelmasta, joka julkistettiin perjantaina. Samalla julkistettiin se, miten puolueet jakavat ministerisalkut keskenään. Ministereitä hallitukseen on tulossa 19.
Tiede- ja kulttuuriministerin salkku on tulossa kokoomukselle, joka jakaa sen kahdelle ihmiselle. Ensimmäiset kaksi vuotta tehtävää hoitaa Sari Multala ja seuraavat kaksi vuotta Mari-Leena Talvitie.
Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo perusteli salkun jakamista etenkin alueellisella tasapainolla.
”Tämä jako tehtiin ennen kaikkea siksi, että meillä on niin erinomaisia osaajia, ja kun on mahdollista jakaa, niin tätä tilaisuutta käytettiin. Kaksi vuotta on kuitenkin politiikassakin pitkä aika. Sinä aikana pystyy jo viemään merkittäviä lainsäädäntöhankkeita eteenpäin. Myöskin on niin, että jakamalla salkkuja saatiin tasapainotettua salkkuja kokoomuksen eduskuntaryhmän sisällä ennen kaikkea alueellisesti”, Orpo sanoi sunnuntaina kokoomuksen tiedotustilaisuudessa.
Päättyvällä hallituskaudella tiede- ja kulttuuriministerin salkku oli keskustalla, ja sitä ehti hoitaa peräti neljä eri ihmistä, viimeisimpänä Petri Honkonen.
Uudeltamaalta ja Oulusta
Sari Multala on kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä ja Mari-Leena Talvitie Oulun vaalipiiristä. Kummatkin ovat olleet kansanedustajia vuodesta 2015 lähtien.
Sari Multala oli puheenjohtajana hallitusneuvottelujen Osaava Suomi -reformipöydässä. Eduskunnassa hän on toiminut muun muassa sivistysvaliokunnan jäsenenä. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri, ja ennen politiikkaa hänet on tunnettu kilpapurjehtijana.
Mari-Leena Talvitie on kokoomuksen entinen varapuheenjohtaja, joka toimi puolueensa varajäsenenä parlamentaarisessa TKI-työryhmässä. Orpo perusteli Talvitien ministerivalintaa myös sillä, että hän on Tekniikan akateemisten puheenjohtaja.
Koulutukseltaan Talvitie on ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Hallitusneuvotteluissa hän osallistui Puhtaan energian Suomi -reformipöytään, jossa käsiteltiin muun muassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa sekä puhtaan energian investointeja.
Opetus- ja kulttuuriministeriöön kolme salkkua
Petteri Orpon hallituskaudella opetus- ja kulttuuriministeriössä tulee olemaan kolme ministeriä aiemman kahden sijaan. Opetusministerin ja tiede- ja kulttuuriministerin lisäksi ministeriöön tulee uusi liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri.
Opetusministerin salkku tuli puolueiden välisessä salkkujaossa RKP:lle, ja liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri jaettiin kahtia RKP:lle ja kristillisdemokraateille. RKP:n ministeri hoitaa tehtävää ensimmäiset kaksi vuotta ja kristillisdemokraattien ministeri seuraavat kaksi vuotta.
Eduskunta valinnee lähipäivinä Petteri Orpon virallisesti pääministeriksi. Tämän jälkeen tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimittää uuden valtioneuvoston ja myöntää eron edelliselle hallitukselle.
•
Kuvassa Sari Multala. Kuvan lähde: Kokoomus.