Hallitusohjelma esittää Millennium-teknologiapalkinnon lakkauttamista – Tekniikan Akatemia -säätiö aikoo jakaa sen siitä huolimatta
Hallitusohjelma esittää Millennium-teknologiapalkinnon lakkauttamista – Tekniikan Akatemia -säätiö aikoo jakaa sen siitä huolimatta
Hallitusohjelma esittää, että Millennium-teknologiapalkinto lakkautetaan. Miljoonan euron arvoinen palkinto on vuodesta 2004 lähtien maksettu työ- ja elinkeinoministeriön budjetista, ja se on jaettu joka toinen vuosi.
Tekniikan Akatemia -säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori Minna Palmroth kuvaili Twitterissä, että hallitusohjelman kirjaus tuli säätiölle yllätyksenä.
Säätiön hallitus on kuitenkin päättänyt, että se jakaa vuoden 2024 palkinnon suunnitellusti hallitusohjelman kirjauksesta huolimatta.
Tekniikan Akatemia -säätiö pyrkii jatkossa kattamaan palkintosumman muulla yksityisellä tai julkisella rahoituksella. Säätiön mukaan se on valmis viime kädessä heikentämään omaa säätiöpääomaansa seuraavan jakokerran palkintosumman varmistamiseksi, jotta kansainvälistä mainehaittaa saadaan pienennettyä.
”Millennium-teknologiapalkinnon yksi tärkeistä tehtävistä on edistää Suomen näkymistä maailmalla korkean teknologisen osaamisen maana, ja pidämme viimeiseen asti kiinni palkinnon jakamisesta tulevaisuudessakin”, Palmroth sanoo tiedotteessa.
Palkintosummaa lukuun ottamatta kaikki Millennium-teknologiapalkinnon jakamisesta aiheutuvat kulut on kattanut palkintoa jakava säätiö yhdessä kumppaniensa kanssa. Palkinnon kumppaneina on Suomessa toimivia yrityksiä ja suurin osa Suomen yliopistoista.
Palkinnon jatkuvuuden varmistamiseksi Tekniikan Akatemia -säätiö suunnittelee kehittävänsä uuden, kestävän rahoitusmallin palkintosumman varmistamiseksi myös vuoden 2024 palkintokierroksen jälkeen.
•
Kuvassa Minna Palmroth. Kuvan lähde: Veikko Somerpuro, Helsingin yliopisto.